YLEISKATSAUS LUKUVUOTEEN 2019-2020

Tekijä: Ulla Hynönen


Viime elokuussa aloittaessamme uutta lukuvuotta tiesimme, että olimme muutosten edessä. Tosin emme osanneet ihan arvata, millaisia muutoksia lukuvuosi toisi tullessaan. Odottelimme uusien opetussuunnitelman perusteiden valmistumista ja ne julkaistiinkin Valtakunnallisilla Lukiopäivillä marraskuussa. Ivalon lukion tarkoituksena oli jatkaa alueellista yhteistyötä Sodankylän ja Kittilän lukioiden kanssa ja alkaa yhteistyönä kirjoittamaan uusia opetussuunnitelmia kevätlukukaudella.

Vuoden vaihteen jälkeen kantautua uutisia Kiinan Wuhanista, jossa oli tehty havaintoja uudesta virustyypistä. Matkailun myötä virus levisi nopeasti ympäri maailmaa ja tammikuun lopussa todettiin myös Suomessa ensimmäinen koronavirustartunta. Erilaisia rajoituksia astui voimaan. Maaliskuussa Suomen hallitus päätti, että koulut suljetaan ja siirrytään etäopetukseen. Sekä opettajat että opiskelijat olivat yhtäkkiä uuden edessä, parissa päivässä tehtiin digiloikka Teams-opetukseen. Etäopiskelusta ja etätyöstä tuli uusi normaalitilanne. Lukion opetussuunnitelmassa todetaan, että koulu on oppiva yhteisö, jossa sekä opiskelijat että opettajat oppivat yhdessä. Tämä toteutui mitä suurimmassa määrin, kun siirryttiin etäopetukseen.

Poikkeusolosuhteet vaikuttivat myös koulun kansainväliseen toimintaan. Toukokuulle suunniteltu FINAL2.0 –hankkeen opintomatka Kanadaan peruuntui, mutta yhteistyötä jatkettiin etäyhteyksiä hyödyntäen. Opettajat pitivät verkkokokouksia ja opiskelijoille järjestettiin etäyhteyksin keskustelufoorumi, jossa pohdittiin poikkeusolosuhteiden vaikutusta nuorten elämään.

Kevään ylioppilastutkinnon kokeiden alkaessa ylioppilastutkintolautakunta antoi miltei päivittäin uusia ohjeita siitä, miten tutkinnon kokeiden järjestäminen täytyi toteuttaa. Tilanne saattoi vaikuttaa hämmentävältä, kun uusia ohjeita tuli koko ajan lisää. Kevään tutkinnon koepäiviä myös muutettiin siten, että aikataulua nopeutettiin ja osa kokelaista urakoi useita kokeita saman viikon aikana. Näin jälkikäteen voi todeta, että Ivalon lukion opettajat ja kokelaat selvisivät poikkeusolosuhteiden ylioppilastutkinnon kokeista ja niihin liittyvistä haasteista erittäin hyvin.

Poikkeusolosuhteista voidaan myös oppia. Tänä keväänä kukaan kokelaista ei tullut kuumeisena ylioppilastutkinnon kokeisiin. Tässä salissa ei kuulunut niiskutusta, eikä yskimistä, kuten normaalisti ylioppilastutkinnon kokeiden aikana. Hyvä käsihygienia ja turvavälit kuuluvat nyt uuteen normaaliin toimintaan. Yhteisöllisyys on myös saanut uusia muotoja näiden poikkeusolosuhteiden aikana, kuten tänään, kun vietämme lukuvuoden päättäjäisiä. Vaikka olemme erillään, olemme samalla yhdessä.

Hyvät uudet ylioppilaat. Poikkeusolosuhteiden aika on ollut haasteellista myös teille, mutta te olette selvittäneet haasteen toisensa jälkeen. Tänään te olette voittajia. Ei haittaa, vaikka et tänään vielä tietäisi mikä sinusta tulee isona. Emmehän me edes tiedä mitä ammatteja tulevaisuudessa on. Elämä on ja tulee olemaan elinikäistä oppimista. Lukioaikana hankkimasi opiskelutaidot tulevat olemaan hyödyksi ja avuksi tulevaisuudessa. Ja opiskelu kannattaa aina.

Haluan kiittää opettajia, koulun muuta henkilökuntaa sekä opiskelijoita kuluneesta vuodesta. Yhdessä olemme selvinneet haasteista ja on aika siirtyä hyvin ansaitulle kesälomalle. Toivotan teille kaikille hyvää ja virkistävää kesälomaa.


Ivalossa 30.5.2020

Ulla Hynönen
rehtori