Syksyn 2025 luentojen ennakkomateriaalit
LUKItuki-luennon 28.10. ennakkotehtävä
Perehdy oheiseen kuvaukseen ja alla olevaan kirjauksiin oppilaan taidoista:
Toisen luokan alkaessa lapsen oikeinkirjoituksessa havaittiin haasteita. Kirjoituksessa on havaittavissa lähes aina kaikki oikeat äänteet, mutta pitkät kestot puuttuvat: esimerkiksi ”kukka” -> ”kuka”, ”pallo” -> ”palo”, ”aamu” -> ”amu”.
Tarkemmissa arvioissa lapsen vahvuuksiksi havaitaan muun muassa kuullun ymmärtäminen ja sanavarasto, minkä lisäksi lapsi tuntee kaikki kirjaimet. Fonologinen tietoisuus ja nimeämisen nopeus ovat kuitenkin alle ikätason. Lapsi osaa yhdistää äänteet tavuiksi ja tavut kokonaisiksi sanoiksi, mutta kirjain-äännevastaavuuden haasteet näkyvät etenkin alkuhavainnon mukaisesti oikeinkirjoituksessa sekä jonkin verran myös lukemisessa. Lukusujuvuus on ikätason alarajalla ja lukemisessa esiintyy jonkin verran virheitä. Lapsi pystyy kuitenkin monitoroimaan omaa lukemistaan ja usein spontaanisti korjaa virheensä. Lisäksi hitaasta lukemisesta huolimatta lukeminen on taitoihin nähden rytmikästä ja ilmeikästä.
Tehtävä:
- Miten tukisit oppilasta koulussa? Voit miettiä tukikeinoja sekä koko ryhmän opetustilanteissa että yksilöohjaustilanteissa.
- Ketkä tukea koulussa tarjoaisivat?
- Millainen tuki voisi olla riittävä?
- Millaisia ohjeita ja neuvoja antaisit kotiin?
Voit hyödyntää tehtävässä esimerkiksi LUKILOKI-koulutuksessa tuotettuja, Opetushallituksen sivuille vietyjä materiaaleja:
- LUKILOKI - Oivalluksia luku- ja kirjoitustaitojen opettamiseen ja tukemiseen
- Erityisesti lukemisen ja kirjoittamisen teemoihin sisältyvää tietoa löytyy "Yksilölliset kehityspolut ja oppimisen tuki" -otsakkeen alta
Linkki webropol-kyselyyn: https://link.webropolsurveys.com/S/EF6367DB5F6EB78D
LUKItuki-luennon 28.10. ennakkotehtävän materiaali
Kirjallisuus ja kulttuuri -luento, ennakkotehtävä luennolle 21.10.2025
Lue katkelmat J. Palacion nuortenkirjasta Ihme (minäkertoja August, jolla on fyysinen poikkeavuus; katkelmat koulusta, jonne August lähtee 10-vuotiaana käytyään sitä ennen kotikoulua), Pedanetissa https://peda.net/id/8a752b40a2b.
- Pohdi, mitä katkelma kertoo a. päähenkilön sosiaalisista suhteista ja b. päähenkilön suhtautumistavasta omaan poikkeavuuteensa.
- Millä fiktiivisen tekstin keinoilla sosiaalisten suhteiden kuvauksia ja suhtautumistapaa poikkeavuuteen kirjassa luodaan?
Tee ennakkotehtävä tänne ja tallenna se itsellesi lopuksi: https://link.webropol.com/s/kirjallisuudenopetus
Palacio, Ihme (katkelmia)
Ennakkotehtävät Tekstien tuottaminen -luennolle 7.10.2025 (tee viimeistään 6.10.)
Ennakkotehtävä 7.10. pidettävälle Tekstien tuottaminen -luennolle (neljä kirjoittamisen opetuksen käsitystä)
Tekstien tulkinta -luennon 30.9.2025 ennakkotehtävä
2) Miksi tämän tekstin tulkinnassa tarvitaan kriittistä lukutaitoa? Perustele vastauksesi mahdollisimman monipuolisesti.
Ei tarvitse kirjoittaa yhtenäistä vastausta, luetelmaviivat riittävät molemmissa kohdissa.
Vie vastauksesi Webropoliin https://link.webropolsurveys.com/S/DE29D241BB2B1C43
Tehtävässä olevat linkit eivät aukea suoraan vaan ne pitää kopioida.
Ota vastauksesi talteen ennen kyselystä poistumista, sillä tarvitset sitä myöhemmin: Paina vasemmassa laidassa olevaa lähetä-kuvaketta ja lisää oma sähköpostiosoitteesi. Näin kirjoittamasi vastaukset tulevat sähköpostiisi. Kopioi ne sieltä PROpeesi myöhempää käyttöä varten.
