siiri huovinen
EP-POM2
Koen itse että historian opetuksessa tärkeää on historian tapahtumien kokonaiskuvan ymmärtäminen ja tapahtumista muodostuvan aikajanan hahmottaminen. Olisi tärkeää pystyä yhdistelemään syy-seuraussuhteita ja sen kautta myöskin ymmärtämään minkä takia jotkin asiat ovat niinkuin ovat tänä päivänä.
Huomioni kiinnitti opsissa erityisesti T11 eli ohjata oppilasta selittämään ihmisen toimintaa. Tämä on taito, josta on hyötyä tulevaisuudessa monissa tilanteissa. Kyky selittää ihmisten toimintaa on syvällistä pohdintaa ja tiedon soveltamista vaativa tehtävä, joka kehittää oppilaan ajattelua. Olisikin mielestäni tärkeää ohjata oppilaita soveltamaan oppimaansa ja pohtimaan minkä vuoksi asoita on tehty juuri niin kuin on.
Historia sekä yhteiskuntaoppi ovat hyviä oppianeita esimerkiksi laaja-alaisen tavoiteen 4, monilukutaidon kehittämiseen. Molemmissa oppiaineissa käsitellään ja tulkitaan erilaisia tekstejä ja monilukutaito kehittyy tietoa hankittaessa, yhdisteltäessä ja arvioitaessa. Molemmissa oppiaineissa pohditaan myöskin eettisiä tilanteita.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.