2. Hyvinvointivaltio Suomi a

Tilastosta näkyy, että Suomen valtion käyttämät sosiaalimenot ovat kasvaneet nykypäivään tultaessa merkittävästi 1960-lukuun verrattuna. Juuri 60-70-luvut olivatkin suomalaisen hyvinvointivaltion rakennusvuosia. Periaatteessa alustavia askelia kohti hyvinvointivaltiota otettiin jo heti itsenäistymisen jälkene mm. eläkelainsäädännössä, mutta merkittävämmin hyvinvointivaltiota rakennettiin vasta toisen maailmansodan jälkeen kompromissina suomalaisen vasemmiston ja oikeiston välillä. Esimerkkinä toimi varsinkin naapurimaa Ruotsi. Tilastossa piikkinä näkyy 90-luvun lama, koska monet joutuivat työttömäksi.

Tilasto sisältää myös ennusteen, jonka mukaan vanhustenhoitoon käytettävät varat tulevat kasvamaan jatkossa. Tämä johtuu suurista ikäpolvista, jotka syntyivät toisen maailmansodan jälkeen, ja jotka ovat juuri siirtyneet tai siirtymässä eläkkeelle.