HISTORIAN HAVINAA: kuvia ja tapahtumia

Liikuntapäivät ennen talvilomaa 2023

3-4-luokat ja Valo-luokka Kalevalan päivänä 28.2. Onkilammella, Utran saaressa ja Utran harjulaavulla… kuvassa myös kaikkensa antaneet liikkujat koulun pihalla!
5-6-luokkien päivä to 2.3. Vitoset harjulla loistavassa talvisäässä.
1-2-luokat liikkuivat pe 3.3. Kakkoset hiihtoretkellä ja ykköset pihapuuhissa! Hyvänmielen liikuntapäivä!

Koko perheen pihasuunnistus!

Torstaina 12.9. klo 17-19 Utran koulun pihasuunnistusteemainen koko perheen ulkoiluhetki. 

Piha-illan järjestää Utran koulun kouluyhteistyötoimikunta ja mukana myös Susanne-koulukoutsi.
Mehua ja kahvia tarjolla niin kauan, kun niitä riittää.
Eli eikun mukaan vaan suunnistamaan ja jutustelemaan

P.S. Jos sinulla on ideoita mukavasta yhteisöllisestä tekemisestä koululla, niin laita viestiä. Ajatuksena olisi järjestää jatkossa jotain mukavaa toimintaa koululle sillointällöin. 

TERVEISIN

Utran koulun KYT ja Susanne-koutsi

Pukeutumisviikko tulee!

Oppilaskunnan hallitus järjestää jälleen kovasti toivototun pukeutumisen teemaviikon 17.-21.11. piristämään muuten niin pimeää marraskuuta. Jokaisena päivänä on pukeutumiseen liittyvä teema, jota voi noudattaa pienesti esim. jollakin asusteella tai isosti pukeutumalla teemaan liittyvään asukokonaisuuteen. Osallistuminen on tietenkin vapaaehtoista!

Maanantai 17.11. YÖPUKU: Tule kouluun esim. pyjamassa ja aamutohveleissa. Unilelukin saa tulla!

Tiistai 18.11. "REPUN VAPAAPÄIVÄ" : Pakaa tiistaina koulukirjat ym. johonkin muuhun kuin reppuun. Esim. muovikassiin, matkalaukkuun tai mitä ikinä keksitkään :)

Keskiviikko 19.11. HATTU: Hattu voi olla millainen vaan ja tänään saa olla hattu päässä myös sisällä!

Torstai 20.11. MUSTA&VALKOINEN: Pue yllesi mustaa, valkoista tai molempia.

Perjantai 21.11. HARRASTUS: Pue päällesi jotakin harrastukseesi liittyvää, esim. joukkuepaita tai harrastukseen liittyvä varuste.


Kuva Pixabay.com: elizabethannphotolv

Syys saapuu!

Valmistaudutaan kylmempiin säihin ja etsitään lämpimät vaatteet ja kengät esille.

Kuva: Pixabay, PenjaK

Hyvinvointiviikko 11 / 2025

Nelosten hyvinvointiviikon aiheena on ollut mm. terveelliset elämäntavat(lepo, ravinto&liikunta), murrosikä, mielenterveys, päihteet, ensiaputaidot sekä oma hyvinvointi.

Kiitos kaikille vierailijoille ja hyvinvointiviikon suunnittelusta & toteutuksesta vastanneille 😊

Lukuviikko 21.-27.4. 📖

 

Lukuviikon sivut: https://lukuviikko.fi/
Reading week: https://lukuviikko.fi/information-about-reading-week/

Lukuviikon novelli: https://lukuviikko.fi/exercises/lukuviikon-novelli/

Löydä lukufiilis! Täältä vinkkejä aikuislukijoille kirjoista, joissa on fiilistä! https://www.kirjasampo.fi/fi/lukuviikko_2025


Kirjasampo: Lasten ja nuorten kirjat: https://www.kirjasampo.fi/fi/


Lukemon lukuvinkit varhaisnuorten fiiliskirjoihin: https://lukemo.fi/ajankohtaista/lukuviikko-2025/

Oppilaiden kertomus: Halloween-discon järjestelyä ja valmistelua 2025

23.10. me 6lk. rupesimme valmistelemaan tulevaa halloween-discoa. Me aloitimme luokissa ensimmäisenä katsomaan, että kuka haluaa olla vastaamassa mitäkin tehtävää halloween-discossa. Tehtäviä mihin tarvittiin 6-luokkalaisia olivat: narikka, lipunmyynti, kammokujan säikyttelijät, kammokujan suunnittelijat, kammokujan portsarit, ohjelma vastaavat, kuuluttajat, mainos kylttien tekijät, kioskin myyjä ja kolikko-pisteen vahtija.

Kuulutuksia me aloimme kuuluttamaan vasta 24.10. eli viikko ennen discoa ja mainoskylttejä ruvettiin laittamaan seinille pitkin viikkoa jo. Kammokujaa alettiin suunnitella noin viikko ennen discoa, mutta rakennettiin vasta samana päivänä koulussa jo valinnaisen tuntien aikaan. Ja DJ-Eeron “DJ-pöytä” koristeltiin ke ja “DJ-pöydän” koristeli lipunmyynti vastaavat. Kuulutuksissa me kuulutimme mm. mitä ohjelmaa oli discossa, milloin ja monelta disco on, kannattaa ottaa rahaa kioskeja varten, paljonko sisäänpääsy maksaa ja kammokuja on tulossa, mainoksissa kerrottiin samoja asioita kuin kuulutuksissa.

Halloween discon aikataulu ja järjestely ennen discoa

6-luokkalaisilla oli torstaina normaalisti koulua päivällä ja poikkeuksellisesti illalla discon takia. 6-luokkalaisten piti tulla torstaina illalla koululle jo klo 17:15 ja sai lähteä jo klo 20:15, koska saimme siivottua niin nopeasti.

Koululle meidän 6-luokkalaisten piti tulla aikaisin, että saataisiin kammokuja valmiiksi, järjesteltyä lipunmyynti, kolikko-piste, kioskiin kaikki herkut esille, tehtyä myytävien tuotteiden hinnaston, ehdittäisiin katsoa kammokujansäikyttelijöiden paikat ja muutenkin valmistautua. Eli me 6lk. oltiin koululla n. 17:15-20:15/3h ja itse disco oli 18:00-20:00. Ohjelmaa (kammokuja, kolikko piste, ekoase ammunta ja kisat) oli pitkin discoa ja musiikkia soitettiin koko ajan.

Halloween discon ohjelmaa

Sisäänpääsy meni aika sukkelasti, vaikka jono tuntui loputtomalta ja kioskistakin lähti herkut aika nopeasti. Kammokuja oli aika suosittu ja hauska. Musiikkia soitti Eero the DJ (koulumme vanha ohjaaja). Ekoase ammunnassa ja kolikko pisteellä kävi ihmisiä jonkun verran testaamassa tuuriansa ja taitojansa. Discossa oli myös tanssi- ja parasasukilpailu.

Discon jälkeen

Discon jälkeen, kun muut oppilaat olivat lähteneet pois, me 6-luokkalaiset aloimme siivoamaan. Jokaisella järjestäjä ryhmällä oli oma siivottava juttu. Lipunmyynti ryhmä siivosi oman pisteensä, kammokujan järjestäjät, -portsarit ja -säikyttelijät siivosivat kammokujan pois itse, kioski vastaavat raivasivat jäljellä olevat tuotteet pois ja veivät pöydät paikoilleen, kolikkopisteen vahtijat siivosivat kolikko pisteen pois ja kaikki auttoivat salin siivoamisessa, kunhan oli siivonnut omat pisteensä ensin pois, eli toisin sanoen kaikki siivosivat omat pisteensä pois ja kaikki auttoivat salin siivoamisessa kunhan ehtivät.

Kirjoittanut Milja Pennanen 6B ja kuvat Elsa Summanen 6C

Erilaisuus on rikkaus!

Mikä on koulurauha? Koulurauhalla voi olla eri merkitys kaikille. Koulurauha
voi tarkoittaa sitä, että kaikki pystyvät ilmaisemaan itseään ilman pelkoa
tuomituksi tai kiusatuksi tulemisesta. Kaikilla on turvallinen olo koulussa ja
kunnioitetaan kaikkien henkilökohtaista tilaa.

Kaikki me olemme varmasti joskus kokeneet erilaisuutta ja että emme ole
kuuluneet joukkoon. Kaikilla on oikeus olla omanlainen ja jokainen meistä on
arvokas omana itsenään. Yhdessä me olemme kuin kukkaniitty. Kaikki me
kukimme omalla tavallamme. Olemme erivärisiä, erimuotoisia, erikokoisia,
uniikkeja ja kauniita. Annetaan jokaisen kukan kukkia omana itsenään.

Erilaisuus on rikkaus! Kukaan lapsi, nuori tai aikuinen ei saisi kokea syrjintää
tai kiusaamista erilaisuuden takia. Kaikilla on oikeus olla oma itsensä.
Kiusaaminen somessa on yhtä lailla kiusaamista. Älä julkaise mitään, mitä
et itse haluaisi sinusta kirjoitettavan. Nöyryyttäminen netissä voi olla jopa
pahempaa kuin kasvotusten, koska sisältö on nähtävillä jopa
sadoilletuhansille ihmisille.

Hyvä nyrkkisääntö on “kohtele muita niin kuin
haluaisit itseäsi kohdeltavan”.

Maailma olisi mustavalkoinen, tylsä ja ankea, jos meidän kaikkien pitäisi
mahtua samaan muottiin. Erilaisuus ei ole este vaan mahdollisuus. Yhdessä
voimme tukea ja kannustaa kaikkia olemaan yksilöitä. Uskalla unelmoida ja
uskalla olla oma itsesi!

Koulurauhan julistus 23.8.2023

Utlysning av skolfreden
Koulurauhan julistus selkokielellä

Koulurauhajulistus pohjoissaameksi Skuvlaráfi julggaštus
Koulurauhajulistus englanniksi Declaration of School Peace
Koulurauhajulistus ukrainaksi Різноманітність – це багатство
Koulurauhajulistus venäjäksi Разнообразие — это богатство

Koulurauha-lukuvuonna-2023-24 nettisivut

1C-luokan Suomi!

1C-luokassa saatiin tällä viikolla valmiiksi Suomi-jakso, johon liittyen käsityötunneilla koko luokan yhteistyönä toteutettiin virkattu Suomi.

Oppilaat ja aikuiset ovat tosi ylpeitä lopputuloksesta, mutta etenkin siitä mahtavasta yhteisestä tekemisen meiningistä, mikä luokassa vallitsi. Virkkaamisesta tulikin monen oppilaan suosikkihommaa ja sitä tehtäisiin mieluusti joka välissä 😊

6 -Gaala 2023

6-luokkalaiset järjestivät perinteisen jäähyväisjuhlan koko koululle!
Ohjelmassa oli palkitsemisia, musiikkiesityksiä ja pienoiselokuvia.

Pukeutumisen teemaviikko 25.-29.11.2024

Hei!

Oppilaskunnan hallitus järjestää kovasti toivototun pukeutumisen teemaviikon 25.-29.11. piristämään muuten niin pimeää marraskuuta. Jokaisena päivänä on pukeutumiseen liittyvä teema, jota voi noudattaa pienesti esim. jollakin asusteella tai isosti pukeutumalla teemaan liittyvään asukokonaisuuteen. Osallistuminen on tietenkin vapaaehtoista!

Maanantai 25.11. MUSTA: pue päällesi jotain mustaa.

Tiistai 26.11. SAMIS: Pue päällesi jotain samaa (väri, asu, kuvio, jne.) toisten kanssa!

Keskiviikko 27.11. NURINKURIN: Pue päällesi jotain nurinpäin tai vaikka eriparisukat! Nurinkurinpäivänä voit jo aamusta toivottaa "Hyvää yötä!" ja tehdä ja olla muutenkin väärinpäin ;)

Torstai 28.11. YÖPUKU: Tule kouluun esim. pyjamassa ja aamutohveleissa. Unilelukin saa tulla!

Perjantai 29.11. ARI: Pue päällesi huppARI tai haaLARI vai oletko eskARI, maaLARI tai hevARI...? 

Mukavaa teemaviikkoa toivottavat oppilaskunnan hallitus sekä ohjaavat opettajat Maria & Henna

Pikkuyrittäjät 2023

Luokkamme viidesluokkalaiset ovat opiskelleet Pikkuyrittäjien yhteiskuntaoppiin liittyviä sisältöjä ja opinnot huipentuvat myyjäisiin!

Rauhanpuu

Kansainvälisenä rauhan päivänä 21.9. 2022 koulumme varjopuutarhaan istutettiin rauhanpuu.


Puun virallisina suojelijoina toimivat JOMAn pelaajat: Justus Niemeläinen ja Samuel Tirkkonen. Istutusmestarina oli ENO programmen Maire Turunen.

Lauloimme ja leikimme Puunistutuslaulun.