Lukuvuosi 2018-2019

Ivalon lukion kv-kurssi hankekokouksessa Edmontonissa (Ihmeitä preerialla: ölynjalostusta, kouluelämää ja biisoneita)

Tekijä: Ulla Hynönen

Matkakertomus:

Lauantai 4.5.

Vietettyämme yön hotellissa ja syötyämme aamupalan lähdimme ostoksille. Kaksi kanadalaista opettajaa ja oppilasta tulivat ostoskeskukselle viettämään meidän kanssamme aikaa. Oppilaat esittelivät meille ostoskeskusta ja heidän lempikauppojaan, kävimme myös vilkaisemassa isoa kylpylää ja huvipuistoa ostoskeskuksen sisällä. Iltapäivällä kanadalaiset oppilaat lähtivät kohti kotia ja me jatkoimme ostosten tekoa. Kävelimme päivässä yhteensä 8 kilometriä, ja tämä kaikki tapahtui vain yhden ostoskeskuksen sisällä.

Sunnuntai 5.5.

Viimeisenä päivänä ostoskeskuksessa menimme ivalolaisten oppilaiden kanssa syömään aamupalaa Tim Horton’siin. Tim Horton’s on kuulemamme mukaan hyvin suosittu kanadalaisten keskuudessa, koska se on niin halpaa, mutta kuitenkin hyvää. Kello yhdentoista jälkeen menimme yhden kanadalaisen opettajan kotiin grillaamaan. Hänen kotonaan oli vieraina me ivalolaiset, St. André Bessetin rehtori ja isännöivän opettajan isä. Myöhemmin iltapäivällä menimme kukin oman host-perheemme luo ja vietimme siellä aikaa tutustuen perheisiin.


Maanantai 6.5.

Maanantaina meillä alkoi koulu. Siellä meille esiteltiin koulun kurssitarjontaa ja luokkahuoneita. Kurssitarjonta oli moninainen; tarjolla oli tekstiili- ja puukäsitöitä, kuoroa, teatteria, erätaitoja sekä kosmetologian ja kotitalouden kursseja ja meidän yllätykseksi vain yhtä vierasta kieltä, ranskaa. Iltapäivällä koululle tuli Goota Desmarais, hän on inuiitti ja hän kertoi omasta kulttuuristaan ja historiastaan. Goota puhui meille reservaattikoulujen kauheuksista ja sen tuomista ongelmista nykypäivänä. Hän myös kertoi omasta kulttuuristaan ja itse asiassa toivoi, että häntä kutsuttaisiin eskimoksi. Eskimo tarkoittaa inuiittikielellä arktisen alueen ihmistä, joka syö raakaa lihaa. Toimme mukanamme myös meidän alkuperäiskansojemme esineitä ja kerroimme niistä Gootalle ja muille oppilaille. Vastineeksi Goota toi meille palan omaa kulttuuriaan, raakaa hylkeen, valaan ja kalan lihaa, jota Sáárákáisá, Heli ja opet maistoivat. Illaksi menimme isäntäperheisiin.


Tiistai 7.5.

Tiistaina emme menneet kouluun. Ajoimme Edmontoniin ja menimme kävelylle puistoon, jonka taide oli Kanadan alkuperäiskansojen tekemää. Kävelyn jälkeen menimme Edmonton Oilersin kotiareenalle Rodger´s placeen. Siellä saimme yksityiskierroksen areenan läpi poislukien pukuhuoneet ja Hall of Famen. Tunnin kierroksen jälkeen menimme Royal Alberta Museumiin, jossa kerrottiin lisää Kanadan ja alkuperäiskansojen historiasta. Ilta vietettiin taas isäntäperheissä. 


Kuva Edmontonin skylinestä.


Keskiviikko 8.5.

Keskiviikkona saimme osallistua oppitunneille. Biologian tunnilla avasimme kuolleita rottia. Koulussa on mahdollista opiskella kosmetologiaa, joten pääsimme tutustumaan siihenkin. Luokassa meille opetettiin, kuinka laitetaan kynnet nätisti. Osallistuimme myös yhteiskuntaopin tunnille, jossa käsiteltiin politiikkaa. Lähdimme koulun jälkeen kävelemään kohti Walmartia, jota voisi verrata Prismaan. Tämän jälkeen palasimme koululle, jossa grillasimme opettajien, rehtorin sekä host-perheidemme kanssa. Illalla menimme taas perheisiimme.


Torstai 9.5.

Torstaina vierailimme amiskwaciy Academy -koulussa, joka on erityisesti tarkoitettu alkuperäisväestölle. Se sijaitsee entisen lentokentän vieressä. Saimme kierroksen koulussa, opimme paljon uusia asioita liittyen Kanadan alkuperäisväestöihin sekä osallistuimme puhdistautumisseremoniaan. Lähdimme koululta kohti kaupunkia, jossa kävimme kävelyllä. Näimme parlamenttitalon ja mielenosoituksen. Sää oli kesäinen, aurinko paistoi ja oli hyvin lämmintä. Lähdimme isäntäperheisiimme, ja lähes kaikki meistä lähtivät käymään Elk Islandin luonnonpuistossa. Puisto oli täynnä biisoneita sekä muita eläimiä. Luonto oli hyvin kaunista, ja auringon laskiessa ajoimme kotiin.


Elk Island National Park: biisoneja.


Perjantai 10.5.

Perjantaina hyvästelimme aamulla perheet ja lähdimme katsomaan Jordanin (yksi majoittajista) tanssiesitystä. Oli järjestetty hiphop-tanssikilpailutapahtuma nuorille, missä esiintyi monta eri tanssiryhmää. Oli hauska nähdä hienoja erilaisia esityksiä. Söimme lounasta yliopistokampuksella ja menimme takaisin koululle. Siellä keskustelimme menneestä viikosta ja mitä kaikkea olimme oppineet ja mitä haluamme tehdä oppimillamme tiedoilla. Otimme vielä viimeiset yhteiskuvat host-opettajien ja -oppilaiden kanssa. Sitten lähdimme lentokenttähotellia päin ja illallistimme vielä Nicolen (yksi opettajista) kanssa.  


Viimeinen päivä St. André Bessette -koululla. Kuvassa näkyy koulun rehtori, projektiin osallistuneet opettajat Nicole,
Elaan ja Pawel, host-oppilaat sekä Ivalon lukion edustajat.


Lauantai 11.5.

Lauantaina lähdimme aamupalan ja viimeisten pakkaamisten jälkeen lentokentälle päin. Osa meistä meni lentokenttää lähellä olevalle ostoskeskukseen ja shoppailimme vielä vähän. Sitten lähdettiin Suomeen lauantai-iltapäivällä ja olimme perillä sunnuntaipäivänä. Matka kului yllättävän nopeasti ja oli ihana palata takaisin Suomeen.  


Sunnuntai 12.5.

Sunnuntaina saavuimme Suomeen. Vietimme sunnuntain Helsingissä, sillä lento Ivaloon lähti vasta seuraavana päivänä. Kaikkien piti itse hankkia majapaikka. Suurin osa oli sukulaistensa tykönä, mutta jotkut olivat kaverin sukulaisen tykönä.


Maanantai 13.5.

Maanantaina lentokentällä piti olla klo 13.30, mutta kaikki olivat aikaisemmin. Lentokentällä kävimme vielä syömässä ennen lentoa ja vietimme aikaa yhdessä. Näimme koulumme rehtorin siellä myös, hänkin oli palaamassa kotiin työmatkalta.



FINAL2.0-hanke

Ivalon lukion kansainvälisyys-kurssi perustuu FinAl2.0 (Finland-Alberta International Research Partnership) -nimiseen kolmivuotiseen koulujen kehittämishankkeeseen.

Hankkeeseen osallistuu Ivalon lukion lisäksi viisi muuta suomalaislukiota (Hatanpään lukio Tampereelta, Joensuun yhteiskoulun lukio ja yläkoulu, Katedralskolan i Åbo, Pihtiputaan lukio, Rauman Lyseon lukio) sekä viisi albertalaislukiota (Winston Churchill High School, Hillside Jr/Sr High School, St. André Bessette Catholic School, Fort Saskatchewan High School, Lamont High).

Tavoitteena ensimmäisenä vuotena on ollut muun muassa pohtia yhdessä sitä, minkälainen koulu on hyvä kaikille.

Hankkeessa ollaan vierailtu Turussa, Helsingissä, Pihtiputaalla sekä Kanadassa, Edmontonissa. Kanadalaisvieraat olivat Suomessa lokakuussa 2018.



Tiesitkö: maahanmuutto ≠ islam

Tekijä: Ulla Hynönen

Teimme tutkimuksen Uskonnot ja media –kurssilla, jossa selvitimme uskonnon ja median suhdetta nuorten näkökulmasta. Tutkimusmenetelmämme oli kyselylomake, joka lähetettiin 84 Ivalon lukion opiskelijalle. Vastaukset saimme 52 ihmiseltä, eli vastausprosentti on 61,9%. Avoimissa kysymyksissä vastauksia saimme molemmista ns. ääripäistä.

Yksi kyselyn kysymyksistä kuului: ‘’Kuinka usein koet törmääväsi uskontoa käsitteleviin uutisiin?’’ Vain yksi vastaajista oli vastannut usein, kun taas toisessa ääripäässä eli ‘’ei lainkaan” –vastanneita oli 6. Kaiken kaikkiaan yhteensä 38 ihmistä kertoi törmänneensä uskonnollisiin uutisiin edes jossain määrin.



Lukevatko nuoret ylipäätään uutisia?

“Maahanmuuttajista tulee mieleen pizzeria” - tällaisia asioita nuorille tulee ensimmäisenä mieleen käsitteestä maahanmuuttaja.

Suomessa vihapuhetta kokevat eniten muslimit, evankelis-luterilaisen kirkon herätysliikkeisiin kuuluvat ja juutalaiset. Internetin lisäksi vihapuhetta ilmenee julkisilla paikoilla ja työpaikoilla. Tiedetään, että muslimien määrä Suomessa on kasvanut voimakkaasti, koska turvapaikanhakijoita on tullut Suomeen viime vuosina aiempaa enemmän.

Jollekin maahanmuuttajasta tulee mieleen “ihminen, joka on tullut maahani”, kun taas jollekin toiselle “henkilö, joka on muuttanut maasta toiseen esim. työn perässä (eli ei pakolainen).’’ Kumpi vastauksista kuvaa sinusta paremmin maahanmuuttajia? Onko tämä maa sinun maasi? Eikö meidän tulisi sallia kulttuurien kohtaamista? 

Negatiiviset ennakkoluulot saattavat tulla jostakin muualta kuin uutisista ja lehdistä. Miksi nuoret tyytyvät mediasta saamaansa tietoon, vaikka se saattaisi olla turhan negatiivista tai jopa virheellistä?

 

Oletko koskaan haaveillut ulkomailla opiskelusta tai vaikka ammattijääkiekkoilijan urasta esimerkiksi Yhdysvalloissa? Oletko tullut ajatelleeksi, että silloin sinustakin tulee maahanmuuttaja? Eivätkö kristilliset herätysliikkeet Amerikoissa pelota? Entäpä poliisiväkivalta ja kouluampumiset? Rikoksia sekä väkivaltaisia tekoja esiintyy kaikissa uskontokunnissa, kaikissa maissa ja etnisestä taustasta riippumatta. Suomalainen voi olla muslimi tai vaikka juutalainen, jos sen kokee oikeaksi itselleen. Meillä on uskonnonvapaus. 

Eräs henkilö kertoi, että maahanmuuttajista tulee mieleen “mamu”. Jäi mietityttämään, tarkoittiko vastaaja sanalla mamu maahanmuuttajia, vai kansaa ja aluetta Australiassa, Queenslandissa, Far North Queenslandin alueella. Joillekin jopa tuli mieleen paha ihminen ja varkaat.

Ennakkoluulojen vastakkainasetteluna voidaan nähdä seuraavat ajatukset ‘’stereotyyppisesti nuori muslimimies tai -nainen, mutta ajatus maahanmuuttajista ei ole kovin negatiivinen” vastaan ‘’maahantunkeutujat, jotka eivät hae töitä, sopeudu maan kulttuuriin ja raiskaavat naisia ja pieniä lapsia’’. Mitä tämä kertoo meidän koulustamme ja opiskelijoistamme?

Monet kertoivat, että media on antanut tällaisen mielikuvan, vaikka sitä ei haluaisi, tai että vaikka ensimmäinen ajatus käsitteestä ‘’maahanmuuttaja’’ on islaminuskoinen, ei mielikuva silti ole negatiivinen. Moni kertoo myös, että pyrkii olemaan kriittinen ympäristön mahdollisia vaikutuksia kohtaan, sekä ennakkoluuloton muita kohtaan.

Ylläolevat ympyrädiagrammit antavat pohjaa sille, millaiseksi nuoret kokevat median ja uskonnon yhteyden. Diagrammien mukaan opiskelijoiden mielestä uutiset ovat enimmäkseen islampainotteisia kuin kristinuskopainotteisia. Herää kysymys, vaikuttiko vastauksiin se, mitä vastaaja on itse halunnut lukea? Entä jos nykypäivän suomalainen nuori ei vain tajua uutisten kristinuskoisuutta, koska se on Suomessa yleisin uskonto ja siihen ollaan niin tottuneita? Kannattaisiko jatkossa alkaa kiinnittämään enemmän huomiota?


32,7% Vastaajista pitää vastamedioita luotettavina tiedonlähteinä

Oppilaille tulisi opettaa medialukutaitoa ja -kriittisyyttä siitä lähtien, kun aletaan miettimään sosiaalisen median käyttöä. Vastaajista 76 % (n=39) sanoo olevansa mediakriittinen. Ovatko mediakriittisiä he, jotka ajattelevat esimerkiksi vastamediasivusto MV-lehden olevan luotettava tiedonlähde? 

Mediakriittisyys on tärkeä taito yhä enemmän digitalisoituvassa yhteiskunnassa. Media ei aina erottele selvästi pakolaista, maahanmuuttajaa ja ulkomaalaistaustaista henkilöä. Media on saattanut asettaa nuorille mielikuvan, että nämä kolme asiaa liittyisivät kaikki mahdollisesti toisiinsa tai Lähi-Idästä paenneisiin henkilöihin.


“Maahanmuuttaja on myös ihminen siinä missä me muutkin ja aivan yhtä arvokas.”

Tutkimuksen tulokset osoittavat, että toivo ei ole kokonaan menetetty. Loppujen lopuksi suurin osa vastaajista olivat valveutuneita nuoria; he seuraavat uskontoa ja mediaa, ovat mediakriittisiä, tuntevat käsitteiden todelliset sisällöt ja heillä on rakentavia mielipiteitä. Joidenkin meistä olisi kuitenkin syytä alkaa käyttämään omia aivojaan ja seuraamaan mediaa aktiivisemmin.

 

Kirjoittanut: Meiju Pelto-Ääri ja Emma Puttonen

Itsenäisyyspäivän puhe lukion itsenäisyyspäivän juhlassa 5.12.2018

Tekijä: Ulla Hynönen

Arvoisa juhlaväki, hyvät nuoret ylioppilaat,

Viime vuonna Suomi täytti 100 vuotta ja se oli hieno vuosi täynnä monenlaisia tapahtumia. Aku Louhimiehen uusi elokuvaversio Tuntemattomasta sotilaasta sai ensi-iltansa ja sen on nähnyt jo yli miljoona suomalaista. Huomenna sen voi taas itsenäisyyspäivän kunniaksi nähdä myös elokuvateatteri Aslakissa. Minulla oli ilo haastatella tänä syksynä Radio Inariin suuresti ihailemaani elokuvaohjaaja Markku Pölöstä, jonka Suomen jälleenrakennuksesta kertova elokuva Oma maa pyörii parhaillaan elokuvateattereissa. Markku Pölönen toi haastattelussa esiin sen miten vähän Suomi 100 -juhlavuoden aikana puhuttiin naisten työstä kotirintamalla ja myöhemmin Suomen jälleenrakennuksessa, vaikka naiset hoitivat sota-aikana myös suuren osan miesten töistä. Pölösen mukaan suomalaiset naiset eivät ole pyytäneet tasa-arvoa keneltäkään vaan ovat osoittaneet esimerkillään olevansa yhtä päteviä töihinsä kuin kuka toinen tahansa. Tämä oli sota- ja jälleenrakennuksen aikana pitkälti myös käytännön pakon sanelemaa. Yhteiskunta tarvitsi, ja siihen kutsuun vastattiin.

Sotavuosien naiset -julkaisussa kerrotaan, että pelkästään elintarvikehuollon turvaamiseksi maatiloilla asuvan väestön avuksi maataloustöihin määrättiin vuonna 1942 noin 32 000 lähinnä asutuskeskuksissa asuvaa naista ja heidän apunaan toimi noin 16 000 koululaista. Vuonna 1943 työhön oli velvoitettu jopa 140 000 naista, joista osa määrättiin viettämään puolet lomastaan kylvötöiden, heinänkorjuun, viljanpuinnin ja perunannoston parissa. Maatalousvaltaisessa Suomessa oli yli 300 000 maatilaa, joiden arkipäivän työt olivat paljolti naisten varassa. Hilja-mummoni, joka oli maalaistalon emäntä, kertoi monesti, kuinka kylän naiset vuoron perään kävivät eräälle korkealle mäelle rakennetussa ilmanvalvontatornissa tarkkailemassa vihollisten pommikoneita ja mahdollisia desantteja ja sitten olikin monesti jo kiiruhdettava lypsylle. Kun kysyin nuorena lukiolaisena häneltä, kuinka hän pystyi puhumaan aiheesta niin arkisesti, että samaan lauseeseen mahtuivat sekä pommikoneet että lehmien lypsy, vastasi hän: ”Katoppa, lehmät pittää lypsee ja lapset hoitoo, ol se sitten sota tai rauha.”

Tutustuin opiskeluaikoinani Turussa hollantilaiseen vaihto-opiskelijaan, joka Suomessa viettämänsä vuoden jälkeen sanoi ihmettelevänsä eniten meidän tapaamme viettää itsenäisyyspäivää. Miten kukaan jaksaa vuodesta toiseen katsoa satoja ihmisiä presidenttiä kättelemässä? Hän myös ihmetteli sitä hartautta, jolla itsenäisyyttä juhlimme ja kysyi miksi te suomalaiset edelleen muistelette niin paljon sotaa? Miksi ette keskity iloitsemaan rauhasta? Silloin kerroin hänelle Sirkka-mummostani, joka menetti Veikko-veljensä jatkosodassa. 22-vuotiaana kaatunut, maatilan jatkajaksi kaavailtu Veikko, taisteli koko jatkosodan ajan yläsavolaisista joukoista kootussa jalkaväkirykmentissä 52 Rukajärven alueella. Kerroin äitini tädistä Helkasta, jonka puoliso kaatui vuonna 1941 hänen odottaessaan heidän ensimmäistä lastaan eikä Anneli-tytär koskaan oppinut tuntemaan isäänsä. Hankasalmelta kotoisin ollut ja kirvesmiehenä Helsingissä ennen sotaa työskennellyt isä Oskari ehti kuitenkin kirjoittaa rintamalta, että jos lapsi on tyttö, hän toivoi nimeksi annettavan Sinikka Anneli. Kerroin myös isotädistäni, tomerasta Iidasta, joka toimi muonittajalottana rintamalla koko jatkosodan ajan. Muistan itse lapsuudestani kyseisen Iida-tädin jo lievästi muistisairaana vanhuksena, joka kuitenkin huolehti koko ajan siitä, että kaikki saivat syödäkseen. Karjalanpiirakoita piti aina olla! Sanoin hollantilaiselle ystävälleni, että talvi- ja jatkosota sekä Lapin sota koskettivat läheisesti pientä kansaamme eikä maassamme ole paikkakuntaa, jossa ei olisi sankarihautoja. Me suomalaiset emme muistele sotaa siksi, että me ihannoisimme sitä, vaan koska se vaati suomalaisilta niin paljon uhrauksia, että emme koskaan halua uutta sotaa.

Koen olevani onnellinen ihminen siinä mielessä, että lapsuudessani 70-80-luvulla me emme pelänneet sotaa. Kirjoitimme luokkakavereideni kanssa ystäväkirjaan eniten pelkäämäsi asiat kohtaan käärmeet, hämähäkit, Mikan antamat lumipesut ja ydinsota ja näistä todellisin pelko lienee ollut se hämähäkkien, sillä käärmeitä Pohjois-Savossa näkyi harvoin, Mikan lumipesujakin salaa toivottiin ja ydinsotakin tuntui hyvin kaukaiselta asialta lapsen mielessä. Myöskään tiedonvälitys ei ollut samanlaista kuin nykyään, sillä uutiset maailmalta välittivät puoli yhdeksältä tutut uutisankkurit Arvi Lind ja Eva Polttila. Me emme olleet sellaisen valtavan tietotulvan äärellä kuin lapset ja nuoret nykyään.

Lukioikäisinä todistimme Berliinin muurin murtumista, Baltian maiden itsenäistymistä ja Neuvostoliiton hajoamista. Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 1992 ja matkustin ystävieni kanssa ylioppilaskirjoitusten jälkeen Saksaan, Hampuriin. Radio Hamburg järjesti silloin kilpailun, jossa kuuntelijat saivat äänestää suosikkikappaleitaan. Kilpailun tulos julistettiin suuressa ulkoilmatapahtumassa, jonne mekin menimme. Kilpailun voittanut kappale oli saksalaisen Scorpions-yhtyeen Wind of Change, yhtyeen Crazy World -albumilta. Kappale yhdistetään Saksassa yleensä Berliinin muurin murtumiseen ja Saksojen jälleenyhdistymiseen. Muistan, kuinka onnellisia me juuri ylioppilaskirjoituksista selvinneet kolme ystävää olimme, kun lauloimme tuhansien saksalaisten kanssa kyseistä laulua: The world is closing in. Did you ever think That we could be so close, like brothers. The future's in the air. I can feel it everywhere Blowing with the wind of change. Olimme optimistisia tulevaisuuden suhteen ja edelleen yli 25 vuotta myöhemmin pystyn palauttamaan tuon hetken ja tunteen mieleeni. Siinä oli jotakin taianomasta.

Vaikka maailma on tällä hetkellä hyvin levoton ja huolestuttavia asioita tapahtuu esimerkiksi Ukrainassa ja Jemenissä toivoisin, että tekin hyvät nuoret saisitte kokea myös optimismia ja iloa tulevaisuuden suhteen. Että muutoksen tuulet puhaltaisivat ja me suomalaiset edelleen näkisimme historiamme valossa, miten arvokasta on ajaa rauhan asiaa. Kirjailija Juhani Ahon sanoin maailman rauha ei toteudu, jos ei kukaan siihen usko. Sen toteutuminen alkaa heti, kun jokukaan siihen uskoo.

Olen Helsingin Sanomien kolumnisti Annamari Sipilän kanssa samoilla linjoilla siinä, että omasta kulttuuristaan saa olla ylpeä. Meillä Suomessakin on moni asia paremmin kuin muualla ja jos epäröimme asiaa kannattaa tehdä filosofi John Rawlsin oikeudenmukaisuusteoriaa löyhästi soveltava testi: Mitkä ovat ne maat ja kulttuurit, joihin mieluiten syntyisit uudelleen, vaikka et tietäisi tulevaa asemaasi, sukupuoltasi tai varallisuuttasi? Missä eläisit vapaana ja turvassa? Omalla kohdallani se vastaus on -Suomessa.

Oikein hyvää itsenäisyyspäivää! Juhlikaamme ylpeinä 101-vuotiasta Suomea!

Juhlapuheen piti Riitta-Elina Valaja

Arktinen ulottuvuus – Lappi globalisaation keskiössä

Arktinen ulottuvuus – Lappi globalisaation keskiössä

Yleissivistävän opetuksen kansainvälisyyspäivät 12. – 13.11.2018

Osallistuin yleissivistävän koulutuksen kymmenensiin valtakunnallisiin kansainvälisyyspäiviin Rovaniemellä 12. – 13.11. Päivät toteutettiin Opetushallituksen, Rovaniemen kaupungin, Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Lapin aluehallintoviraston yhteistyönä. Tapahtuma järjestettiin Arktikumissa ja maanantai-illan Rovaniemen kaupungin järjestämä iltavastaanotto vietettiin Korundissa.

Tilaisuuteen osallistui 130 henkeä ympäri Suomen, pohjoisin oli Inarin koululta. Keskustelin tauoilla ja aterioiden aikana muun muassa Lappeenrannasta, Joensuusta, Helsingistä, Turusta, Seinäjoelta ja Sodankylästä saapuneiden kansainvälisyydestä kiinnostuneiden toimijoiden kanssa. Ohjelma oli mielenkiintoinen ja monipuolinen ja se tarjosi erilaisia näkökulmia kulttuuriseen monimuotoisuuten sekä kansainvälisyyteen paitsi Lapissa niin myös muualla Suomessa. Päivien juontajana toimi Áilu Valle, hän myös esitti räppejä ohjelman lomassa sekä iltavastaanotolla. Valle esitti myös monia tarkkoja kysymyksiä luennoitsijoille ja houkutteli yleisöäkin kommentoimaan puhujien esityksiä.

Mitä nämä päivät antoivat minulle? OPH:n johtaja Jorma Kauppinen johdatteli aiheeseen, Lapin yliopiston kielikeskuksen johtaja Ville Jakkula keskittyi kielten osaamisen ja kulttuurien tuntemuksen tärkeyteen, paneelikeskustelun aikana pohdittiin, muuttuuko kulttuuriperintö esim. pelaamisen tai digitalisoitumisen kautta. Miten yhdistää ipadit ja tabletit saamelaislasten varhaiskasvatukseen, jossa tärkeänä osana on luontosuhde ja vuodenkiertoon kuuluvat leikit? Pysyykö nuorisokulttuuri omaleimaisena eri maissa vai alkaako se olla samanlaista ympäri maailmaa (samanlaiset vaatteet, musiikki, elokuvat, pelaaminen, sometus)? Oli myös kiinnostavaa kuunnella Heikki Ervastia, joka kertoi Lapin yliopiston harjoittelukoulun koulutusviennistä Kiinaan ja kokemuksistaan matkoiltaan Kiinaan sekä kiinalaisryhmien vierailuista Rovaniemellä neljän vuoden ajalta. Lukiolaiset Ola Jomppanen ja Julius Parkkinen saivat yleisöltä raikuvat aplodit esiteltyään omia kokemuksiaan innovaatioista ja mihin luova hulluus voi nuoren yllättäen viedä.


Kuvassa Saarenputaan päiväkodin eskarit esittävät kaksi englanninkielistä leikkilaulua tiistai-aamun alkajaisiksi.

Tiistaina sain pohdittavaa, kun KT, tutkija Rauna Rahko-Ravantti Lapin yliopistosta puhui aiheesta Saamelaiset rajat ylittävällä arktisella polulla. Hän antoi myös vinkkejä opetushenkilöstölle, miten ottaa huomioon eri kulttuurista ja kielitaustasta tuleva oppilas. Pieniä, helposti toteutettavia asioita ovat esimerkiksi se, että synttärionnittelulaulu lauletaan suomeksi, englanniksi ja saameksi tai se, että pientä oppilasta tuetaan vaikka sanomalla, että on ihan ok laittaa gákti päälle koulukuvaan tai että monikielisessä koulussa eri kielet näkyvät koulun seinillä ja käytävillä: vessa tai oppiaineet on kirjoitettuna eri kielillä ovissa jne. Voisiko meidän kouluilla olla esim. ruokalistat myös saameksi?

Kuuntelimme vielä Niina Pietikäisen esitelmää Lapin kansainvälistymisen vetovoimatekijöistä, joista hän puhui oman perheyrityksensä kautta. Tanja Poutiainen-Rinne kertoi tarinansa, miten hän oli lähtenyt lukioon Jällivaaraan, oppi siellä ruotsin kielen ja sen avulla myöhemmin englanti sujuvoitui maailmalla ja saksan ymmärtäminen helpottui. Tanjan kokemukset alppihiihtomaailman huipulla eri maista kotoisin olevien valmentajien ja kilpakumppaneiden rinnalla on antanut hänelle vahvan kielellisen pohjan sekä eri kulttuurien vivahteiden ymmärtämisen. Tämä kaikki auttaa häntä nykyisin, kun hän työskentelee yrittäjänä ja hyödyntää työssään kansainvälisiä verkostojaan.

Työpajoissa käsittelimme mm. LOPS 2021 – millainen kansainvälisyys uudistuvaan lukioon –aihetta. Sain myös tietoa LUKKI –verkostosta. Sen veturina on Helsingin Suomalainen yhteiskoulu, jolla on kansallinen lukiokoulutuksen kieltenopetuksen kehittämistehtävä. http://www.lukkiverkosto.fi/

Ulla Keskitalo

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä