Millaista kirjoittamisen opetus oli omana kouluaikanani ja millaista sen pitäisi olla nykyään?
Tunnistan Luukan tekstistä monia piirteitä, jotka voin yhdistää peruskoulussa vastaanottamaani kirjoittamisen opetukseen.
Ala- ja yläkouluaikanani opettaja kävi läpi tekstit vasta, kun ne olivat valmiita. Kirjoituksen aikana emme saaneet henkilökohtaista ohjeistusta, taululle vain heijastettiin aina samat draaman kaaret ja oikeinkirjoitusohjeet. Palaute tekstistä oli yleensä vain kirjallista. Saimme arvosanan ja muutaman palautelauseen tekstistä. Yleensä palaute liittyi kielioppiin, sisältöä ja rakennetta harvoin kommentoitiin.
Kirjoitimme alakoulussa paljon tarinoita, mutta luova kirjoittaminen kärsi todella rajatuista tehtävänannoista. Opettajalla oli selkeä kuva, mitä hän halusi teksteiltä ja tästä mielikuvasta poikkeaminen todettiin yleensä virheeksi.
Alakoulussa meitä ei myöskään ohjeistettu mitenkään suunnittelemaan tekstejämme. Yläkoulun loppupuoliskolla meille kerrottiin, että tekstit pitäisi suunnitella ennen kirjoittamista. Tekstien suunnittelu tuntui erittäin vaikealta ja turhalta, sillä emme olleet tehneet ennen näin. Lukiossa suunnittelu oli jo iso osa tekstin kirjoittamista ja oli vaikea lähteä työstämään mitään ilman jonkinlaista suunnitelmaa kappalejaoista ja rakenteesta. Tekstien suunnittelun aloittaminen yläkoulussa oli ensimmäinen askeleeni kohti prosessikirjoittamista. Lukiossa aloimme vertaisarvioimaan toistemme tekstejä, käytimme paljon aikaa suunniteluun ja opettaja antoi suullista palautetta sekä valmiista tekstistä että keskeneräisestä tekstistä.
Näin myöhemmin ajateltuna tuntuu suoraan sanottuna tyhmältä, että aloitimme nämä käytänteet vasta lukiossa. Kaikkia näitä tapoja olisi voinut soveltaa alakouluun. Teksteihin tulisi suhtautua prosesseina jo alakoulussa. Peruskoulussa tulisi saada enemmän henkilökohtaista ohjausta ja vapautta kirjoittamiseen. Kieliopin lisäksi palautteen tulisi sitoutua vahvasti myös muun muassa tekstin sisältöön ja rakenteeseen. Selkeät parannusideat olisivat parasta palautetta, kun tavoitteena on kirjoittamistaidon parantaminen. Harmittavan usein opettajan kommentit tekstissä ovat tyyliä ”hyvä” tai ”ei näin”.