Kuvien käyttöä alle 3-vuotiaiden ryhmässä
Kuvien käyttö alle 3-vuotiaiden ryhmässä
Tässä kerrotaan lyhyesti joitakin vinkkejä kuvien käyttämisen periaatteista ja mahdollisuuksista pienten ryhmässä. Kuvatuki ja kuvien käyttö tukevat kielenkehitystä, kommunikointia, oman toiminnan ohjausta ja hahmottamista. Ne toimivat myös apuvälineenä toiminnan ennakoimisessa ja lasten osallisuuden tukemisessa. Kuvat ja niiden käyttö pitää miettiä tarpeen, kohdetyhmän ja käyttötarkoituksen mukaan. Esillä oleva kuvatuki tulee olla ajantasaista. Turhat kuvat on syytä karsia, jotta visuaalinen ympäristö on mahdollisimman selkeä ja siisti. Kuvatuen käytöstä perustietoa löytyy mm. tämän linkin kautta Kuvat kommunikoinnissa - siunsote.fi
Pienten lasten kanssa toimittaessa kommunikoinnissa olennaista on monikanavaisuus (ilmeet, eleet, äänenpaino, kuvat, näyttäminen, puhe). Kuvien käyttöä aloiteltaessa olennainen asia on se, että lapsen tulee olla kiinnostunut kuvasta ylipäätään. Kuvien äärelle houkuttelu ja merkityksien luominen kuvan ja konkretian välillä onkin pienimpien kohdalla ensimmäisiä tavoitteita. Oppimisympäristön kuvittaminen lapselle merkityksellisillä kuvilla ja kuvien käyttö ja sanoittaminen arjessa on siksi merkityksellistä.

Kuvatuen käyttö tai kuvat ympäristössä ei ole itsetarkoitus. Pelkät kuvat ympäristössä eivät tue lasta kommunikoinnissa, vaan kuvien käyttötilanteet tulee aina olla vuorovaikutteisia. Kasvattajan tulee opastaa lasta kuvien äärelle ja saada hänet kiinnostumaan ja motivoitumaan katsomaan niitä. Oppimisympäristöön tuodut, lasta kiinnostavat kuvat houkuttelevat lasta tutkimaan. Lapsen löytäessä tiensä kuvan äärelle aikuisen tulee siirtyä lapsen kanssa samaan kokemukseen, sanoittaa ja näyttää kuvaa sekä johdattaa huomaamaan kuvan merkitys lapsen arjessa.
Esimerkki: Lapsi on löytänyt leikkinurkkauksesta kuvan leikkiautosta. Kasvattaja sanoittaa lapsen löytäneen auton kuvan osoittaen samalla kuvaa. Kasvattaja ottaa auton laatikosta ja sanoittaa haluatko leikkiä autolla? Leikitäänkö yhdessä autolla?
Leikkitauluesimerkkejä
Esimerkkejä leikkivalintatauluista, jotka auttavat löytämään tekemistä. Kuvien äärellä myös nimetään ja sanoitetaan tekemisiä sekä toistetaan sanoja ja opetellaan kielen käyttöä.


Joskus tekemisen valitseminen tai löytäminen on vaikeaa. Silloin valitsemista voi helpottaa karsimalla vaihtoehtoja. Haluatko muovailla vai leikkiä dinosauruksilla?

Ryhmän laulut ja lorut esillä kuvina. Lapsi voi näyttää, mikä olisi hänen toivelaulunsa. Laulut voivat olla myös lasten lempilauluja ja kuvien avulla ne pysyvät muistissa.

Naulakkomerkki ja lokeropaikka
Jotta lapsi kiinnostuu kuvasta, kuvan täytyy olla hänelle merkityksellinen ja kiinnostava. Havaintojen perusteella tai kysymällä huoltajalta saadaan tietoa lapsen mielenkiinnonkohteista. Naulakkomerkki tehdään näin houkuttelevaksi ja kuvan katsominen merkitykselliseksi.
Naulakon yhteyteen laitettu oma kuva ja kuvia läheisistä ihmistä tai vaikka lemmikeistä luovat turvallisuuden tunnetta. Ikävöinnin hetkellä valokuva auttaa vahvistamaan muistikuvaa lapselle tärkeistä ihmisistä. Kasvattajan sensitiivisyys ja kuvien äärellä yhteisesti vietetty aika jutustellen luovat merkitystä ja motivoivat kuvien äärellä ihmettelyyn. Myöhemmin lapsi oppii käyttämään kuvia myös oman ilmaisun välineenä, vaikka sanoja ei syystä tai toisesta vielä olisikaan.

Kuvavalinnoilla on myös merkitystä. Lapsi kiinnostuu helposti valokuvista, joissa hän itse esiintyy toimijana. Toisinaan selkeät ja yksikertaiset kuvat ovat paras valinta, jos esim. halutaan helpottaa näönvaraista hahmottamista. Ryhmässä käytettävät kuvat tulee olla yhteneväisiä ja niiden välittämä viesti pitää tarkoin miettiä.

Päiväjärjestyksen esittäminen valokuvin.
Tässä ryhmässä kuvassa oleva lapsi ei motivoitunut katsomaan Papunetin kuvatyökalun kuvia. Kun asia esitettiin valokuvin, joista hän tunnisti itsensä, hän sitoutui ja motivoitui vuorovaikutukseen kuvatuen avulla.


Pienryhmätoiminta ja kuvatuki
Tässä ryhmässä toimitaan kolmessa pienryhmässä. Kuvatuki kertoo lapselle, mitä teen aamupalan jälkeen, kenen kanssa ja kuka aikuinen on mukana. Myös kotona olevien lasten kuvat ovat näkyvillä.


Ihmettelyä
Peilin ääressä on ihana tutkia ja ihmetellä. Kuvien avulla nimetään kehon osia ja peilin avulla ne löydetään omasta kehosta.

Osallistaminen ja ennakointi
Lapsi voi näyttää: potta, pytty vai supistaja? Aikuinen sanoittaa ja nimeää. Ennakointi: kuva kertoo, mitä seuraavaksi tehdään. Minkä verran haluat syödä? Otatko ruokaa paljon vai vähän? Kuvaa osoittamalla on helppo ilmaista toiveensa.


Ensin syödään ja sitten mennään nukkumaan. Tässä ryhmässä jokaisella lapsella on kuvatuki ruokailupaikalla. Lapset ovat oppineet käyttämään kuvia ja pikkuhiljaa myös kertomaan esim. += lisää. Lautanen on tyhjä, voinko viedä astiat kärryyn.

Taidenurkkauksessa kuvatuen avulla näytetään, mitä tehdään tai lapsi voi näyttää mikä tekeminen häntä kiinnostaisi. Joskus lapsi osoittaa kuvaa vain kuullakseen aikuisen kertovan kuvaan liittyvän asian. Lapset oppivat sanoja ja ilmaisuja toistojen kautta.

Pukemistilanteissa kuvatukea voi käyttää monella tapaa. Kuvien avulla nimetään vaatteita ja mietitään, mitähän vaateita vielä tarvitaan. Myös pukemisjärjestyksen voi esittää kuvatuen avulla. Järjestyksessä etenemistä ja omatoimisuutta voi tukea etenemällä kuvan esittämä vaate kerrallaan ja kääntämällä jo puetun vaatteen kuva piiloon.

