Valpuri Hyytinen

EP-POM1
Historian opetuksessa tärkeää on oppilaiden maailmankuvan avartaminen ja ihmiskunnan kannalta tärkeiden tapahtumien ja ajanjaksojen opettaminen. On tärkeää, että oppilaat oppivat omasta ja muiden historiasta, ja osaavat yhdistää tämän päivän asiat ja ilmiöt historiaan. Yhtä lailla oppilaiden on hyvä tietää historian tapahtumista siksi, että ne heijastuvat mahdollisesti myös tulevaisuuteen. Tietämys historiasta ja sen tapahtumista kasvattaa myös ymmärrystä ihmisistä ja auttaa hyväksymään erilaisuutta. Yhteiskuntaopin opetus taas on tärkeää, jotta oppilaalle kehittyy hyvät valmiudet elää täysipainoisena yhteiskunnan jäsenenä ja hänelle karttuu tietämystä hyvin käytännönläheisistäkin asioista.

Opetussuunnitelman tavoitteita lukiessa yllätyin, että ihmisen toiminnan ja motiivin ymmärtämiselle oli omat kohtansa. Kuten aikaisemmasta tekstistä käy ilmi, olin kyllä tiedostanut näiden osuuden historian opiskelussa, mutta en ajatellut näiden olevan virallisissa tavoitteissa näin suuressa roolissa. Historiatiedon tulkinnallisuus tuli myös parissa kohdassa tavoitteita esille, ja yhdistän tämän historianopetukseen kuuluvaan kriittisen ajattelun harjoittamiseen. Loppujen lopuksi yllättävän pieni osa tavoitteista koskee nimenomaan historian aikakausia ja käsitteitä, vaikka nekin toki tärkeitä asioita kokonaisuuden ymmärtämisen kannalta on. Yhteiskuntaopin tavoitteet kuulostavat hyvin paljon siltä, mitä itsekin muistan omilta opiskeluajoilta. Kiinnostuin kohdasta, jossa tuetaan oppilasta ymmärtämään, että eri toimijoiden tuottamaan yhteiskunnalliseen tietoon liittyy erilaisia arvoja, näkökulmia ja tarkoitusperiä (T8). Tätä kohtaa minun oli vaikea soveltaa omaan kouluaikaan, ja haluaisinkin tietää enemmän, mitä konkreettisia sisältöjä tähän liittyy.

Historian opetuksessa on paljon laaja-alaisen osaamisen piirteitä, kuten kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu (L2). Historian tapahtumia oppiessa kasvaa myös kulttuurinen ymmärrys sekä ihmisten välinen vuorovaikutus. Yhteiskuntaopissa on ainakin itsestä huolehtimista ja arjen taitoja (L3), työelämätaitoja ja yrittäjyyttä (L6) sekä osallistumista, vaikuttamista ja kestävän tulevisuuden rakentamista (L7). Laaja-alaista osaamista tarkastellessa näen, että historia linkittyy moniin eri oppiaineisiin ja sitä voi yhdistää monialaisiin projekteihin koulun sisällä. Esimerkiksi historian opetuksessa esiin tuleva kriittinen ajattelu on vahvasti myös äidinkielen opetuksessa yksi päämääristä. Näen muutenkin, että historian ja äidinkielen opetuksesta löytyy asioita, jotka voivat täydentää toisiaan monialaisessa opetuksessa.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.