4. Vapa-aika
Tilastosta on nähtävissä, että suomalaiset käyttävät yhä enemmän aikaa erilaisten laitteiden parissa, kuten television ja tietokoneiden kanssa. Vastaavasti sosiaalinen kanssakäyminen ja muu vapaa-ajan toiminta on vähentynyt. Ihmiset siis viettävät vähemmän aikaa toistensa kanssa nykyisin, ainakin kasvotusten. Tämä kertoo esimerkiksi 1800-luvulla alkaneen työväentoiminnan ja nuorisotoiminnan näivettymisestä. Tanssiaisia ja muita leikkejä ei juuri enää nuorille järjestetä. Myös lukeminen on vähentynyt yhä helpommin nautittavien mediasisältöjen tunkeutuessa tajuntaamme. Toisaalta liikunta vapaa-ajan toimintana on lisääntynyt. Tämä kertoo varmaan osaltaan siitä, että työ on muuttunut. Agraari- ja teollisuus-Suomessa liikuntaa tuli työn ohessa. Nykyisessä valkokaulus-Suomessa liikuntaa pitää erikseen harrastaa.