4.lk Matkalla Pohjoismaissa kevät 2023
Kuvaus
Tässä MOK.ssa tutustumme Pohjoismaihin. Opiskelemme Pohjoismaista Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Islannin. Jakson aikana opitaan tunnistamaan Pohjoismaat kartasta, nimeämään pääkaupungit ja ympäröivät meret. Lisäksi jokaisesta Pohjoismaasta opitaan niiden erityispiirteitä, kuten tärkeimpiä elinkeinoja, luonnon muotoja ja muodostelmia (vuonot, vuoristot, kuumat lähteet, niemimaat) Käytämme yhteen maahan aina yhden koulupäivän. Oppilaat valmistavat ryhmissä jokaisesta maasta lautapelin ja Forms-kyselyn.
Tavoitteet:
Tavoitteena on tutustua monipuolisesti Pohjoismaiden maantieteeseen, ympäristöön ja kulttuuriin (kirjallisuus, kansantarinat, kansanmusiikki ja kunkin maan kansallislaulu). Lisäksi jaksolla on tavoitteena oppia tärkeimmät maantieteelliset kohteet.
L4: Oppilas osaa etsiä tietoa eri lähteistä ja arvioida löydetyn tiedon luotettavuutta.
L5: Oppilas harjoittelee Digitaitokalenterin 4. luokan mukaisia taitoja tehdessään ryhmätehtäviä.
L6: Oppilas työskentelee sinnikkästi ja tekee tehtävät loppuun saakka.
L7: Oppilas harjoittelee osallistumisen ja vaikuttamisen taitoja
Arviointi:
Arvioinnissa kiinnitetään huomiota erityisesti ryhmässä toimimiseen. Ryhmät tekevät oman ryhmän toiminnasta arvioinnin aina jokaisen MOK -päivän lopuksi. Lisäksi arvioidaan peli ja Forms-kysely.
Ke 25.1. Ruotsi
Luetaan ja opiskellaan Pisara 4 -kirjasta kpl 28 "Pohjoismaiden ja Baltian luonto".
Tutustutaan käsitteeseen Pohjoismaat.
Tutkitaan Pohjoismaiden karttaa ja opitaan löytämään Ruotsi.
Etsitään kartasta Itämeri ja Pohjanmeri. Huomataan Golfvirta ja kerrataan sen merkitys Pohjoismaiden ilmastolle.
Tutkitaan Ruotsin kartanvärejä ja kerrataan värien merkitys. Huomataan Ruotsin korkein huippu Kebnekaise ja suuret järvet Vänern ja Vättern.
Etsitään kartasta pääkaupunki Tukholma.
Opitaan tunnistamaan Ruotsin lippu.
Luetaan esim. parilukuna Pisara 4 kpl 29 "Ruotsi"
Kotiläksyksi kpl 29 ja vihkoon t. 1 ja 2
Tehdään 4-5 hengen ryhmissä lautapeli "Ruotsi"
Yksi ryhmä tekee Forms-kyselyn Ruotsista.
Ruotsin kansallislaulu (instrumentali)
Ruotsin kansallislaulu (sanat suomeksi)
Postikortteja pohjolasta, Ruotsi
Katsotaan Peppi muuttaa Huvikumpuun ruotsiksi tästä (29min)
Ruotsalainen satu
To 26.1. Norja
Tutkitaan Pohjoismaiden karttaa ja opitaan löytämään Norja.
Etsitään kartasta Atlantti, Pohjanmeri ja Jäämeri. Huomataan Golfvirta (kerrataan sen merkitys Pohjoismaiden ilmastolle).
Tutkitaan Norjan kartanvärejä ja kerrataan värien merkitys. Opitaan mitä tarkoittaa Skandinavian niemimaa ja Sakandien vuoristo.
Opiskellaan, mitä tarkoittaa vuono ja opitaan löytämään vuonoja Norjan kartasta
Huomataan Norjan korkein huippu Galdhøpiggen
Etsitään kartasta pääkaupunki Oslo (ja Oslonvuono).
Opitaan tunnistamaan Norjan lippu.
Luetaan esim. parilukuna Pisara 4 kpl 30 "Norja"
Kotiläksyksi kpl 30 ja vihkoon t. 1 ja 2
Tehdään 4-5 hengen ryhmissä lautapeli "Norja"
Yksi ryhmä tekee Forms-kyselyn Norjasta
Norjan kansallislaulu (instrumentaali))
Postikortteja Pohjolasta, Norja
Norja -video Edvard Griegin säestämänä (7min)
Katsotaan lastenohjelma Liam barne tv: Aakkoset norjaksi tästä (5,27min)
Norjalainen satu
Pe 27.1. "Tanska"
Tutkitaan Pohjoismaiden karttaa ja opitaan löytämään Tanska.
Etsitään kartasta Atlantti, Pohjanmeri ja Itämeri. Opitaan, mikä on niemimaa.
Tutkitaan Tanskan kartanvärejä ja kerrataan värien merkitys. Huomataan, että Tanska on alakoa.
Opitaan, mitä tarkoittaa dyyni.
Etsitään kartasta pääkaupunki Kööpenhamina.
Opitaan tunnistamaan Tanskan lippu.
Luetaan esim. parilukuna Pisara 4 kpl 31 "Tanska"
Kotiläksyksi kpl 31 ja vihkoon t. 1 ja 2
Tehdään 4-5 hengen ryhmissä lautapeli "Tanska"
Yksi ryhmä tekee Forms-kyselyn Tanskasta
Norja, Färsaaret ja Gronlanti
Tanskan kansallislaulu (instrumentaali)
Postikortteja pohjolasta, Tanska
H.C. Andersenin satu "Keisarin uudet vaatteet"
Ma 30.1. "Islanti"
Tutkitaan Pohjoismaiden karttaa ja opitaan löytämään Islanti.
Etsitään kartasta Atlantti ja Jäämeri. Havaitaan myös pohjoinen napapiiri.
Tutkitaan Islannin kartanvärejä ja kerrataan värien merkitys. Huomataan jäätiköt.
Opitaan, mitä tarkoittaa kuuma lähde ja geysir.
Etsitään kartasta pääkaupunki Reykjavik.
Opitaan tunnistamaan Islannin lippu.
Luetaan esim. parilukuna Pisara 4 kpl 32 "Islanti"
Kotiläksyksi kpl 32 ja vihkoon t. 1 ja 2
Tehdään 4-5 hengen ryhmissä lautapeli "Islanti"
Yksi ryhmä tekee Forms-kyselyn Islannista
Satu Lehmä nimeltä Bukolla
Islannin kansallislaulu (instrumentaali)
Postikortteja Pohjolasta, Islanti
Islantilainen lastenohjelma (24min) Lazy Town
Islantilainen lasten animaatio Tulipop (7min) tästä
Pelataan Karttavisa-peliä
Pohjoismaat: Karttavisa -peli
Pelataan aiemmin valmistamia lautapelejä
Kahoot, Pohjoismaat
Bingel: Matkalla Pohjoismaissa

Ti 31.1. Kertaus- ja koontipäivä