Keväällä 2009 joukko vanhojen puutarhakasvien asiantuntijoita Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksessa MTT:ltä (nykyään osa Luonnonvarakeskusta) yläneläisten oppaiden kera kävi Korpelan torpan pihamaan jäänteillä kartoittamassa vanhoja perennoja Yläneen kotiseutumuseon kasvitarhaan siirrettäväksi ”Perinnekasvit museopuutarhassa” -projektissa. Hieman myöhemmin ilmeni, että talvella tukkipuista raivatun torpan tontilla törrötti elävä omenapuun tynkä, jota tontin nykyinen omistaja halusi varjella, koska se on 'Huvitus'.

Tästä alkoi kutoutua näkyviin monipolvinen prosessi siitä, kuinka yhden talon nurkalle kylvetystä siemenestä kasvanut omenapuu yltää vuosikymmenten saatossa koko kansan tuntemaksi omenalajikkeeksi ja keskeiseksi omenan jalostusmateriaaliksi.

DNA- ja muistitiedon yhdistäminen vanhaan kirjallisuustietoon

Syksyllä 2010 Korpelan torpan omenapuun lajiketieto selvisi lehtinäytteestä tehdystä DNA-analyysistä, jota verrattiin MTT:n kokoelmissa olevaan 'Huvituksen' DNA-tunnisteeseen. Samoja menetelmiä käytetään esimerkiksi rikostutkinnassa, kun on selvitettävä epäiltyjä tai tunnistettava uhreja. Jokainen omenalajike on yksilö samalla tavalla kuin ihminen. Omenapuuta voi tosin monistaa oksista uusiksi kasveiksi, mutta perimältään ne ovat edelleen samaa yksilöä eli kloonia.

DNA-analyysi vahvisti paikallisen muistitiedon, ja omenapuun tynkä osoittautui 'Huvitus'-lajikkeeksi. Aiempien tunnistusaineistojen perusteella tiedettiin, että useita kymmeniä tai satoja vuosiakin vanhoissa omenalajikkeissa voi aikojen kuluessa tapahtua pieniä muutoksia tarkasteltavissa DNA-kohdissa. Niinpä Huvituspuun tulosten tulkitseminen oli erityisen iloinen yllätys: 23 tutkitusta merkistä ainoastaan yhdessä oli tapahtunut erittäin pieni pituusmuutos.

Paikallisen muistitiedon mukaan torppari Juho Korpela (1859–1934) kylvi vuonna 1895 omaan puutarhaansa ulkomaisen omenapuun hedelmän siemeniä, jotka olivat peräisin torpan lähellä sijaitsevasta Turun Akatemian professori Carl Reinhold Sahlbergin (1779- 1860) Huvitus-tilan omenatarhasta. Sahlberg luetteloi 1840-luvulla metsäkorpeen perustetun Huvitus-puutarhansa kasvit. Puutarhan avajaisvuonna 1850 se oli Suomen mittavin hedelmätarha, jossa oli 1192 omenapuuta.

Korpelan torpan pihan yhdestä siemenestä kasvoi erityisen talvenkestävä omenapuu, joka tuotti hyvännäköisiä ja -makuisia kesäomenoita. Vartteet lähtivät leviämään innokkaiden kotipuutarhureiden mukana. Yläneellä ‘Huvitus’ on ollut ainakin vanhemman väen keskuudessa hyvin tuttu ja arkinen omena. Paikkakuntalaiset eivät ole olleet yleisesti tietoisia sen valtakunnallisesta merkityksestä. Moni on tuntenut lapsuudestaan asti ‘Huvituksen’ emopuun Korpelan torpalla, myös sen hedelmien erilainen maku on jäänyt mieleen.

Huvitus on varhain levinnyt myös muualle maahan. Omenapuita harrastanut Viipurin Maanviljelyskauppa Oy:n toimitusjohtaja Hannes Neuvonen istutti kesäasuntonsa omenatarhaan Luumäelle kolme 'Huvitusta' 1930-luvulla. Hänen poikansa muistelee huhtikuussa 2011, että taimia olisi hankittu Kotkan läheltä. 'Huvitus' oli kiinnostava talvenkestävyytensä vuoksi, mutta omenia pidettiin myös hyvinä syömäomenina, ja niistä tehtiin Luumäen huvilalla hilloa. Vielä on siis kerättävissä muistitietoa 'Huvituksen' varhaisvaiheista suomalaisessa omenanviljelyssä.

Keskeinen suomalaisen omenanjalostuksen materiaali

Kansakoulun opetustaulujen kuvittajana tunnetuksi tullut yläneläinen taiteilija Vihtori Ylinen toi 'Huvitus'-omenan laajempaan tietoon. Hän sai vartteita Korpelan torpan omenapuusta ja alkoi viljellä sitä omenatarhassaan. Ylinen kirjoitti Hinnonmäen havaintoasemalle Lepaalle tästä erinomaisesta omenasta ja lähetti jalonnusoksia. Hinnonmäen kokoelmia esittelevässä julkaisussa vuodelta 1938 mainitaan 'Huvitus' ja sen istutusvuodeksi 1935. MTT:lle (silloiselle Maatalouskoelaitoksen puutarhaosastolle) Piikkiön Yltöisiin 'Huvitus' lienee tullut 1940-luvun alussa. Silloinen johtaja, professori Olavi Meurman mainitsee 'Huvituksen' vuonna 1946, jolloin se oli vielä taimena eikä istutettuna paikalleen.

MTT:ssä 'Huvitus'-omena oli tunnettu ja tunnustettu erittäin arvokkaana jalostusaineistona jo 1950-luvulta lähtien. ‘Huvitus’ otettiin vuonna 1958 aloitettuun omenanjalostusohjelmaan, jossa pyrittiin yhdistämään suomalaisten paikallislajikkeiden talvenkestävyys ja ulkomaisten herkkulajikkeiden hedelmän laatu. Erilaisia risteytysyhdistelmiä tehtiin 30, ja koekentälle istutettiin 10756 siementainta. Näistä valittiin jatkotutkimuksiin noin kaksi prosenttia. Jalostusohjelman tuloksena nimettiin 16 uutta omenalajiketta, joista 11:ssa on toisena risteytysvanhempana ‘Huvitus’.

Korpelan omena alias 'Huvituksen' emopuu voi hyvin

Korpelan omenalle on laadittu hoitosuunnitelma ja sen ympärille rakennettiin riukuaita suojaamaan puuta metsän eläimiltä. Kun saatiin varmistettua, että Korpelan omenapuu on 'Huvituksen' emopuu, löytyi paikallinen henkilö, joka halusi puun hoitajaksi. Hyvä hoito on saanut Korpelan 'Huvituksen' jälleen kukkimaan ja kantamaan hedelmää. Lisäksi se kasvattaa juurivesaa, mikä takaa sille monia lisävuosia. Yläneen kotiseutumuseon Korvan kasvitarhassa kasvaa 'Huvituksen' emopuusta vartettu Huvitus-omenapuu.

Alkuperäiset lähteet: HEINONEN, MAARIT, ANTONIUS, KRISTIINA, PIHLMAN, SIRKKU, KINNANEN, HILMA, HARTIKAINEN, MERJA. 2011. Korpelan torpalta koko kansan omenaksi. Maaseudun Tiede 68 2(30.5.2011): 12.
HEINONEN, MAARIT, PIHLMAN, SIRKKU, KAIHOLA, HANNA-LEENA, KOSKELA, ANJA, HARTIKAINEN, MERJA, KINNANEN, HILMA, PEURA, AAJA. 2014. Museopuutarha : perustaminen ja hoito. MTT Kasvu 23, s. 16.

Lisätietoa Huvitus-omenasta ja Korpelan torpasta Yläneen kotiseutuyhdistyksen sivuilta.