14.5 Maahanmuuttajat
Maahanmuuton seurauksena ulkomaalaisten määrä Suomessa on lisääntynyt paljon viime vuosina. Erityisen paljon maahamme on saapunut väestöä naapurimaistamme Virosta ja Venäjältä. Suomessa asui vuoden 2015 lopulla yli 50 000 virolaista sekä lähes 31 000 venäläistä. Virolaisten osuus kaikista maamme ulkomaiden kansalaisista on lähes 22 %.
Venäläisten osuus on noin 13 %. Lisäksi ulkomaalaisista kaikkein eniten Suomen kansalaisuuksia on viime vuosina myönnetty juuri venäläisille. Suomen kansalaisuuden sai vuonna 2015 vakinaisesti Suomessa asuvista ulkomaiden kansalaisista lähes 7900 hakijaa.
Osalla Suomessa vakituisesti asuvista henkilöistä on niin kutsuttu kaksoiskansalaisuus eli heillä on Suomen kansalaisuuden lisäksi jonkin muun valtion kansalaisuus. Näitä kaksoiskansalaisia oli vuonna 2015 maassamme noin 95 000 henkeä. Näistä oli noin 76 000 ulkomaiden kansalaisia, joille oli myönnetty Suomen kansalaisuus. Suurimmat kaksoiskansalaisuusryhmät Suomessa muodostuvat Venäjän, Ruotsin, Viron ja Yhdysvaltojen kansalaisista.
Suomalainen yhteiskunta on muuttumassa maahanmuuton myötä yhä moninaisemmaksi erilaisten tapojen ja kulttuurien levitessä maahamme. Maahanmuuttajilla voi tulevaisuudessa olla merkittävä rooli suomalaisessa yhteiskunnassa työikäisten suomalaisten siirtyessä eläkepäivilleen. Tällöin tarvitaan uusia osaavia työntekijöitä poisjääneiden tilalle.

Suomeen on muuttanut viime vuosikymmeninä aiempaa enemmän maahanmuuttajia.