Vuosiluokka 8
Opetuksen tavoitteet, sisällöt ja arviointi
Opetuksen tavoitteet |
Sisällöt |
Arvioinnin kohteet |
Hyvä osaaminen |
Kasvu moninaiseen kulttuurisuuteen ja kielitietoisuuteen (vrt. myös esim. toimintakulttuuri) |
|||
Ohjata oppilasta hahmottamaan kielen asemaan liittyviä ilmiöitä. (T1) |
Oppilailla on mahdollisuus autenttiseen kielenkäyttöön esimerkiksi vierailuiden yhteydessä. |
Kielialueen yleisimpien ominaispiirteiden ja kulttuurin tuntemus, aktiivinen osallistuminen. |
Oppilas osallistuu ja käyttää kieltä rohkeasti ja on oma-aloitteinen ja tiedonhaluinen. Oppilas tuntee joitakin kielen ja kulttuurin ominaispiirteitä. |
Rohkaista oppilasta löytämään kohdekielisen maailmaan liittyviä ilmiöitä. (T2) |
Tutustutaan kohdekielisiin ympäristöihin, esimerkiksi median, internetin ja muiden kanavien kautta. |
Kielialueen yleisimpien ominaispiirteiden ja kulttuurin tuntemus. |
Oppilas tutustuu aktiivisesti kohdekielisiin ilmiöihin ja ympäristöihin. Oppilas tietää joitakin kohdekielisen maailman ilmiöitä. |
Kuten edellä, ja lisäksi ohjataan oppilasta tekemään johtopäätöksiä kielen säännöistä. Tutustuttaa oppilas joihinkin kielitiedon käsitteisiin. (T3) |
Tutustutaan kielitiedon käsitteisiin pikkuhiljaa syventäen. Vertaillaan eri kieliä ja tutustutaan kielen sääntöihin. |
sanaston ja rakenteiden tuntemus, kulttuurin tuntemus |
Oppilas tuntee perussanastoa ja joitakin kielitiedon käsitteitä ja kulttuurin ilmiöitä |
Opetuksen tavoitteet |
Sisällöt |
Arvioinnin kohteet |
Hyvä osaaminen |
Kielenopiskelutaidot (vrt. myös esim. oppimiskäsitys ja arviointi) |
|||
Ohjataan oppilasta asettamaan tavoitteita ja ottamaan vastuuta opinnoistaan, sekä ottamaan toiset huomioon ja harjoittelemaan vuorovaikutustilanteita. (T4) |
Kielenopiskelutaitojen monipuolinen harjoittelu, esimerkiksi kokonaisuuksien hahmottaminen, sanastojen käyttö, ryhmittely, tiedon hakeminen.
Tehdään pari- ja ryhmätöitä (suullisia ja kirjallisia), joiden avulla harjoitellaan yhteistyötaitoja. |
Vastuunottaminen omasta opiskelusta, yhteistyötaidot, opiskelutaidot |
Oppilas ottaa vastuuta omasta opiskelustaan, huomioi toiset ja osaa toimia yhdessä muiden kanssa. |
Kannustetaan oppilasta huomaamaan kielitaidon merkitys ja näkemään mahdollisuuksia käyttää kieltä koulun ulkopuolella. (T5) |
Kielenopiskelutaitojen ja kohdekielen käytön monipuolisempi harjoittelu. Laajennetaan tietämystä kohdekielestä. |
omat oppimistaidot, itsearviointi |
Oppilas on oma-aloitteinen ja kiinnostunut käyttämään kieltä mahdollisimman monipuolisesti. Oppilas osaa jonkin verran arvioida oppimistaan. |
Opetuksen tavoitteet |
Opetuksen sisällöt |
Arvioinnin kohteet |
Hyvä osaaminen |
Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa |
|||
Ohjataan oppilasta selviytymään erilaisista vuorovaikutustilanteista ja tuottamaan kieltä oma-aloitteisesti. (T6) |
Oppilas harjoittelee erilaisia vuorovaikutustilanteita. |
selviäminen erilaisissa viestintätilanteissa yhä useammin oma-aloitteisesti |
Oppilas selviää yhä useammista viestintätilanteista ja harjoittelee oma-aloitteisuutta. |
Rohkaistaan oppilasta osallistumaan vuorovaikutukseen aktiivisemmin ja syventämään tietämystään viestinnän keinoista. (T7) |
Oppilas harjoittelee yhä monipuolisempia vuorovaikutustilanteita. |
selviäminen erilaisissa viestintätilanteissa yhä useammin oma-aloitteisesti |
Oppilas selviää yhä useammista viestintätilanteista ja harjoittelee oma-aloitteisuutta. |
Autetaan oppilasta syventämään tietämystään kohteliaista kielenkäyttötilanteista. (T8) |
Oppilas täydentää osaamistaan mielipideilmauksien käytössä. |
oma-aloitteisuus viestintätilanteissa |
Oppilas on enenevässä määrin oma-aloitteinen mielipiteen ilmaisussaan. |
Opetuksen tavoitteet |
Opetuksen sisällöt |
Arvioinnin kohteet |
Hyvä osaaminen |
Kehittyvä kielitaito, taito tulkita tekstejä |
|||
Kannustetaan oppilasta harjoittelemaan helppojen tekstien ymmärtämistä ja hakemaan oma-aloitteisesti tietoa tutuista aiheista. Oppilas harjoittelee päättelykykyään helppojen aiheiden avulla. (T9) |
Oppilas ymmärtää monipuolisempia tekstejä myös itselleen vieraista aiheista. |
tekstien tuottaminen ja ymmärtäminen myös itselleen vieraista aiheista |
Oppilas ymmärtää monipuolisempia tekstejä myös itselleen vieraista aiheista. |
Opetuksen tavoitteet |
Sisällöt |
Arvioinnin kohteet |
Hyvä osaaminen |
Kehittyvä kielitaito, taito tuottaa tekstejä |
|||
Ohjataan oppilasta puhumaan ja kirjoittamaan jo laajemmista aiheista. Hän tuntee joitakin kielen keskeisiä rakenteita ja ääntämisen perussääntöjä. (T10) |
Oppilas harjoittelee puheen tuottamista ja kirjoitusta jo laajemmista aiheista. Hän totuttelee kielen rakenteisiin ja harjoittelee ääntämisen perussääntöjä. |
kertominen ja kirjoittaminen tutuista aiheista, ääntämisen perussääntöjen soveltaminen |
Oppilas pystyy kertomaan ja kirjoittamaan jo useammista tutuista aiheista helppoja ilmaisuja käyttäen. Oppilas osaa jo jossain määrin soveltaa ääntämisen perussääntöjä. |
Laaja-alainen osaaminen: L1-L7
Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1)
Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu (L2)
Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot (L3)
Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen (L5)
Työelämätaidot ja yrittäjyys (L6)
Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen (L7)