Johdanto

BLOGIN JÄLJILLÄ

Kirjoittaminen jättää aina jäljen
kirjoittajaan, lukijaan ja maailmaan.
Blogi jättää yhteisen jäljen.

Avoin yliopisto oli mukana Interaktiivinen opetus ja oppiminen -hankkeessa kehittämässä interaktiivisuutta pienryhmän blogityöskentelynä toteutettavassa verkko-opetuksessa. Blogia kirjoittivat kirjoittamisen perusopintojen Kirjoittajan yhteisöt -opintojakson opiskelijat sekä terveystiedon perusopintojen Terveyskasvatuksen ja terveystiedon perusteet -opintojakson opiskelijat. Molemmat opintojaksot ovat opintokokonaisuutensa ensimmäisiä jaksoja, joissa tutustutaan oppiaineeseen sekä opiskeluun. Aiemmin itsenäisesti kirjoitetun oppimis- tai työpäiväkirjan sijaan opiskelijat kirjoittivat opintosuorituksena pienryhmän yhteistä blogia.

Hankkeen tavoitteena oli:

  • Opiskelijoiden keskinäisen vuorovaikutuksen lisääntyminen.
  • Yhteisöllisyyden käynnistäminen.
  • Yhteisen tiedon ja ymmärryksen tuottaminen.
  • Oman ajattelun laajentuminen.
  • Reflektiotaitojen vahvistuminen.
  • Uudenlaisten ohjaustaitojen ja -tapojen kehittyminen opettajille.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä