1.5 Suomen kansallinen herääminen
Runeberg – ihannekuva Suomesta
:rightJohan Ludvig Runebergia pidetään Suomen kansallisrunoilijana eikä suotta, sillä hän onnistui runoillaan vangitsemaan suomalaisuuden ihannekuvan ja ytimen. Runeberg syntyi ruotsinkieliseen perheeseen Pietarsaaressa. Hän kärsi lapsena rauhasturpoamasta, jonka johdosta hänellä oli kaula arpia täynnä. Helpottaakseen oloaan pikku-Johanille annettiin makeisia, joihin hänellä säilyi himo lopun ikäänsä. Runeberg kävi yksityiskoulua koululuokaksi muutetussa vinttikamarissa, jossa paperin sijasta käytettiin hiekkalaatikkoa kirjoittamiseen. Runeberg valmistui lopulta maisteriksi Turun Akatemista.
Taloudellisten vaikeuksien vuoksi Runeberg pestautui kotiopettajaksi Saarijärvelle. Tällä matkalla oli käänteentekevä vaikutus Runebergin myöhempiin näkemyksiin Suomen kansallismaisemasta. Saarijärvellä Runebergin silmien eteen avautui erämaamaisema, jota hallitsivat valtavat metsät, järvialueet ja korkeat harjut. Hän kiinnostui perisuomalaisesta elämäntavasta ja tutustui paikalliseen väestöön huonolla suomen kielellään ymmärtääkseen talonpoikien elämää. Runeberg ymmärsi perisuomalaisen elämäntavan olevan luonnon armoilla olemista ja sen hallintaa. Runossaan Saarijärven Paavosta Runeberg tuo esille ihanteellisen kuvan suomalaisesta talonpojasta. Suomalainen talonpoika oli ylevä ja hurskas, joskin köyhä ja sivistymätön. Luontainen maalaisjärki korvasi kuitenkin sivistyksen puutteen.
Vänrikki Stoolin tarinat ovat Runebergin merkittävin teos. Siinä kerrotaan Suomen sodasta ja maalataan kuvaa ihanteellisesta suomalaisesta sotilaasta, joka henkilöityi Sven Tuuvan hahmoon. Suomalaisuus merkitsi Runebergin sanoin ahkeruutta, uskonnollisuutta ja isänmaan sekä hallitsijan rakastamista. Vänrikki Stoolin tarinat nousivat ennen näkemättömään suosioon jo runoilijan elinaikana. Vielä edelleenkin niistä otetaan säännöllisesti uusintapainoksia. Runokirjan ensimmäinen runo Maamme päätyi myöhemmin Suomen kansallislauluksi ja Porilaisten marssilla avataan edelleen puolustusvoimien juhlia. Runebergiä kunnioitetaan nykyisin hänen syntymäpäivänään 5.2. jolloin tarjoillaan Runebergin leivoksia. Nämäkin herkut löytyivät kahvipöydistä jo runoilijan elinaikana.
:right
Taloudellisten vaikeuksien vuoksi Runeberg pestautui kotiopettajaksi Saarijärvelle. Tällä matkalla oli käänteentekevä vaikutus Runebergin myöhempiin näkemyksiin Suomen kansallismaisemasta. Saarijärvellä Runebergin silmien eteen avautui erämaamaisema, jota hallitsivat valtavat metsät, järvialueet ja korkeat harjut. Hän kiinnostui perisuomalaisesta elämäntavasta ja tutustui paikalliseen väestöön huonolla suomen kielellään ymmärtääkseen talonpoikien elämää. Runeberg ymmärsi perisuomalaisen elämäntavan olevan luonnon armoilla olemista ja sen hallintaa. Runossaan Saarijärven Paavosta Runeberg tuo esille ihanteellisen kuvan suomalaisesta talonpojasta. Suomalainen talonpoika oli ylevä ja hurskas, joskin köyhä ja sivistymätön. Luontainen maalaisjärki korvasi kuitenkin sivistyksen puutteen.
Vänrikki Stoolin tarinat ovat Runebergin merkittävin teos. Siinä kerrotaan Suomen sodasta ja maalataan kuvaa ihanteellisesta suomalaisesta sotilaasta, joka henkilöityi Sven Tuuvan hahmoon. Suomalaisuus merkitsi Runebergin sanoin ahkeruutta, uskonnollisuutta ja isänmaan sekä hallitsijan rakastamista. Vänrikki Stoolin tarinat nousivat ennen näkemättömään suosioon jo runoilijan elinaikana. Vielä edelleenkin niistä otetaan säännöllisesti uusintapainoksia. Runokirjan ensimmäinen runo Maamme päätyi myöhemmin Suomen kansallislauluksi ja Porilaisten marssilla avataan edelleen puolustusvoimien juhlia. Runebergiä kunnioitetaan nykyisin hänen syntymäpäivänään 5.2. jolloin tarjoillaan Runebergin leivoksia. Nämäkin herkut löytyivät kahvipöydistä jo runoilijan elinaikana.
:right
Suomalaisuuden asia orastaa
Suomi eli vuosisatoja Ruotsin vallan alla eikä kansallisuusaate päässyt kehittymään maassamme. Suomalaisuus ymmärrettiin pitkään maantieteellisenä käsitteenä, jossa suomalaisia olivat Suomessa syntyneet ja siellä asuvat ihmiset. Euroopassa kansallisuusaate oli näkynyt ensimmäiseksi kiinnostuksena omaan kieleen. Kieltä tutkittiin, laadittiin sanakirjoja ja kehitettiin kirjakieltä. Kansanrunouden keräämisestä tuli suosittu tapa kurkistaa oman maan menneisyyteen. Tämä kiinnostus kieleen levisi myös Suomeen 1700-luvulla, jolloin Turun Akatemian piirissä syntyi oppineiden ryhmittymä Henrik Porthanin ympärille. Aurora-seuraa voidaan pitää suomalaisen kirjallisuuden ensimmäisenä kehtona ja se laukaisi kiinnostuksen suomalaiseen kansalliseen kulttuuriin.
Nationalismi levisi Suomeen vähitellen kansainvälisten vaikutteiden kautta. 1700-luvun valistusaate, Yhdysvaltojen itsenäistyminen ja Ranskan vallankumous olivat tapahtumia, josta lehdistö raportoi ahkerasti. Vaikutteiden juurtumista auttoi autonomia, joka takasi Suomelle vapaammat poliittiset olot. Suomalainen sivistyneistö ja opiskelijat kävivät vilkasta keskustelua eurooppalaisten aateveljiensä kanssa, ja näin aatevirtaukset voimistuivat Suomessa. Aurora-seuran toiminta synnytti 1810-luvulla niin sanotun Turun romantiikan, jossa puolustettiin suomen kieltä ja julkaistiin suomenkielistä sanomalehteä Turun Wiikko-Sanomia.
:rightSuomalainen nationalismi otti alkuvaiheessa kohteekseen kansan, kielen ja kulttuurin jättäen politiikan taka-alalle. Suomalaisuuden asiaa tehtiin tutuksi kansankulttuurin julkaisutyöllä ja suomenkielellä annettavalla kansanvalistuksella. Isänmaanrakkaus ilmeni erilaisissa seuroissa, joita perustettiin yliopistojen yhteyteen. Koska yhdistysten perustaminen oli kiellettyä, kokoonnuttiin pitkään salaseuroina. Lauantaiseura oli yksi tällainen kansallisromanttista aatetta viljelevä yhteisö 1830-luvulla . Siihen kuuluivat myöhemmin suurina suomalaisina tutuiksi tulleet Johan Ludvig Runeberg, Elias Lönnrot ja Johan Wilhelm Snellman. Myöhemmin myös Zacharias Topelius oli seuran jäsenenä. Nimensä seura sai siitä, että se kokoontui lauantai-iltana jäseniensä luona.
Lauantaiseura oli keskustelu- ja väittelykerho, jossa otettiin kantaa kansallisuuskysymykseen, kielikysymykseen ja kansankulttuuriin. Käytännön työ kuten kansanrunouden kerääminen tuli Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran päätavoitteeksi. Tämä seura näki päivänvalon vuonna 1831 ja on edelleen toiminnassa. Suomalainen kansallisuusaate kääntyi varsinkin alkuvuosikymmeninä kansallisuusromantiikaksi, jossa nähtiin suomalaisten historia ja kulttuuri varsin romanttisessa ja myönteisessä valossa. Kansallismaisema ja luonto olivat keskeisellä sijalla, ja lähes myyttiseksi luotu menneisyys antoivat suomalaisille kauan kaivattua omanarvontuntoa. Poliittiset pyrkimykset rakennettiin myöhemmin Turun romantiikan ja sen jatkajan Helsingin romantiikan luomalle pohjalle. Suomalaismielisyyttä alettiin kutsua fennomaniaksi ja se sai myöhemmin rinnalleen svekomaanit, jotka ajoivat ruotsin kielen ja kulttuurin asiaa. Erityisesti kielikysymyksessä nämä kaksi aatetta ottivat kovin ottein yhteen.
Suomen aatteen eteenpäin viejät olivat aluksi ruotsinkielistä sivistyneistöä, mutta jo 1800-luvun puolivälissä säätyläisperheet alkoivat vapaaehtoisesti opetella suomen kieltä ja lapsia pistettiin suomenkielisiin kouluihin saamaan oppia kansankielellä. Tarve olla suomalainen nimeä myöten johti joukkoliikkeeseen myöhemmin, jossa ruotsinkielisiä nimiä suomennettiin, joskus jopa etunimeä myöten. Yliopistojen keskustelukerhoissa oli harjoiteltu suomen kieltä, mutta suomen kieli oli vaikea oppia ja jotkut asettuivat maalaisrahvaan keskelle toviksi oppiakseen suomea.
Nationalismi levisi Suomeen vähitellen kansainvälisten vaikutteiden kautta. 1700-luvun valistusaate, Yhdysvaltojen itsenäistyminen ja Ranskan vallankumous olivat tapahtumia, josta lehdistö raportoi ahkerasti. Vaikutteiden juurtumista auttoi autonomia, joka takasi Suomelle vapaammat poliittiset olot. Suomalainen sivistyneistö ja opiskelijat kävivät vilkasta keskustelua eurooppalaisten aateveljiensä kanssa, ja näin aatevirtaukset voimistuivat Suomessa. Aurora-seuran toiminta synnytti 1810-luvulla niin sanotun Turun romantiikan, jossa puolustettiin suomen kieltä ja julkaistiin suomenkielistä sanomalehteä Turun Wiikko-Sanomia.
:rightSuomalainen nationalismi otti alkuvaiheessa kohteekseen kansan, kielen ja kulttuurin jättäen politiikan taka-alalle. Suomalaisuuden asiaa tehtiin tutuksi kansankulttuurin julkaisutyöllä ja suomenkielellä annettavalla kansanvalistuksella. Isänmaanrakkaus ilmeni erilaisissa seuroissa, joita perustettiin yliopistojen yhteyteen. Koska yhdistysten perustaminen oli kiellettyä, kokoonnuttiin pitkään salaseuroina. Lauantaiseura oli yksi tällainen kansallisromanttista aatetta viljelevä yhteisö 1830-luvulla . Siihen kuuluivat myöhemmin suurina suomalaisina tutuiksi tulleet Johan Ludvig Runeberg, Elias Lönnrot ja Johan Wilhelm Snellman. Myöhemmin myös Zacharias Topelius oli seuran jäsenenä. Nimensä seura sai siitä, että se kokoontui lauantai-iltana jäseniensä luona.
Lauantaiseura oli keskustelu- ja väittelykerho, jossa otettiin kantaa kansallisuuskysymykseen, kielikysymykseen ja kansankulttuuriin. Käytännön työ kuten kansanrunouden kerääminen tuli Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran päätavoitteeksi. Tämä seura näki päivänvalon vuonna 1831 ja on edelleen toiminnassa. Suomalainen kansallisuusaate kääntyi varsinkin alkuvuosikymmeninä kansallisuusromantiikaksi, jossa nähtiin suomalaisten historia ja kulttuuri varsin romanttisessa ja myönteisessä valossa. Kansallismaisema ja luonto olivat keskeisellä sijalla, ja lähes myyttiseksi luotu menneisyys antoivat suomalaisille kauan kaivattua omanarvontuntoa. Poliittiset pyrkimykset rakennettiin myöhemmin Turun romantiikan ja sen jatkajan Helsingin romantiikan luomalle pohjalle. Suomalaismielisyyttä alettiin kutsua fennomaniaksi ja se sai myöhemmin rinnalleen svekomaanit, jotka ajoivat ruotsin kielen ja kulttuurin asiaa. Erityisesti kielikysymyksessä nämä kaksi aatetta ottivat kovin ottein yhteen.
Suomen aatteen eteenpäin viejät olivat aluksi ruotsinkielistä sivistyneistöä, mutta jo 1800-luvun puolivälissä säätyläisperheet alkoivat vapaaehtoisesti opetella suomen kieltä ja lapsia pistettiin suomenkielisiin kouluihin saamaan oppia kansankielellä. Tarve olla suomalainen nimeä myöten johti joukkoliikkeeseen myöhemmin, jossa ruotsinkielisiä nimiä suomennettiin, joskus jopa etunimeä myöten. Yliopistojen keskustelukerhoissa oli harjoiteltu suomen kieltä, mutta suomen kieli oli vaikea oppia ja jotkut asettuivat maalaisrahvaan keskelle toviksi oppiakseen suomea.
Snellman – kansan sivistäjä
:rightYksi kansallisuusaatteen vahvistaja oli Johan Vilhelm Snellman, kiivasluonteinen merikapteenin poika, jonka kotipitäjä löytyi ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta. Snellman toi suomalaiseen romanttiseen nationalismiin poliittista näkemystä, johon hän oli tutustunut matkoillaan Euroopassa. Hän haaveili aluksi papin urasta, mutta päätyi opiskelemaan Turkuun filosofiaa. Snellman kohosi myöhemmin professoriksi ja senaattoriksi, mutta joutui itsepäisen luonteensa ja mielipiteidensä vuoksi tämän tästä kahnauksiin viranomaisten kanssa. Hän teki lopulta komean uran autonomian ajan hallinnon parissa ottaen osaa valtiopäivätyöskentelyyn. Keisari aateloi hänet ansioistaan vuonna 1866.
Runebergin runot ja Lönnrotin Kalevala puhalsivat suomalaisiin kansallistunnetta. Ideologia oli kuitenkin sivistyneistön hellimä ja tavallinen kansa eli elämäänsä omissa askareissaan autuaan tietämättömänä ylevistä ajatuksista ja menneisyydestään. Kansallisuusaatteen vieminen kansan pariin jäi Snellmanin tehtäväksi. Snellman oli sitä mieltä, että jokaisella suomalaisella oli oltava mahdollisuus lukea menneisyydestään omalla kielellään. Hän pyrki herättelemään ruotsinkielistä sivistyneistöä tähän julkaisemalla ruotsinkielistä Saima-lehteä, jossa hän toi esiin suomalaisuusohjelmansa. Snellmanin lehteä luettiin laajalti ja aina Pietaria myöten, joten kanava oli tarkoin valittu.
Saiman kautta Snellman vaati suomen kieltä hallinnon ja koululaitoksen kieleksi. Sivistyneistön oli opeteltava suomi, mikä herätti suurta vastustusta. Snellman näki, että suomen kansa oli syrjäytetty ja pantu hautaansa samalla kun sivistyneistö nautti edistyksen hedelmistä. Saima sai osakseen kritiikkiä ja sensuurin avulla se lopulta lakkautettiin. Snellman jatkoi kirjoittelua suomenkieliseen Maamiehen ystävään, jonka päätoimittajana toimi Lönnrot, mutta jonka sisältö oli käytännössä Snellmanin vastuulla. Ennen pitkää Snellmanin toiminta keräsi ympärilleen fennomaaneja, jotka ajoivat suomen kielen asemaa eteenpäin.
Kiista kielestä kärjistyi 1860-luvulla, jolloin fennomaanit ja svekomaanit ottivat yhteen asiassa. Vuonna 1863 keisari antoi kieliasetuksen, jolla tehtiin suomesta tasaveroinen kieli ruotsin rinnalle. Snellmanilla oli ollut kieliasetuksen aikaansaamisessa hyvin keskeinen osansa. Hän oli vuosikymmenet pitänyt elossa suomen kielen asiaa kirjoittamalla lehtiin, luennoimalla ja julkaisemalla. Nyt hän taivutteli keisarin hyväksymään kieliasetuksen esityksensä pohjalta. Käytännössä kielten tasa-arvo toteutui kuitenkin vasta vuosikymmeniä myöhemmin, sillä siirtymäajaksi määriteltiin 20 vuotta ja ruotsinkielisten jarruttelun takia aika venyi lopulta vuosisadan loppuun asti.
Snellman osallistui myös muuten Suomen asian ajamiseen. Vuoden 1860 rahauudistuksessa Suomi sai oman rahan, markan. Vaikka Snellman ajoi suomalaisten etua ja halusi kansallisuusaatteen juurtuvan kaikkiin kansanosiin, hän ei tavoitellut Suomelle itsenäisyyttä. Autonomia riitti hänelle ja tietoisuus kansallisen identiteetin olemassa olosta ja vahvistumisesta. Suomen kielen käytännön hyötyjen lisäksi hän toivoi siitä myös asetta tulevia venäläistämistoimenpiteitä kohtaan. Kun Venäjä ryhtyisi ajamaan venäjän kielen korottamista virkakieleksi, Suomesta löytyisi halua taistella suomen kielen puolesta. Snellman näin tehdessään ennakoi tulevia tapahtumia.
Runebergin runot ja Lönnrotin Kalevala puhalsivat suomalaisiin kansallistunnetta. Ideologia oli kuitenkin sivistyneistön hellimä ja tavallinen kansa eli elämäänsä omissa askareissaan autuaan tietämättömänä ylevistä ajatuksista ja menneisyydestään. Kansallisuusaatteen vieminen kansan pariin jäi Snellmanin tehtäväksi. Snellman oli sitä mieltä, että jokaisella suomalaisella oli oltava mahdollisuus lukea menneisyydestään omalla kielellään. Hän pyrki herättelemään ruotsinkielistä sivistyneistöä tähän julkaisemalla ruotsinkielistä Saima-lehteä, jossa hän toi esiin suomalaisuusohjelmansa. Snellmanin lehteä luettiin laajalti ja aina Pietaria myöten, joten kanava oli tarkoin valittu.
Saiman kautta Snellman vaati suomen kieltä hallinnon ja koululaitoksen kieleksi. Sivistyneistön oli opeteltava suomi, mikä herätti suurta vastustusta. Snellman näki, että suomen kansa oli syrjäytetty ja pantu hautaansa samalla kun sivistyneistö nautti edistyksen hedelmistä. Saima sai osakseen kritiikkiä ja sensuurin avulla se lopulta lakkautettiin. Snellman jatkoi kirjoittelua suomenkieliseen Maamiehen ystävään, jonka päätoimittajana toimi Lönnrot, mutta jonka sisältö oli käytännössä Snellmanin vastuulla. Ennen pitkää Snellmanin toiminta keräsi ympärilleen fennomaaneja, jotka ajoivat suomen kielen asemaa eteenpäin.
Kiista kielestä kärjistyi 1860-luvulla, jolloin fennomaanit ja svekomaanit ottivat yhteen asiassa. Vuonna 1863 keisari antoi kieliasetuksen, jolla tehtiin suomesta tasaveroinen kieli ruotsin rinnalle. Snellmanilla oli ollut kieliasetuksen aikaansaamisessa hyvin keskeinen osansa. Hän oli vuosikymmenet pitänyt elossa suomen kielen asiaa kirjoittamalla lehtiin, luennoimalla ja julkaisemalla. Nyt hän taivutteli keisarin hyväksymään kieliasetuksen esityksensä pohjalta. Käytännössä kielten tasa-arvo toteutui kuitenkin vasta vuosikymmeniä myöhemmin, sillä siirtymäajaksi määriteltiin 20 vuotta ja ruotsinkielisten jarruttelun takia aika venyi lopulta vuosisadan loppuun asti.
Snellman osallistui myös muuten Suomen asian ajamiseen. Vuoden 1860 rahauudistuksessa Suomi sai oman rahan, markan. Vaikka Snellman ajoi suomalaisten etua ja halusi kansallisuusaatteen juurtuvan kaikkiin kansanosiin, hän ei tavoitellut Suomelle itsenäisyyttä. Autonomia riitti hänelle ja tietoisuus kansallisen identiteetin olemassa olosta ja vahvistumisesta. Suomen kielen käytännön hyötyjen lisäksi hän toivoi siitä myös asetta tulevia venäläistämistoimenpiteitä kohtaan. Kun Venäjä ryhtyisi ajamaan venäjän kielen korottamista virkakieleksi, Suomesta löytyisi halua taistella suomen kielen puolesta. Snellman näin tehdessään ennakoi tulevia tapahtumia.
Lönnrot – suomenkielinen suurmies
:rightElias Lönnrot tuli suomenkielisestä perheestä Sammatista. Hänen syntymäkotinsa Paikkarin torppa seisoo edelleen paikallaan ja sieltä löytyy muun muassa Eliaksen kehto. Lönnrotin tausta oli erilainen kuin muiden kansallisten herättäjien. Hän ei ollut varakas saati puhunut ruotsia äidinkielenään. Koulunkäynti jäi myös varattomuuden takia hetkeksi kesken eikä hän koskaan myöskään saanut rahattomuutensa vuoksi maisterin arvoa. Myös Lönnrot opiskeli Turun Akatemiassa ja valmistui lopulta piirilääkäriksi. Hän oli kiinnostunut myös kansanrunoudesta, josta valmisteli väitöskirjansa. Osa tästä väitöskirjasta tuhoutui Turun palossa vuonna 1827, kun kirjapaino, jossa väitöskirja oltiin pistämässä kansiin, paloi poroksi. Turun vuosinaan Lönnrot pääsi kosketuksiin muiden ajan vaikuttajien kanssa kuten Runebergin ja Snellmanin.
Lönnrot teki elämänsä aikana monta jalkapatikkamatkaa ympäri Suomea keräten kansanrunoja ja tutustui samalla suomalaiseen elämäntapaan. Hän kulki mittavia matkoja jalan, hiihtäen ja soutaen. Hänen ensimmäinen matkansa vuonna 1828 vei hänet Hämeeseen ja Savoon. Myöhemmin hän patikoi Inkerinmaalle ja Viroon saakka. Kajaaniin piirilääkärinä ollessaan Lönnrot kierteli rokotusmatkoillaan laajoja alueita ja tutustui runonlaulajiin. Hän laulatti vanhan kansanrunouden taitajia ja keräsi säkeitä muistiin. Näistä runoista syntyi myöhemmin Kalevala, jota pidetään Suomen kansalliseepoksena. Kalevala kirjoitettiin suomeksi ja se ilmestyi vuonna 1849. Kalevala kertoo Kalevan ajasta, Suomen kuvitellusta historiasta, jossa seikkailevat Väinämöinen, Ilmarinen ja Joukahainen. Kalevala herätti huomiota heti maailmalla ja nosti tuntemattoman Suomen kulttuurin maailmankartalle. Nykyisin Kalevala on käännetty monille kielille.
Kalevala oli teos, joka valoi suomalaisiin itseluottamusta. Suomen kieltä ja kulttuuria alettiin pitää hiljalleen merkityksellisenä. Lönnrotin omana aikana Kalevala ymmärrettiin historialliseksi, ei myyttiseksi, teokseksi, jonka henkilöt olivat olleet olemassa joskus muinaisuudessa. Lönnrot julkaisi pian Kalevalan jälkeen Kanteletar-teoksen ja perusti ensimmäisenä suomenkielisen lehden Mehiläisen.
:rightLönnrot oli monitieteilijä, joka kunnostautui niin toimittajana, kielitieteilijänä kuin virsirunouden uudistajana. Häntä pidetään Mikael Agricolan kanssa Suomen kirjakielen isänä. Lönnrot ajoi suomen kielen asiaa ja piti kieltä oman kulttuurin edellytyksenä. Hän vaati, että suomen kielellä oli voitava asioida, saada opetusta ja julkaistava kirjallisuutta. Lönnrot julkaisi vuonna 1880 Suomalais-Ruotsalaisen sanakirjan, jossa oli yli 200 000 sanaa. Vielä autonomian ajan alussa suomenkielisiä sanoja oli ollut noin 6000-8000. Lönnrotin keksimiä uusia sanoja olivat muun muassa kuume, kirjallisuus, sivistys, kieltolaki ja mietelmä. Lönnrotia palvottiin suurmiehenä jo elinaikanaan.
Lönnrot teki elämänsä aikana monta jalkapatikkamatkaa ympäri Suomea keräten kansanrunoja ja tutustui samalla suomalaiseen elämäntapaan. Hän kulki mittavia matkoja jalan, hiihtäen ja soutaen. Hänen ensimmäinen matkansa vuonna 1828 vei hänet Hämeeseen ja Savoon. Myöhemmin hän patikoi Inkerinmaalle ja Viroon saakka. Kajaaniin piirilääkärinä ollessaan Lönnrot kierteli rokotusmatkoillaan laajoja alueita ja tutustui runonlaulajiin. Hän laulatti vanhan kansanrunouden taitajia ja keräsi säkeitä muistiin. Näistä runoista syntyi myöhemmin Kalevala, jota pidetään Suomen kansalliseepoksena. Kalevala kirjoitettiin suomeksi ja se ilmestyi vuonna 1849. Kalevala kertoo Kalevan ajasta, Suomen kuvitellusta historiasta, jossa seikkailevat Väinämöinen, Ilmarinen ja Joukahainen. Kalevala herätti huomiota heti maailmalla ja nosti tuntemattoman Suomen kulttuurin maailmankartalle. Nykyisin Kalevala on käännetty monille kielille.
Kalevala oli teos, joka valoi suomalaisiin itseluottamusta. Suomen kieltä ja kulttuuria alettiin pitää hiljalleen merkityksellisenä. Lönnrotin omana aikana Kalevala ymmärrettiin historialliseksi, ei myyttiseksi, teokseksi, jonka henkilöt olivat olleet olemassa joskus muinaisuudessa. Lönnrot julkaisi pian Kalevalan jälkeen Kanteletar-teoksen ja perusti ensimmäisenä suomenkielisen lehden Mehiläisen.
:rightLönnrot oli monitieteilijä, joka kunnostautui niin toimittajana, kielitieteilijänä kuin virsirunouden uudistajana. Häntä pidetään Mikael Agricolan kanssa Suomen kirjakielen isänä. Lönnrot ajoi suomen kielen asiaa ja piti kieltä oman kulttuurin edellytyksenä. Hän vaati, että suomen kielellä oli voitava asioida, saada opetusta ja julkaistava kirjallisuutta. Lönnrot julkaisi vuonna 1880 Suomalais-Ruotsalaisen sanakirjan, jossa oli yli 200 000 sanaa. Vielä autonomian ajan alussa suomenkielisiä sanoja oli ollut noin 6000-8000. Lönnrotin keksimiä uusia sanoja olivat muun muassa kuume, kirjallisuus, sivistys, kieltolaki ja mietelmä. Lönnrotia palvottiin suurmiehenä jo elinaikanaan.