Ympäristöetiikka


1.  Tutustu Pentti Linkolan ajatuksiin. 
a. Ota kantaa Linkolan ajatuksiin
b. Arvio Linkolan ajattelun eettistä perustaa. 
c. Korona-viruksen myötä on tehty isoja rajoituksia itsestään selvinä pidettyihin oikeuksiin. Luonnonsuojelun nimissä on esitetty myös rajoituksia ihmisen valintoihin ja vapauteen.
Minkälaiset rajoitukset olisivat perusteltuja?
Onko mielestäsi asioita tai rajoituksia, joita ei voisi missään tapauksessa oikeuttaa?
 

Pentti Linkola selittää syväekologista ajattelutapaansa: ”Siinä katsoja on ihminen, joka kuitenkin on vain yksi laji muiden maapallon lajien joukossa. Siinä ihminen ei saa uhmata muiden lajien olemassaoloa eikä ihmisten määrä saa kasvaa liian suureksi” (Keskisuomalainen 23.8.2014)

”Jatkuvasti kasvava väestö ei kerta kaikkiaan mahdu maapallolle. Jos väestökysymystä ei ratkaista, muullakaan elämällä ei ole mahdollisuutta. Kaikki elämäntavat ovat mahdottomia, jos väestö on ylisuuri” (Keskisuomalainen 23.8.2014)

”On väkivalloin kevennettävä lamauttavaa ihmisvaippaa planeetan elävän kerroksen pinnalla, … väkivalloin murskattava kerskakulutuksen muotoja, väkivalloin puututtava lajin syntyvyyteen, väkivalloin vähennettävä jo syntyneiden määrää – keinolla millä hyvänsä.” (Linkola 2004: 364–365.)

”Meidän on hylättävä ihmisten välisen veljeyden periaate, lääkärietiikka ja humanismi, murskattava kansainvälinen yhtenäiskulttuuri ja korkea-asteinen teknologia.” (Linkola 1979: 115–116; alk. 1972.)

”Millainen tahansa diktatuuri on aina demokratiaa parempi, koska siinä ihminen on aina tavalla tai toisella kahlittu.” (Linkola 2004: 363.)

Palautuskansio

Palautusaika päättyi
  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä