1.─2. vuosiluokka
”Opetuksessa hyödynnetään esiopetuksen aikana ja koulun ulkopuolella oppilaille karttuneita tieto- ja viestintäteknologian (tvt) tietoja ja taitoja. Leikkiin perustuva työskentely on edelleen keskeistä. Tieto- ja viestintäteknologian perustaitoja harjoitellaan ja opitaan käyttämään niitä opiskelun välineinä. Samalla opitaan keskeistä käsitteistöä. Oppilaat pohtivat myös, mihin tarkoituksiin tieto- ja viestintäteknologiaa käytetään lähiympäristössä ja mikä sen merkitys on arjessa.”
1 Käytännön taidot ja oma tuottaminen
”Koulutyössä harjoitellaan laitteiden, ohjelmistojen ja palveluiden käyttöä ja opetellaan niiden keskeisiä käyttö- ja toimintaperiaatteita. Samoin harjoitellaan näppäintaitoja sekä muita tekstin tuottamisen ja käsittelyn perustaitoja. Oppilaat saavat ja jakavat keskenään kokemuksia digitaalisen median parissa työskentelystä sekä ikäkaudelle sopivasta ohjelmoinnista. Pelillisyyttä hyödynnetään oppimisen edistäjänä.”
- Oppilas oppii
- Windows-tietokoneen ja iPadin peruskäytön. Hän osaa käynnistää ja sulkea koneen sekä ohjelmia.
- kirjautumaan sisään/ulos oppimisalustaan.
- käyttämään ilmaista tai ostettua digitaalista oppimateriaalia.
- lukemaan QR-koodin.
- käynnistämään tekstinkäsittelyohjelman, kirjoittamaan virkkeitä ja tallentamaan tekstin
- iso alkukirjain
- lopetusmerkki
- Oppilas harjoittelee
- omien töiden tallentamista pilvipalveluun, esimerkiksi opettajalle jaettuun kansioon.
- kirjain- ja numerohahmoja kosketusnäytöllä.
- näppäintaitoja.
- piirto-ohjelmien käyttöä.
- Oppilas tutustuu esityksen tekemiseen esitysohjelmalla.
2 Vastuullinen ja turvallinen toiminta
”Oppilaiden kanssa keskustellaan ja luodaan yhdessä tvt:n turvallisia käyttötapoja ja hyviä käytöstapoja. Huomiota kiinnitetään terveellisiin työasentoihin sekä sopivan pituisten työjaksojen merkitykseen hyvinvoinnille.”
- Oppilas osaa
- sisään- ja uloskirjautua sovelluksista.
- käyttää omia henkilökohtaisia tunnuksia turvallisesti internetissä.
- Oppilas tutustuu
- tekijänoikeuksien periaatteisiin.
- turvalliseen toimintaan verkossa.
- terveellisiin työasentoihin, sopivan pituisten työskentelyjaksojen periaatteeseen ja sopivaan valaistukseen.
3 Tiedonhallinta sekä tutkiva ja luova työskentely
”Oppilaita opastetaan käyttämään keskeisiä hakupalveluita, kokeilemaan eri työvälineitä ja tekemään pienimuotoisia tiedonhankintatehtäviä eri aihepiireistä ja itseä kiinnostavista asioista. Heitä kannustetaan toteuttamaan tvt:n avulla ideoitaan yksin ja yhdessä toisten kanssa.”
- Oppilas harjoittelee tallentamaan ääntä, valokuvaamaan ja videoimaan.
- tutkitun ja kokeillun dokumentointi
- itseilmaisu
- oman työn taltiointi
- Oppilas käyttää valmiita URL-linkkejä tiedonhaussa.
- Oppilas oppii tekemään yksinkertaisia ohjelmointitehtäviä kynää ja paperia käyttäen sekä itse toimimalla, esimerkiksi leikkien kautta.
- Oppilas käyttää Beebot-robotteja ja helppoja ohjelmointiohjelmia mahdollisuuksien mukaan.
4 Vuorovaikutus ja verkostoituminen
”Oppilaat saavat kokemuksia oppimista tukevien yhteisöllisten palveluiden käytöstä ja harjoittelevat käyttämään tieto- ja viestintäteknologiaa erilaisissa vuorovaikutustilanteissa.”
- Oppilas tutustuu tvt:n käyttöön lähiympäristössä ja sen merkitykseen arjessa.
- Oppilas harjoittelee hyviä käytöstapoja digitaalisessa ympäristössä.
5 Laite- ja toimintaympäristö
- Pitkäaikaisempaa säilytystä ja opettajan arviointia varten voidaan luoda jokaiselle oppilaalle pilvipalveluun kansion, joka on jaettu opettajalle.
- Oppilas tutustuu Windows-tietokoneeseen.
Esimerkkisovelluksia (iPad- ja Windows- ym.)
- Pedanet, Onedrive tai vastaava pilvipalvelu
- Word tai WordOnline (tekstinkäsittely)
- Sway tai PowerPoint(esitys)
- Molla ABC (kirjain- ja numerohahmojen harjoittelu)
- Book Creator, maksullinen tai Pages, ilmainen (sanojen kirjoittaminen)
- QR Reader tai vastaava (QR-koodin lukeminen)
- Viettle, Explain everything (sovellus tarinankertomisen tallentamiseen)
- Paint
- Näppistaituri (näppäintaidot)
Esimerkkejä ohjelmointisovelluksista
- Kodable
- ScratchJr
- Bee-Bot
- Daisy the Dino
- Legi Mindstorm Fix the Factory