Virpominen
Virpovitsat
Siunatulla virpovitsalla viedään siunaus ja hyvän toivotus rakkaille läheisille tai tutuille.
Virpominen tapahtuu palmusunnuntain aamuna.
Tässä virvotaan kirkon pihalla ennen liturgiaa.
Virpovitsat tehdään pajunoksista.
Sellainen pajunoksa, jossa on paljon pajunkissoja, on paras.
Usein oksa on kaksi tai kolmihaarainen.
Kaksihaarainen muistuttaa Jeesuksen kahdesta luonnosta: ihminen ja Jumala.
Kolmihaarainen Jumalan kolmesta persoonasta: Isä, Poika ja Pyhä Henki.
Kukkia voi olla kolme tai niin monta, kuin omaa silmää miellyttää.
Kukat voi tehdä kreppipaperista, silkkipaperista tai jostain muusta kauniista.
Valmiit oksat viedään kirkkoon siunattavaksi Lasaruksen lauantain vigiliaan.
Seuraavana aamuna, palmusunnuntaina virvotaan.
Virpominen tapahtuu palmusunnuntain aamuna.
Tässä virvotaan kirkon pihalla ennen liturgiaa.Virpovitsat tehdään pajunoksista.
Sellainen pajunoksa, jossa on paljon pajunkissoja, on paras.
Usein oksa on kaksi tai kolmihaarainen.
Kaksihaarainen muistuttaa Jeesuksen kahdesta luonnosta: ihminen ja Jumala.
Kolmihaarainen Jumalan kolmesta persoonasta: Isä, Poika ja Pyhä Henki.
Kukkia voi olla kolme tai niin monta, kuin omaa silmää miellyttää.
Kukat voi tehdä kreppipaperista, silkkipaperista tai jostain muusta kauniista.
Valmiit oksat viedään kirkkoon siunattavaksi Lasaruksen lauantain vigiliaan.
Seuraavana aamuna, palmusunnuntaina virvotaan.
Virpomisen historiaa
Virpomisen taustalla on raamatunkertomus palmusunnuntaista. (Matt. 21:1–11, 15–17)
Ensimmäisenä palmusunnuntaina Jeesus ratsasti aasin varsalla Jerusalemiin.
Ihmiset huusivat: "Hoosianna" ja levittivät tielle palmunoksia ja vaatteita.
He ottivat Jeesuksen vastaan kuin kuninkaan.
Kun ylipapit ja fariseukset näkivät tuon, he paheksuivat.
Silloin Jeesus sanoi: 'Lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut kiitoksesi'
Tätä esimerkkiä seuraten noin 300-luvulla Jerusalemissa alettiin palmusunnuntaisin kulkea kulkueessa pyhäköstä toiseen palmunoksia heiluttaen.
Noin 500-luvulta lähtien tapa oli levinnyt keski-Eurooppaan katolisen kirkon keskuuteen ja sieltä kaunis tapa siirtyi yhä pohjoisemmaksi.
Ortodoksisessa Karjalassa tuli tavaksi etsiä kevään ensimerkkejä, pajunoksia pajunkissoineen ja tuoda niitä siunattavaksi kirkkoon. Siunatut oksat vietiin kotiin, koristeltiin ja niillä virvottiin läheisiä ja naapureita.
Annettiin virpopalkkoja: leipää, jauhoja, munia, heiniä karjalle, erityisiä leivonnaisia virpokakkaroita, vaatteitakin tai vaatekangasta saatettiin antaa. Virpominen antoi mahdollisuuden auttaa ja ilahduttaa.
Siunatut oksat pantiin tsuppuun, ikoninurkkaan ikonin taakse pääsiäsiajaksi. Helatorstain jälkeen oksat hävitettiin polttamalla.
Myös karjaeläimiä oli tapana virpoa. Keväällä karja saatettiin ajaa ulos navetasta virpovitsalla ja jättää oksa ovenpieleen siunausta tuottamaan.
Evakkojen myötä virpomisen perinne levisi laajemmin Suomeen.
Länsi-Suomessa ja etenkin pohjanmaalla eli ja elää perinne pikkunoidista, trulleista. Nämä liikkuvat perinteisesti pihoilla lankalauantaina, suurena lauantaina. Silloin Kristus on tuonelassa, haudassa ja kansanperinteen mukaan pahan voimat, myös noidat pääsivät vapaana mellastamaan. Pahoja voimia karkottamaan poltettiin pohjanmaalla pahan hajuisia, savuttavia pääsiäiskokkoja pääsiäisyötä vasten, lauantai-iltana. Nykyään trullit kiertävät nokipannuineen ja luutineen karkinkeruussa ja kokkoja poltetaan perinteen vuoksi.
Perinne elää ja sekoittuu. Joissakin paikoissa pikkunoidat kiertävät ovelta ovelle virpovitsat käsissään. Jotkut pukeutuvat noidan kissaksi ja jotkut velhoksi. Mielenkiintoisella tavalla hyvä ja paha liittyvät toisiinsa. Taitaa hyvä voittaa! Ortodoksisessa perinteessä virvotaan siistit vaatteet päällä.
Nykyään virpominen on ainakin ortodoksisilla seuduilla ja ortodoksien keskuudessa muuallakin tavallista. Pyhäpukuiset lapset virpovat vanhempiaan ja kummejaan, aikuiset ystäviään ja lapsiaan.
Kouluissa tehdään virpovitsoja ja papisto kiertää toimittamassa virpovitsojen siunauksia.
Monissa seurakunnissa on Lasaruksenlauantaina virpovitsatalkoita ja koristellut vitsat siunataan talkoiden lopuksi tai illan vigiliassa. Vigilian jälkeen monissa seurakunnissa myös annetaan siunattuja oksia koteihin vietäväksi. Kirkko koristellaan siunatuilla oksilla.
Palmusunnuntain aamuna varhain käydään virpomassa. Erilaiset perinnepiirit ja esimerkiksi partiolaiset virpovat vaikkapa vanhainkodeissa ja kirkonmäellä.
Kotona siunatut ja virvotut oksat laitetaan ikonin taakse ja virpojia muistetaan virpopalkoilla.
Virpominen on elävä perinne!
Ensimmäisenä palmusunnuntaina Jeesus ratsasti aasin varsalla Jerusalemiin.
Ihmiset huusivat: "Hoosianna" ja levittivät tielle palmunoksia ja vaatteita.
He ottivat Jeesuksen vastaan kuin kuninkaan.
Kun ylipapit ja fariseukset näkivät tuon, he paheksuivat.
Silloin Jeesus sanoi: 'Lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut kiitoksesi'
Tätä esimerkkiä seuraten noin 300-luvulla Jerusalemissa alettiin palmusunnuntaisin kulkea kulkueessa pyhäköstä toiseen palmunoksia heiluttaen.
Noin 500-luvulta lähtien tapa oli levinnyt keski-Eurooppaan katolisen kirkon keskuuteen ja sieltä kaunis tapa siirtyi yhä pohjoisemmaksi.
Ortodoksisessa Karjalassa tuli tavaksi etsiä kevään ensimerkkejä, pajunoksia pajunkissoineen ja tuoda niitä siunattavaksi kirkkoon. Siunatut oksat vietiin kotiin, koristeltiin ja niillä virvottiin läheisiä ja naapureita.
Annettiin virpopalkkoja: leipää, jauhoja, munia, heiniä karjalle, erityisiä leivonnaisia virpokakkaroita, vaatteitakin tai vaatekangasta saatettiin antaa. Virpominen antoi mahdollisuuden auttaa ja ilahduttaa.
Siunatut oksat pantiin tsuppuun, ikoninurkkaan ikonin taakse pääsiäsiajaksi. Helatorstain jälkeen oksat hävitettiin polttamalla.
Myös karjaeläimiä oli tapana virpoa. Keväällä karja saatettiin ajaa ulos navetasta virpovitsalla ja jättää oksa ovenpieleen siunausta tuottamaan.
Evakkojen myötä virpomisen perinne levisi laajemmin Suomeen.
Länsi-Suomessa ja etenkin pohjanmaalla eli ja elää perinne pikkunoidista, trulleista. Nämä liikkuvat perinteisesti pihoilla lankalauantaina, suurena lauantaina. Silloin Kristus on tuonelassa, haudassa ja kansanperinteen mukaan pahan voimat, myös noidat pääsivät vapaana mellastamaan. Pahoja voimia karkottamaan poltettiin pohjanmaalla pahan hajuisia, savuttavia pääsiäiskokkoja pääsiäisyötä vasten, lauantai-iltana. Nykyään trullit kiertävät nokipannuineen ja luutineen karkinkeruussa ja kokkoja poltetaan perinteen vuoksi.
Perinne elää ja sekoittuu. Joissakin paikoissa pikkunoidat kiertävät ovelta ovelle virpovitsat käsissään. Jotkut pukeutuvat noidan kissaksi ja jotkut velhoksi. Mielenkiintoisella tavalla hyvä ja paha liittyvät toisiinsa. Taitaa hyvä voittaa! Ortodoksisessa perinteessä virvotaan siistit vaatteet päällä.
Nykyään virpominen on ainakin ortodoksisilla seuduilla ja ortodoksien keskuudessa muuallakin tavallista. Pyhäpukuiset lapset virpovat vanhempiaan ja kummejaan, aikuiset ystäviään ja lapsiaan.
Kouluissa tehdään virpovitsoja ja papisto kiertää toimittamassa virpovitsojen siunauksia.
Monissa seurakunnissa on Lasaruksenlauantaina virpovitsatalkoita ja koristellut vitsat siunataan talkoiden lopuksi tai illan vigiliassa. Vigilian jälkeen monissa seurakunnissa myös annetaan siunattuja oksia koteihin vietäväksi. Kirkko koristellaan siunatuilla oksilla.
Palmusunnuntain aamuna varhain käydään virpomassa. Erilaiset perinnepiirit ja esimerkiksi partiolaiset virpovat vaikkapa vanhainkodeissa ja kirkonmäellä.
Kotona siunatut ja virvotut oksat laitetaan ikonin taakse ja virpojia muistetaan virpopalkoilla.
Virpominen on elävä perinne!