Elämänkatsomustieto 4. luokka

Elämänkatsomustiedon keskeiset sisällöt 4. vuosiluokalla

S1 Kasvaminen hyvään elämään

Harjoitellaan toisen kohtaamista ja erilaisten näkökulmien arvostamista.
Tutkitaan oikeudenmukaisuuden ilmenemistä jokapäiväisessä elämässä.
Tutkitaan vapautta ja vastuuta, erityisesti ajattelun-, uskonnon- ja elämänkatsomuksen vapauden näkökulmista.
Tutustutaan arvon ja normin käsitteisiin.
Pohditaan yhdenvertaisuutta, onnellisuutta ja hyvää elämää.
Harjoitellaan oman näkemyksen erittelyä ja perustelemista suhteessa toisiin.

S2 Erilaisia elämäntapoja

Pohditaan eri näkökulmista omaa identiteettiä.
Tutustutaan suomalaiseen kulttuuriin ja kulttuurivähemmistöihin sekä erilaisiin elämän- ja maailmankatsomuksiin.
Pohditaan esimerkiksi yhdenvertaisuuden, hyväksymisen, ymmärtämisen, tietämisen, uskomisen ja luulemisen merkityksiä.
Tutustutaan maailman kulttuuriperintöön ja sen arvokkuuteen.
Harjoitellaan oman näkemyksen ilmaisemista ja perustelemista suhteessa eri kulttuureihin ja katsomuksiin.


S3 Yhteiselämän perusteita

Perehdytään ihmisten yhteiselämän perusteisiin tutkimalla esimerkiksi sopimuksen, lupauksen, oikeuden ja velvollisuuden, yhdenvertaisuuden, rauhan ja demokratian merkityksiä niin erilaisissa oppilaan elämään liittyvissä arkipäivän tilanteissa.
Tutustutaan lapsen oikeuksiin pohtien niiden toteutumista lähellä ja kaukana.
Harjoitellaan tekojen eettistä arviointia niiden kontekstin, tarkoitusten ja seurausten näkökulmista.
Harjoitellaan omien näkemysten erittelyä ja perustelemista suhteessa yhteiselämän vaatimuksiin.

S4 Luonto ja kestävä tulevaisuus


Pohditaan luonnon ja ihmisen tulevaisuutta sekä kestävää kehitystä.
Harjoitellaan omien näkemysten erittelyä ja perustelemista suhteessa maailmankuvaan ja kestävään tulevaisuuteen.

Elämänkatsomustieto 4. vuosiluokalla

4. luokka
Opetuksen tavoitteet

Opetuksen sisällöt

Arvioinnin kohteet

Arvosanan 8 osaaminen

T1 luoda edellytyksiä oppilaan eettisten ajattelun taitojen kehittymiselle ja kannustaa oppilasta soveltamaan eettisiä periaatteita arjen tilanteisiin

L1, L2, L3, L7

 

 

S1 Kasvaminen hyvään elämään

S2 (linkki sisältöihin)
Erilaisia elämäntapoja

S3 (linkki sisältöihin) Yhteiselämän perusteita

 

S4 (linkki sisältöihin
Luonto ja kestävä tulevaisuus

Käsitteiden hallinta ja soveltaminen


 

 

Oppilas osaa selittää muutamia keskeisiä etiikan käsitteitä ja ymmärtää niiden yhteyden joihinkin elämässä kohtaamiinsa eettisiin tilanteisiin.


 

 

T2 ohjata oppilasta tunnistamaan ja arvioimaan väitteitä ja niiden perusteluita

 

L1, L4, L5

 

 

 

 

 

S1 Kasvaminen hyvään elämään


S2 Erilaisia elämäntapoja


 

S3 Yhteiselämän perusteita


S4 Luonto ja kestävä tulevaisuus



Väitteiden ja perusteluiden tunnistaminen ja arviointi


 

 

Oppilas tunnistaa keskustelusta väitteitä ja niiden perusteluja sekä pohtii ohjatusti perusteluiden asiaankuuluvuutta.

 

T3 edistää oppilaan kykyä oivaltaa asioiden välisiä suhteita ja kehittää ajatteluaan

L1, L4

 

S1 Kasvaminen hyvään elämään


S2 Erilaisia elämäntapoja



S3 Yhteiselämän perusteita

 

 

Päättelytaidot

 

Oppilas osaa ohjatusti tunnistaa virhepäättelyä ja korjata sen pohjalta omaa ajatteluaan.

Oppilas tunnistaa asioiden välisiä suhteita.



 

 

T4 ohjata oppilasta kantamaan vastuuta itsestä, toisista ihmisistä ja luonnosta

 

L3, L7

 

S1 Kasvaminen hyvään elämään

 

S2 Erilaisia elämäntapoja


 
S3 Yhteiselämän perusteita

 

 

Vastuullisen toiminnan tunteminen

 

Oppilas osaa ohjatusti kuvata, mitä tarkoittaa itsestä, toisista ja luonnosta vastuun ottaminen sekä kertoa joitakin esimerkkejä siitä, mitä se tarkoittaa omassa toiminnassa.

Oppilas ymmärtää oman näkemyksensä ja osaa perustella sen

 

T5 ohjata oppilas tutustumaan suomalaiseen, eurooppalaiseen ja maailman kulttuuriperintöön sekä hahmottamaan kulttuurista moninaisuutta ilmiönä

L2, L4, L5

S2 Erilaisia elämäntapoja

 


S3 Yhteiselämän perusteita



S4 Luonto ja kestävä tulevaisuus



 

Tietojen ja käsitteiden hallinta

Oppilas osaa nimetä ja ohjatusti selittää joitakin kulttuuriin liittyviä ilmiöitä suomalaisesta ja pohjoiseurooppalaisesta kulttuuriperinnöstä. Oppilas osaa antaa esimerkkejä kulttuurisesta moninaisuudesta.

T6 tukea oppilasta rakentamaan katsomuksellista ja kulttuurista yleissivistystään

L1, L2

S1 Kasvaminen hyvään elämään



S2 Erilaisia elämäntapoja

 


S3 Yhteiselämän perusteita



S4 Luonto ja kestävä tulevaisuus



Tietojen ja käsitteiden hallinta

Oppilas tunnistaa joitakin katsomusten ja kulttuurien piirteitä.

T7 ohjata oppilasta suunnittelemaan ja arvioimaan omaa katsomuksellista oppimistaan

L1, L2, L5

S1 Kasvaminen hyvään elämään

 

S2 Erilaisia elämäntapoja

 

S3 Yhteiselämän perusteita

 

S4 Luonto ja kestävä tulevaisuus



Oppimaan oppimisen taidot

Oppilas osaa ohjatusti asettaa opiskeluun liittyviä tavoitteita, pyrkiä toimimaan tavoitteiden suunnassa ja arvioida niiden toteutumista sekä yksin että ryhmässä.

T8 rohkaista oppilasta ilmaisemaan katsomustaan ja kuuntelemaan muiden katsomuksellisia kannanottoja

L2, L7

S1 Kasvaminen hyvään elämään


S2 Erilaisia elämäntapoja



S3 Yhteiselämän perusteita


 

Vuorovaikutus-taidot ja toiminta ryhmän jäsenenä

Oppilas ilmaisee omaa katsomuksellista ajatteluaan ja osaa kuunnella toisten näkemyksiä ja kannanottoja.

T9 ohjata oppilas tuntemaan YK:n yleismaailmalliseen ihmisoikeuksien julistukseen perustuvaa ihmisoikeusetiikkaa, erityisesti lapsen oikeuksia

L2, L3

S3 Yhteiselämän perusteita

 

Ihmisoikeusetiikka

Oppilas osaa nimetä joitakin YK:n yleismaailmallisen ihmisoikeuksien julistuksen keskeisistä sisällöistä ja osaa kertoa esimerkkejä lapsen oikeuksista.

T10 rohkaista oppilasta toimimaan aloitteellisesti ja vastuullisesti omassa ympäristössään

L5, L6, L7

S1 Kasvaminen hyvään elämään

 

S2 Erilaisia elämäntapoja

 


S3 Yhteiselämän perusteita

 

S4 Luonto ja kestävä tulevaisuus
 

 

Vaikuttamisen keinojen tunteminen

Oppilas osaa etsiä ja kuvata joitakin vastuullisen vaikuttamisen keinoja. Oppilas osaa antaa esimerkkejä oman toiminnan vastuullisuudesta.