KPL 3: Marttyyrikirkon aika

Vainojen aika

Kristinusko levisi nopeasti Rooman valtakunnassa. Olosuhteet olivat suotuisat: tieverkko, postilaitos, yhteinen kieli: kreikka. Nämä asiat edistivät ihmisten ja tiedon liikkumista. Pax Romana eli 200 vuotta kestänyt rauhan aika antoi ihmisille mahdollisuuden olla kiinnotunut uusista asioista ja kaikkia uskontoja suvaittiin. Kaikkien tuli kuitenkin tunnustaa keisarin olevan jumalallinen.

 

Kristityt kieltäytyivät tästä ja siksi heitä alettiin epäillä. He eivät myöskään osallistuneet mm. kilpa-ajoihin ja muihin yleisiin huvituksiin. Lisäksi monet orjat ja sotilaat kääntyivät kristityiksi. Ehtoollisesta alkoi levitä huhuja. Kristuksen ruumiista ja verestä puhuminen muuttui huhuissa ihmisten uhraamiseksi. Nämä lisäsivät epäluuloa.

 

Vuonna 64 Roomassa oli suuri tulipalo. Keisari Nero syytti kristittyjä tulipalon sytyttämisestä ja suuri joukko kristittyjä kidutettiin ja surmattiin. Tästä alkoivat järjestelmälliset vainot. Kristittyjä pidettiin yhteiskunnan vihollisina. Apostolit Pietari ja Paavali kuolivat näissä vainoissa.

 

Vainot kestivät 200 vuotta. Viimeinen vainoojakeisari oli Diocletianus. Marttyyreita eli uskonsa vuoksi kuolleita oli tuhansia.

 

Enemmistö kristityistä säilytti uskonsa ja lopulta vuonna 311 keisari Konstantinos määräsi vainot lopetettavaksi.

 

Konstantinos suosi kristittyjä, koska hän oli nähnyt unen, jossa häntä neuvottiin ottamaan sotajoukkojensa tunnusmerkiksi Kristuksen merkin. Konstantinos voitti tuon taistelun. Vuonna 313 Roomaan julistettiin uskonnonvapaus.

Vastaa kysymyksiin:
1. Mitkä asiat Rooman valtakunnassa auttoivat kristinuskon leviämistä?
2. Mitkä asiat herättivät epäluulon kristittyjä kohtaan?
3. Mistä tapahtumasta alkoivat järjestelmälliset vainot?
4. Kuka lopetti vainot?




Marttyyrien ikonit

Tarkastele marttyyreiden ikoneita. Mistä tunnistat marttyyrin ikonin?

elpis_pistis_agape.jpgLapsimarttyyrit Pistis, Elpis ja Agape (Usko, Toivo ja Rakkaus) kokivat marttyyrikuoleman keisari Hadrianuksen vainoissa toisella vuosisadalla.

pyhä Marina.jpg
Pyhä Marina koki marttyyrikuoleman vuonna 305 keisari Diocletianuksen aikana.

Pyhä teodosia – Kopio.jpg
Myös Pyhä Teodosia kuoli Diocletianuksen vainoissa.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä