10. Linnut ovat sopeutuneet lentämään
Luvun sisällys
10.1 Lintujen lentokyky vaatii monia ominaisuuksia10.2 Rehevän järven ja merenlahden eläimiä
10.3 Tunnetko vesilintuja?
10.4 Sorsat ovat muiden lintujen tapaan tasalämpöisiä
10.5 Koiraat koreilevat soitimella
10.6 Lintujen lisääntyminen
10.7 Poikasen kehittyminen
10.8 Vesilintujen elämään liittyviä termejä
10.9 Kilpailua kahdella tasolla
10.10 Jokaisella lajilla on oma ekologinen lokeronsa
10.11 Puolisukeltajasorsat
10.12 Kokosukeltajat
10.13 Kuvagalleria kokosukeltajista
10.14 Kahlaajat
10.15 Kuvagalleria kahlaajista
10.16 Lokit
10.17 Tiirat
10.18 Kuvagalleria lokeista ja tiiroista
10.1 Lintujen lentokyky vaatii monia ominaisuuksia
Koetapa lentää! Levitä kätesi, sormesi ja räpyttele! Todennäköisesti huomaat, että ilma liikkuu vain vähän ja mitään muuta ei tapahdu. Miksi lentäminen ei onnistu ihmiseltä, mutta on niin helponnäköistä linnuille?
Lintujen lentokyvyn tärkein salaisuus on voimakkaat siivet, joissa on taipuisia sulkia.
Lintujen luut ovat onttoja, huokoisia ja kevyitä ja keuhkot ovat isot. Lintujen sydän on nelilokeroinen kuin nisäkkäilläkin. Sydämen toisesta kammiosta kuljetetaan keuhkoihin vähähappista verta ja toisesta kammiosta happipitoista verta kaikkialle ruumiiseen. Muun muassa tehokkaan verenkierron ansiosta lintu pystyy lentämään pitkiä matkoja.
Lapintiira on taitava lentäjä.
Lentokyky vaatii hyvää lihasten hallintaa. Niinpä linnuilla on lihasten toimintaa ohjaavat suurikokoiset pikkuaivot.
Pesivien vesilintujen ei tarvitse lentää paljoa. Niille on tärkeämpää olla mahdollisimman huomaamattomia ja löytää ruokaa. Vesilinnut ovatkin melko taitamattomia lentäjiä. Joutsenille lentoon lähtö on työlästä niiden suuren koon vuoksi. Kokosukeltajasorsat, kuten koskelot ja sotkat, joutuvat juoksemaan jonkin matkaa veden pinnalla ennen siiville kohoamista, sillä ne ovat erikoistuneet sukeltamaan. Puolisukeltajasorsilla lentoon lähtö on helpompaa. Ne pääsevät vedestä lentoon melko jyrkässäkin kulmassa, ilman pitkää kiihdytystä.
Vesilinnut ovat kestäviä lentäjiä. Monet hanhilajit pesivät Siperian takamailla ja talvehtivat Länsi-Euroopassa, joten niiden muuttomatka on pitkä.
Veden äärellä elää monia taitavia lentäjiä, kuten tiiroja ja lokkeja. Ne hankkivat ravintonsa kalastamalla lennosta, syöksyen salamannopeasti ja tarkasti kalan perään. Tiiroilla lentämisessä yhdistyvät taito ja kestävyys.
Kanadanhanhi.
Linnut ovat sopeutuneet lentämään, sillä niillä on
- isot, tehokkaat keuhkot
- iso, kehittynyt sydän
- siivet
- sulat
- isot pikkuaivot
- kevyet luut.
Tee tehtävä 1
10.2 Rehevän järven ja merenlahden eläimiä
10.3 Tunnetko vesilintuja?
10.4 Sorsat ovat muiden lintujen tapaan tasalämpöisiä
Linnut ovat nisäkkäiden tavoin tasalämpöisiä eläimiä. Tämä tarkoittaa sitä, että niiden ruumiinlämpötila säilyy samana ympäristön lämpötilasta riippumatta. Jotta lintu voi säilyttää korkean ruumiinlämpötilan kylmissäkin olosuhteissa, sillä pitää olla tiivis höyhenpeite, lämpöä eristävä untuvakerros, sopivan paksu rasvakerros sekä tehokas verenkiertoelimistö. Lisäksi tarjolla tulee olla riittävästi ravintoa.
Vesilinnuilla, kuten sorsilla, hanhilla ja joutsenilla, on tiivis höyhenpeite, jonka läpi vesi ei pääse tunkeutumaan. Sorsalintujen pyrstön yläpuolella on rasvarauhanen, josta erittyvän rasvan ansiosta höyhenpeite säilyy vedenpitävänä. Vesilinnut käyttävät höyhenpuvun hoitamiseen runsaasti aikaa. Hyvässä kunnossa oleva höyhenpuku on vesilinnuille elintärkeä asia.
Höyhenpeitteen alla on lämpöä eristävä untuvakerros. Vesitiivis höyhenpeite pitää untuvapeitteen kuivana. Untuva- ja höyhenpeitteen ansiosta vesilinnut pystyvät pitämään ruumiin lämpötilan tasaisen korkeana kylmässäkin vedessä.
Telkkäkoiras huoltamassa höyhenpukua.
10.5 Koiraat koreilevat soitimella
Sorsakoirailla on keväällä komea soidinasu. Soitimella koiraat kilpailevat naaraiden suosiosta. Koiraat esittelevät soidinasunsa värejä ja tekevät lajille tyypillisiä soidinliikkeitä. Näin naaras tietää, että koiras kuuluu samaan lajiin.
Lopulta naaras valitsee koreimman koiraan parikseen, jonka kanssa se lisääntyy.
Sorsalintujen naaraat eivät koreile. Naaraiden höyhenpuku on ruskea, sillä ruskea on erinomainen suojaväri haudonnan aikana.
Lapasorsan koiraalla on korea soidinasu.
10.6 Lintujen lisääntyminen
Linnuilla on sisäinen siitos eli naaraan munasolut hedelmöittyvät naaraan elimistön sisällä.
Munasolun hedelmöittymisen jälkeen muodostuu munankeltuainen. Keltuainen on kehittyvän poikasen ravintoa. Keltuaisen ympärille kehittyy proteiinipitoista valkuaista ja ulkopinnaksi kalkkipitoinen kuori. Lopulta muna on valmis munittavaksi. Kova kalkkipitoinen kuori suojaa munaa kuivumiselta.
Naurulokit parittelevat.
Lintuemo munii munat suojaisaan paikkaan ja hautoo niitä muutaman viikon. Kun emo hautoo, munien lämpötila pysyy tasaisen korkeana. Poikaset kehittyvät munan sisällä siellä olevan energian ja rakenneaineiden avulla.
Haahka hautoo.
Kun vesilinnun poikaset kuoriutuvat, ne ovat pian valmiita jättämään pesän. Tämä on tärkeää, sillä maassa olevassa pesässä poikaset olisivat helppoa saalista variksille, ketuille ja muille pesärosvoille. Vedessä ne ovat paremmassa turvassa.
Sorsien, kuten tukkasotkan, poikaset ovat valmiita jättämään pesän pian kuoriutumisen jälkeen.
10.7 Poikasen kehittyminen
10.8 Vesilintujen elämään liittyviä termejä
- Leimautuminen. Poikanen ei tiedä kuorituessaan, millaista emoa pitäisi seurata. Se kiintyykin kuoriutumisen jälkeen ensimmäiseksi näkyvillä olevaan liikkuvaan hahmoon. Yleensä se on tietenkin oma emo, mutta se voi olla jopa ihminen.
- Pesäpakoisuus. Vesilinnun poikaset jättävät pesän pian kuoriutumisen jälkeen. Tästä syystä niitä kutsutaan pesäpakoisiksi. Esimerkiksi talitiaisen poikaset kuoriutuvat sokeina ja avuttomina. Ne ovatkin pesässä pari viikkoa. Niitä kutsutaan pesäviipyisiksi.
- Sulkasato. Linnut vaihtavat sulkansa ja höyhenensä säännöllisesti. Sulkasadon avulla höyhenpuku ja sulat pysyvät hyväkuntoisena. Sulkasadon aikana lintu on muutamia viikkoja lentokyvytön, kun siipisulat ovat vasta kasvamassa. Tänä aikana linnut piilottelevatkin kasvillisuuden suojassa.
Telkän poikaset ovat jättäneet pesän nuorina ja ovat leimautuneet emoonsa.
Tee tehtävä 2.
10.9 Kilpailua kahdella tasolla
Eläimet kilpailevat keskenään kahdella eri tasolla.
Kun perkaamme kalaa järven rannalla, paikalle lentää kalalokkeja. Jokainen paikalle saapunut kalalokki pyrkii nappaamaan niin paljon perkuutähdettä kuin mahdollista. Kalalokit ääntelevät kiivaasti ja joissain tapauksissa hieman jopa ärhentelevät toisilleen. Kalalokit kilpailevat ravinnosta (ks. kuva). Koska kaikki paikalla olevat linnut ovat samaa lajia, voidaan puhua lajinsisäisestä kilpailusta. Isokokoiset yksilöt saavat keskimäärin hieman enemmän tähteitä kuin aremmat.
Kalalokit ahmimassa perkuujätteitä.
Kalalokkien mekkalointi ja kisailu ruuasta herättää kuitenkin huomiota. Paikalle saapuu suurikokoisia harmaalokkeja (ks. kuva). Harmaalokit ovat kalalokkeja voimakkaampia, ja ne pystyvät viemään suurimman osan perkuutähteistä ilman suurempaa vaivaa. Niillä on lisäksi suurempi suu, jolloin ne pystyvät nielemään suurempia perkuutähteitä kuin kalalokit.
Harmaalokki (keskellä) ajamassa kalalokkeja pois.
Miksi ne eivät heti syö kaikkia perkuutähteitä? Luonnossahan suuremmat yleensä voittavat. Harmaalokit ovat kalalokkeja arempia. Ne pysyttelevät niin kauan kauempana kun ihminen on perkuutähteiden lähellä. Kuitenkin heti kun ihminen poistuu, tulee harmaalokien vuoro ahmia ja lopulta ne vievät suurimman osan perkuutähteistä kalalokkien nokan edestä. Tällaista tilannetta, jossa eri lajien yksilöt kilpailevat, kutsutaan lajien väliseksi kilpailuksi.
10.10 Jokaisella lajilla on oma ekologinen lokeronsa
Sinisorsa on puolisukeltaja.
Lajien välinen yhteiselo on mahdollista siksi, että jokaisella lajilla on oma ekologinen lokeronsa. Ekologisella lokerolla tarkoitetaan lajin elintapojen perusteella määräytyvää kokonaisuutta, jossa lajin yksilöt elävät ja tuottavat jälkeläisiä.
Esimerkiksi sinisorsat elävät järvillä. Ne ovat puolisukeltajasorsia. Koska sinisorsat eivät kykene kunnolla sukeltamaan, ne etsivät ravintonsa matalasta, alle puolen metrin syvyisestä rantavyöhykkeestä. Sinisorsat syövät matalan veden pohjasta löytämiään simpukoita ja kasveja. Sinisorsan ekologista lokeroa voidaan siis kuvata järven matalaksi alle puolen metrin syvyiseksi rantavyöhykkeeksi.
Tukkasotkat elävät usein samoilla järvillä kuin sinisorsat. Myös tukkasotkat käyttävät ravinnoksi pohjasta löytyviä simpukoita ja kasveja. Miksi emme havaitse lainkaan kilpailua?
Syynä tähän on se, että tukkasotkat ovat kokosukeltajia. Ne kykenevät etsimään ravintonsa syvemmistä vesistä kuin sinisorsat. Tukkasotkan ekologiseksi lokeroksi voikin kuvata järven syvempää yli puolen metrin syvyistä rantavyöhykettä.
Luonnossa lajienvälistä jatkuvaa kilpailua pyritään välttämään, sillä jatkuva kilpailu on kaikille eliöille raskasta. Tämän vuoksi havaitsemme kilpailun sijaan lajien erilaiset ekologiset lokerot, joissa kunkin lajin on hyvä elää ja tuottaa mahdollisimman paljon jälkeläisiä.
Tukkasotka on sukeltajasorsa. Kuvassa naaras on juuri sukeltamassa pinnan alle.
10.11 Puolisukeltajasorsat
Puolisukeltajasorsat ovat kokosukeltajia tukevampia. Ne saalistavat pieniä elämiä ja kiskovat pieniä vesikasveja matalasta vedestä siten, että peräpuoli jää näkyviin vedenpinnan yläpuolelle. Sinisorsa on tunnetuin puolisukeltajasorsa.
Puolisukeltajilla on litteä siivilänokka, jonka sälöjen läpi ne seulovat vedestä ruokaa.
Sinisorsa on puolisukeltaja.
YLE: haapana YLE: joutsen 10.12 Kokosukeltajat
Kuikka, silkkiuikku, telkkä ja isokoskelo ovat esimerkkejä kokosukeltajista.
Niillä on pitkänomainen ruumis, räpyläjalat ruumiin takaosassa ja pitkä nokka. Kokosukeltajat saalistavat veden eläimiä nimensä mukaisesti sukeltamalla.
Parhaat sukeltajat – kuikka, silkkiuikku ja isokoskelo – saavat kiinni kaloja. Telkkä saa saaliiksi yleensä veden selkärangattomia.
Kokosukeltajilla jalat ovat ruumiin takaosassa.
Tämän vuoksi ne ovat huonoja kävelijöitä, mutta loistava sukeltajia. Ne tekevätkin pesän lähelle rantaviivaa.
Silkkiuikku tekee ruokojen varaan kelluvan pesän. Telkkä vastaavasti pesii puunkoloon tai sitä varten tehtyyn linnunpönttöön. Isokoskelo (kuvassa koiras) tekee usein pesän puun tai kiven alle.
Kuikka on kokosukeltaja.
YLE: kuikka YLE: kaakkuri YLE: isokoskelo 10.12 Kuvagalleria kokosukeltajista
10.14 Kahlaajat
Kahlaajilla on pitkät jalat ja monilla kahlaajilla on pitkä nokka. Kahlaajat syövät selkärangattomia eläimiä, kuten matoja ja hyönteisiä. Niitä kahlaajat saalistavat kosteasta maasta pitkän nokkansa avulla.
Kuovi (kuvassa) on pitkänokkaisin kahlaaja.
Kuovi.
Töyhtöhyypän tunnistaa pään töyhdöstä. Rantasipi on rantojen vilkas kahlaaja, joka lentää vettä pitkin väräjävin siivin.
Kahlaajat munivat yleensä neljä suurta munaa vaatimattomaan pesään. Kahlaajien poikaset ovat pesäjättöisiä.
Kahlaajan pesässä on usein neljä munaa.
10.15 Kuvagalleria kahlaajista
10.16 Lokit
Lokit ovat alapuolelta vaaleita lintuja, jotka viihtyvät vesien läheisyydessä. Ne ovat hyviä lentäjiä, ja pystyvät lentämään ravinnon perässä pitkiäkin matkoja. Lokit pesivät mielellään saarissa, mutta ovat hyvin sopeutuvaisia lintuja. Ne voivatkin pesiä esimerkiksi kerrostalojen katoilla. Lokit pesivät yleensä yhdyskuntina. Yhdyskunnan etu on se, että munia ja poikasia voidaan puolustaa yhdessä.
Lokit syövät hyvin monenlaista ravintoa, kuten kuolleita kaloja, matoja sekä kaatopaikoilta ja toreilta löytyviä ruuantähteitä.
Suomessa pesii yleisenä viisi lokkilajia: mustaselkäiset selkä- ja merilokki, harmaaselkäiset harmaa- ja kalalokki (kuvassa) sekä tummapäinen naurulokki.
Kalalokki.
YLE: naurulokki 
Lajiopas: Lokit ja tiirat 10.17 Tiirat
Tiirat ovat kalaa syöviä vaaleita syöksysukeltajia. Tiiran tunnistaa vaaleasta puvusta, mustasta päälaesta ja punaisesta nokasta.
Suomessa pesii kaksi yleistä tiiralajia: kala- ja lapintiira. Kalatiira pesii saaristossa ja koko maan sisävesillä. Lapintiira (kuvassa) pesii saaristossa ja Lapin järvillä.
Tiirat ovat sitkeitä lentäjiä. Talveksi ne lentävät maapallon toiselle puolelle, jopa Etelämantereen läheisille vesialueille.
Lapintiira.
