Emma Sihvonen
EP-POM2
Mielestäni historian opetus on tärkeää, sillä historia on sidoksissa paljon eri maiden kulttureihin, joten historian kautta opimme ymmärtämään eri maiden kulttuurien taustoja. Lisäksi historia taustoittaa nykyhetkeä ja auttaa ymmärtämään sitä paremmin, esimerkiksi meillä Suomessa ruotsi on edelleen toinen virallinen kieli, sillä Suomi on aiemmin ollut osa Ruotsia. Lisäksi historian opetuksessa tarkastellaan merkittäviä tapahtumia kuten teollistumista tai maailmansotia, jotka ovat mielestäni tärkeitä tekijöitä nykymaailman ymmärtämisessä.
Tavoitteista mielenkiintoni herätti T1, T5, T6 ja T11. T1 on mielestäni tärkeä, sillä oppilaan kiinnostus aiheeseen on merkittävä tekijä oppimisen mielekkyydessä, joten tähän kiinnostukseen ohjaamiseen on opettajana hyvä kiinnittää huomiota. Tavoitteet 5 ja 11 ovat mielestäni hieman linkittäytyneitä toisiinsa (T5: ohjata oppilasta ymmärtämään ihmisten toiminnan motiiveja, T11: ohjata oppilasta selittämään ihmisten toimintaa). Koen nämä tärkeiksi ja kiinnostaviksi, koska ihmiset ovat kuitenkin melko keskeisessä roolissa historian muokkatumisessa ja sen kirjoittamisessa, joten on hyvä tietää miten ihmiset ovat tiettynä aikana sekä miksi he ovat niin toimineet. T6 käsittää historian tapahtumien ja ilmiöiden syitä ja seurauksia, jotka ovat mielestäi tärkeitä asioita ymmärtää.
Laaja-alaisista tavoitteista historian ja yhteiskuntaopin parissa korostuu mielestäni eniten L2 kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu sekä L4 eli monilukutaito. Historialla on sidoksia paljon kulttuureihin ja niiden muokkautumiseen. Lisäksi molemmat oppiaineet ovat sellaisia joiden aiheista saa paljon keskustelua aikaan, jolloin vuorovaikutustaidot pääsevät kehittymään. Opetussuunnitelmassakin mainittiin, että historiaa voisi opetella myös draaman kautta, joka kehittäisi ilmaisullisia taitoja. Sekä historiassa, että yhteiskuntaopissa on paljon kirjallisia lähteitä eri henkilöiden kirjoittamana erilaisista näkökulmista. Näiden tekstien lukeminen ja arvioiminen kehittää oppilaiden monilukutaitoa.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.