Kaarre: uusi koulu- ja kulttuurikeskus Ivalojoen rannalla

Kaarteessa oli kuhinaa jo maanantaina, kun henkilökunta valmistautui uuden kouluvuoden aloitukseen. Oli kaikenlaista suunniteltavaa ja järjesteltävää ja ennen kaikkea piti kierrellä koulua ja tutustua uusiin opetustiloihin. Opettajien työtilakin täytyi testata ja tutkia, mihin tavaransa asettaa.


Tiistaina 16.8. päästäänkin sitten aloittamaan tiloihin tutustuminen oppilaiden ja opiskelijoiden kanssa. Tervetuloa!

Helteinen aamu juhlista koulun aloitusta. Lukiolaiset saapuivat klo 10 mennessä koulun pihalle, josta mentiinHei ikäluokittain ohjatusti sisään. Jättiläisten portailla porukka kuunteli Ulla-rehtorin tervetuliais- ja opastussanat. Janne kierrätti ryhmän kerrallaan ympäri koulua, opiskelijat saivat lukolliset kaappinsa ja rautaisannoksen tietoa tulevasta lukuvuodesta. Keskiviikkona sitten aloitettiin lukujärjestyksen mukaisesti opiskelu. Kakkoset ja abit jo rutiinilla, ykköset tutustuen uusiin opettajiin. Heille jaettiin jo omat läppäritkin, kirjat he saivat jo tiistaina. Pikkuhiljaa koulun tilatkin tulevat tutuiksi ja arki alkaa luistaa.

Torstaina oli vähän viileämpi sää, poutaa yöllisen kovan ukonilman jälkeen. Järjestelemistä on riittänyt, mutta tuntien pitäminen oli niin kivaa! Aika menee siivillä, kun tekemistä ja touhuamista on kaikilla.