Minä, koulu ja oppiaineet -esseetehtävä

1. Pohdi esseessäsi aluksi koko POM-opintokokonaisuudelle asetettujen osaamistavoitteiden toteutumista omalla kohdallasi. Osaamistavoitteet ovat seuraavanlaiset:

Opintokokonaisuuden suoritettuaan opiskelija
  • tiedostaa omat asenteensa eri oppiaineita kohtaan ja kykenee tarkastelemaan niitä kriittisesti
  • tunnistaa oppiaineiden ja -sisältöjen merkityksen lapsen kehityksen ja hyvinvoinnin näkökulmasta
  • ymmärtää osallistavan kasvatuksen ja monikulttuurisuuden tuomat mahdollisuudet ja haasteet oppimiselle ja opettamiselle
  • tunnistaa oppiaineiden ja -sisältöjen erityisluonteen ja osaa samalla tarkastella ja jäsentää ilmiöitä yli oppiainerajojen
  • osaa eritellä oppiaineiden pedagogista kulttuuria sekä oppiainekirjoon liittyviä erilaisia, esimerkiksi ideologisia ja poliittisiasidoksia
  • osaa suunnitella ja toteuttaa opetusta ja arvioida oppimista eri oppiaineissa ja integroivissa oppimiskokonaisuuksissa luokilla 1–6 sekä esiopetuksen eri sisältöalueilla.

2. Tarkastele esseessäsi myös nykyistä perusopetuksen oppiaine- ja oppisisältöpalettia suomalaisen koulun tehtävästä käsin (määrittele myös koulun tehtävä). Pohdi kuinka kehittäisit koulua muuttamalla oppiainerakenteita ja oppisisältöjä. Peilaa muutosideoitasi vuodentakaisiin POM-johdannon ajatuksiin – mikäli vielä muistat niitä :)

Palauta esseesi Peda.netin palautuslaatikkoon 9.12.2016 (syksyn ryhmä) / 19.4. (kevään ryhmä) mennessä.
Huom. kurssiin sisältyy myös POM-opintokokonaisuuden loppuarviointi, johon vastataan Peda.netin palautelomakkeella kurssin kontaktiopetuksen päätyttyä.