Kieltä, kulttuuria ja opetusmenetelmiä oppimassa reippaillen ulkoilmassa

Osallistuin 1.–9.4. Freshlinguas-kielikoulun järjestämälle espanjan opettajille ja opiskelijoille suunnatulle kurssille, jossa lähestyttin kuuluisaa Pyhän Jaakobin pyhiinvaellusreittiä hyvin käytännöllisesti kävelemällä viikon aikana 100 km matka reitillä. Kurssi tarjosi todellisen sukelluksen Espanjan historiaan, kulttuuriin ja kieleen. Sen lisäksi kurssilla oli päivittäin opetustuokioita, joissa tutustuimme erilaisiin peleihin, harjoituksiin ja tapoihin opettaa. Yhtenä iltana meillä oli myös kokkauspaja, jossa valmistimme erilaisia espanjalaisia ruokia yhdessä. Voit tutustua tarkemmin reittiimme ja katsoa kuvia matkan varrelta sivun alaosassa.

Koin kurssin todella monipuolisena ja antoisana. Reilu viikko jaettua elämää espanjaksi virkistää omaa kieltä aina. Oli myös mielenkiintoista keskustella kurssille osallistuneiden ruotsalaisten espanjan opettajien kanssa ja vaihtaa vähän kokemuksia, vaikka he opettavatkin peruskoulussa. En ollut koskaan aiemmin käynyt Pohjois-Espanjassa, joten oli todella mielenkiintoista tutustua seutuun. Muutenkin kurssilla opin paljon uutta espanjalaiseen elämänmenoon ja kulttuuriin liittyen. Ne ovat asioita, joita opiskelijat kuulevat mielellään. Lisäksi pyhiinvaellusreitistö ja sen historia & merkitys tulivat tutummiksi. Niitäkin usein sivutaan eri oppikirjoissa, joten hyvä opettajana tuntea niitä tarkemmin. Lisäksi iltojen pajoissa sain monia ideoita omille oppitunneille erilaisista peleistä ja harjoituksista – osan jo otinkin testiin loppukevään tunneilla. Oli todella hedelmällistä myös jutella Freshlinguaksen Ainoan kanssa kielten opetuksesta ja toisaalta myös tutustua paremmin hänen kirjoittamiinsa espanjan opiskelijoille suunnattuihin kirjoihin. Hänen kanssaan jatkan varmasti yhteistyötä kirjojen osalta ja ehkä tulevina vuosina voisimme toteuttaa myös opiskelijoille Ainoan organisoiman matkan joko pyhiinvaellukselle tai Madridiin.

-Susanna Markkanen