Maria Virtanen
Mielestäni historian opiskelussa tärkeää on menneiden tapahtumien muistamisen lisäksi niiden syy seuraus suhteiden ymmärtäminen. On tärkeää, että oppilas pystyy tiedon avulla oivaltamaan miten jonkun tietyn tapahtuman taustat johtivat tämän syntymiseen. Tämän lisäksi hän ymmärtää mitä seurauksia tapahtumalla oli ja miten se vaikuttaa meihin vielä nykypäivänä.
Monella voi tulla historiasta mieleen tarkkojen yksityiskohtien pänttääminen. Oppilaille tulisi painottaa isojen kokonaisuuksien hahmottamisen tärkeyttä. Historia on laaja aine, eikä jokaisen tapahtuman yksityiskohtia ole välttämättä tarpeellista muistaa. Sen sijaan on hyvä lähteä liikkeelle siitä mitä on tapahtunut ja keiden välillä sekä osata sijoittaa niitä asioita tapahtumajärjestykseen.
Opetuksessa on hyvä käyttää erilaisia opetustyylejä ‘’perinteisemmän opetuksen’’ lisäksi, kuten esimerkiksi ryhmätyöskentelyä, dokumentin/elokuvan katselua tai luomalla näytelmiä. Tämä todennäköisesti lisää oppilaiden motivaatiota ainetta kohtaan, sillä opiskelu on monipuolista ja oppilaat voivat löytää itselleen mieluisan tavan opiskella ainetta.
‘’opetuksen tehtävänä on tukea oppilaiden kasvua aktiivisiksi, vastuuntuntoisiksi ja yritteliäiksi kansalaisiksi’’ Tämä siteeraus yhteiskuntaopin OPS ensimmäisestä virkkeestä. Mielestäni on hienoa ja myöskin yllättävää, että tavoitteessa painotetaan oppilaan henkilökohtaista kasvua ja kehitystä ihmisenä eikä ainoastaan oppijana. Nämä kyseiset taidot ovat yhteiskunnallisen toimijuuden kannalta hyvinkin tärkeitä tietotaidon lisäksi.Historian OPSissa pidin yllättävänä sitä, miten esiin tuotiin tulevaisuuden valintojen pohtiminen. Tätä en olisi odottanut löytäväni Historian OPSista, sillä oppiaine keskittyy paljolti menneisyyden tapahtumiin. Pidän tätä kuitenkin positiivisen yllätyksenä, koska näen että historialla on suuri vaikutus nykypäivään sekä tulevaisuuteen. Näin ollen on tärkeää, että historia yhditetään tulevaisuuteen koulussa.
Koen että historia ja yhteiskuntaoppi aineina tukevat useaa osa-aluetta laaja-alaisessa oppimisessa.
Yhteiskuntaoppi on monipuolinen aine ja siinä korostuvat aktiivisuuden, sekä erilaisten kansalaistaitojen oppiminen. Tämä tukee hyvin osa-aluetta ‘’Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen’’. Yhteiskuntaopissa sekä historiassa esiin nousevat osallistuminen ja vaikuttaminen, sekä niiden merkitys. Yhteiskuntaopissa tutustaan siihen, millä eri keinolla voi osallistua ja vaikuttaa ja miksi se on tärkeää. Historiassa puolestaan konkretisoituu menneisyydestä minkälaisia seurauksia erilaisella vaikuttamisella on.
Yhteiskuntaopissa tutustutaan työelämään paremmin. Tämä tukee osa-aluetta ‘’Työelämätaidot ja yrittäjyys’’. Tutustumista tehdään teoreettisen tason lisäksi esimerkiksi vierailemalla yrityskylässä. Tätä kautta oppilaat saavat kokemuksia ja mahdollisuuden kiinnostua työelämästä osa-alueen tavoitteiden mukaisesti.
Historia tukee osa-aluetta ‘’kulttuuri osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu’. Vieraampien kulttuurien historian tunteminen auttaa meitä ymmärtämään heitä paremmin. Oman historian tunteminen puolestaan vahvistaa omaa identiteettiä ja antaa sitä kautta paremmat eväät vuorovaikuttamiseen, sekä itsensä ilmaisuun. Historia sekä tämä kyseinen laaja-alaisen oppimisen osa-alue täydentävät toinen toisiaan.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.