Salaisia askartelua sekä pallopelejä
Tällä viikolla olemme askarrelleet salaisia askartelua tulevaa tärkeää päivää varten. Askarteluissa olemme päässeet liimaamaan, piirtämään, leikkaamaan sekä työskentelemään puukäsityöluokassa. Se olikin varsin jännä ja uusi kokemus kaikille ryhmän lapsille.
Erittäin sateisena päivänä päätimme jättää ulkoilun väliin ja kävimme purkamassa energiaamme koulun salissa. Liikunnallinen takulamppuleikki oli erityinen suosikki. Siinä lapset etsivät pimeässä heijastimia taskulamppujen avulla. Heijastimen toisella puolella on liikuttava tehtävä kuvitettuna. Kun tehtävä oli tehty, etsittiin uusi heijastin. Suurella innolla ja mielenkiinnolla lapset jatkoivat etsimistä uudelleen ja uudelleen. Toiveena oli, että tätä otetaan joskus uudelleen.
Jumpassa on sääntöleikkien rinnalle otettu pallottelutaitoja. Into pallotteluihin näkyi myös omaehtoisen leikin aikana. Pahvilaatikko muotoutui jalkapallomaaliksi sekä pallottelukoriksi, jonne osuessaan sai 10 pistettä tai enemmän riippuen minkä numeron päältä heitit korin.

Tämän kuvan tekstivastine: Taskumppu, liikuntakuva, pallottelua, liikuntavälineitä