Suomalainen taidemusiikki

Tehtävä suomalaisista taidemusiikin säveltäjistä

Tutustu esittelyihin suomalaisista taidemusiikin säveltäjistä ja heidän sävellystyyleistään. 

Pyri löytämään teos, jonka olet kuullut joskus aiemmin. 

Valitse sitten Taidemusiikin näytteet luvuista 1 ja 2 kummastakin yksi uusi säveltäjä tai teos, jonka kuuntelet. 

Kiinnitä huomiota säveltäjälle tyypillisiin piirteisiin, joita esittelyssä on kuvattu ja pohdi, kuuluvatko teoksessa mainitut tyypilliset piirteet. 


Taidemusiikin kuuntelunäytteet 1

Tempus adest floridum
Tämä kappale on ilmestynyt vuonna 1582 julkaistussa Piae Cantiones -laulukirjassa. Vaikka useat kirjan kappaleista ovat uskonnollisia, tämä kappale on kevätlaulu, jota Turun katedraalikoulussa on laulettu. Kappale ja kirja ovat latinaksi, joka oli tuolloin koulukieli. Vaikka kappale on julkaistu renessanssin aikaan, se voi olla peräisin jopa keskiajalta. Piae Cantiones, ja siksi myös tämäkin laulu, on vanhin suomalaisen taidemusiikin säilynyt dokumentti. 
This song is published in a music book called Piae Cantiones in 1582. The book is the oldest known document of Finnish music. Although most of the songs in the book are religious, this song is a spring song that was sung in the first school in Finland, the cathedral school in Turku. The song might be from the Middle Ages even though the book is published during the Renaissance. 


Crusell: Klarinettikonsertto nro 2, f-molli, 2. osa 
Bernhard Henrik Crusellia pidetään yhtenä ensimmäisistä merkittävistä klassisen musiikin säveltäjistä Suomessa. Hän eli 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa ja oli klassismin edustaja. Crusell itse oli klarinetisti ja erityisesti hänen klarinettikonserttojaan arvostetaan. Crusell syntyi Uudessakaupungissa, jossa nykyään järjestetään musiikkitapahtuma Crusell-viikot. 
Bernhard Henrik Crusell is considered one of the first remarkable classical music composers in Finland. His style is of the classical period in the late 1700 and early 1800s. Crusell played the clarinet himself and the clarinet concertos he wrote are stilla appeciated. 
 


Melartin: Prinsessa Ruususen juhlamarssi 

Erkki Melartin on yksi suomalaisen taidemusiikin merkittävimpiä säveltäjiä. Hänen tyylinsä oli myöhäisromantiikka kansanmusiikkimaisin vaikuttein. Hän sävelsi musiikin näytelmään Prinsessa Ruusunen, josta tunnetuimmaksi nousi tämä juhlamarssi, joka saattaa olla Suomen käytetyin häämarssi. 
Erkki Melartin is one of the most beloved composers in Finland. His style is the Late Romantic period with traditional influences. That's why his music is quite easy to listen. He composed music to the play Sleeping Beauty and this Festive March has become probably the most popular wedding march in Finland. 

 
Merikanto: Valse lente
Oskar Merikanto oli elinaikanaan ehkäpä Suomen suosituin säveltäjä (suositumpi kuin Sibelius). Hän kiersi ympäri Suomea pitäen piano- ja urkukonsertteja. Hänen teoksensa olivat kansanlaulumaisia, mutta lähestyivät italialaisen oopperan perinnettä. 1800- ja 1900-lukujen taite oli myöhäisromantiikan aikaa, joten runsas sointi ja äärimmäinen tonaalisuus kuuluvat myös Oskar Merikannon musiikissa. Tämä Valse lente eli hidas valssi on yksi hyvä esimerkki Merikannon kyvystä luoda tunnelmia. Se on julkaistu pianolle vuonna 1898. 
Oskar Merikanto was the most popular composer and musician in Finland in his time, more popular than Sibelius. He was almost like a rock star touring in Finland. He is still very popular today because his pieces are very romantic and the melodies are influenced by traditional folk songs. Some critics say that his music is too easy compared to Sibelius. This Slow Waltz is a very good example of Merikanto's work. 


Kokkonen: Hääsoitto
Joonas Kokkonen on yksi arvostetuimpia 1900-luvun jälkipuoliskon suomalaissäveltäjiä. Hänellä on ollut kolme selkeää tyylikautta, uusklassinen, dodekafoninen (12-säveljärjestelmä) ja myöhempi uusromanttinen. Kokkonen oli pianisti ja merkittävä opettaja. Hän halusi, että modernin taidemusiikin kaikesta tieteellisyydestä ja teknisyydestä huolimatta hänen musiikissaan olisi myös sydäntä. Siksi hän ei hylännyt melodisuutta kokonaan, vaikka soinnutukseltaan tämäkin vuoden 1968 urkuteos on varsin moderni. 
Joonas Kokkonen is a well-known music professor and a composer of the latter half of the 20th century. He has tried the mathematical composing styles that were popular in the world of classical music. He still wanted his music to have some soul in it and he did save some of the melodies in his music. This Wedding song has very modern harmonies. 


Rautavaara: Cantus arcticus, 3. osa "Joutsenet muuttavat" 
Cantus Arcticus on konsertto linnuille ja orkesterille. Einojuhani Rautavaaran sävellystekniikassa on ollut sarjallisuutta (tietyt matemaattiset kaavat ohjaavat sävellystä), mutta myöhemmin hän palasi lähemmäs romanttisia sävyjä soitinnuksessaan, vaikka modernismi kuuluu hänen työssään myös. Hän ikään kuin yhdisti uutta ja vanhaa. Vuonna 1977 ääninauhan ja orkesterin yhdistäminen oli vielä suhteellisen uutta ja Cantus Arcticuksen vuoropuhelu lintujen ja orkesterin välillä luo mystistä tunnelmaa, jolla teos takasi suosionsa ulkomaisten orkesterien soitossa. 
Einojuhani Rautavaara has been quite popular with his Scancinavian sound around the world. He has explored the modern technical approaches in music but also embraced the Finnish traditional music. This concerto is for the birds and orchestra. In 1977 it was quite new to put together a tape and live music. 


Aho: Sieidi (konsertto lyömäsoittimille ja orkesterille)  
Kalevi Ahon sävellystyyli on nykyisin postmodernia ja hän käyttää paljon tyyliviittauksia muihin musiikin lajeihin, kuten jazziin, eri maiden kansanmusiikkeihin sekä toisten musiikkikulttuurien taidemusiikkiin. Mystiikka ja pakanalliset uskomukset toimivat Ahon inspiraationa. 
Nowadays Kalevi Aho composes in a post-medrn style. His music has lots of references to other music genres like jazz, world music and the classical music of other cultures. Mystics and paganism are also inspirational to Aho. This piece is a concerto for percussion and orchestra, where the soloists are drums and percussion form different cultures. 
 



Taidemusiikin kuuntelunäytteet 2

Segerstam: Why Yes Or No
Leif Segerstam on tullut tunnetuksi kapellimestarina, mutta hän on myös erittäin tuottelias säveltäjä. Hän on monilahjakas ihminen ja erittäin nopea säveltäjä. Hän on säveltänyt mm. yli 300 sinfoniaa. Segerstamin sävellystyylille ominaista on vapaapulsatiivisuus, eli nuoteilla ei ole aika-arvoja tai nuoteissa ei ole tahtiviivoja. Hänelle tärkeää on tutkia äänten sointia, kuten tässä vuodelta 1977 olevassa viuluteoksessa voi huomata. 


Tiensuu: Fantango
Jukka Tiensuu on salaperäinen modernin suomalaisen taidemusiikin hahmo. Hän on pianisti, cembalisti ja kapellimestari. Hän on kokeillut erilaisia modernin taidemusiikin tekniikoita ja on antanut aina musiikin puhua mieluummin kuin on itse selittänyt sitä. Tämä cembaloteos Fantango vuodelta 1984 muistuttaa tangoa tulisen luonteensa ja rytmiikkansakin puolesta. Vajaan kahden minuutin paikkeilla alkaa riitasointuinen pauke, joka johtuu niin sanotuista klustereista (sävelryppäistä), eli cembalon koskettimistoa soitetaan välillä kyynärpäillä ja kyynärvarsilla. 


Wennäkoski: N! Naisen rakkautta ja elämää, osa 1. Tyypillinen aamu
Lotta Wennäkoski on tunnetuimpia tämän vuosituhannen suomalaisia naissäveltäjiä. Hänen laulullinen näyttämöteoksensa N! Naisen rakkautta ja elämää on vastine romantiikan ajan säveltäjän Robert Schumannin samannimiselle laulusarjalle. Wennäkosken mielestä alkuperäinen laulusarja on melko naiivi kuvaus naisen sielunmaisemasta ja siksi hän halusi päivittää oman versionsa tälle vuosituhannelle. Wennäkosken sävellystyylille on ominaista soinnin ja jännittävien äänenvärien tutkiminen, mutta hän pitää tärkeänä selkeyttä ja tunteellisuutta. 


Kärkkäinen: Fragilia
Tommi Kärkkäinen on säveltäjä, joka aiemmin soitti koskettimia progressiivista punk-rockia soittavassa YUP-yhtyeessä. Kärkkäisen tausta kuuluu hänen töissään ja elektroninen musiikki on ollut osana hänen töitään. Tämä kamarimusiikkikappale vuodelta 2003 on sävelletty alun perin kitaralle ja jousikvartetille. Tämä pelkkä kitaraversio on modernia musiikkia, jossa toisinaan kuuluu populaarimusiikin vaikutteet, esimerkiksi rauhallinen suvantokohta 3-4min, jossa osa soinnuista on konsonoivia jazz-sointuja, sekä kohdassa 4:50, kun kitara soittaa näppäiltyä sointukadenssia, jota voi kuulla myös espnajalaisessa kitaransoitossa. 


Lindberg: Graffiti - Beginning
Magnus Lindberg on suomalainen modernisti, joka on myöhemmässä tuotannossaan siirtynyt kirkkaampiin sävyihin. Hänen työlleen ominaista on monimutkainen rytmiikka ja soittimellinen taituruus. Graffiti on teos orkesterille ja kuorolle, mutta tässä alkusoitossa vain orkesteri tulee esiin. Alun rauhallisuus on vain silmänlumetta, kun noin kolmen minuutin kohdalla orkesterin intensiteetti nousee elokuvamaisiin tunnelmiin. 


Saariaho: Émilie suite: 3. osa Principia
Kaija Saariaho halveksui nuorempana oopperaa ja sanoi, ettei koskaan aio säveltää sellaista. Lähes kaksikymmentä vuotta myöhemmin hän julkaisi ensimmäisen oopperansa ja on sen jälkeen ollut erittäin arvostettu nykyoopperan säveltäjä. Tämä on ote hänen kolmannesta oopperastaan, joka on ranskankielinen ja julkaistu vuonna 2010 ja jonka hän sävelsi alun perin suomalaiselle sopraanolle Karita Mattilalle. Saariahon sävellykset ovat atonaalisia ja hänelle tärkeää on tutkia orkesterin sointia. Hän tutkii hälyn ja soinnin välistä jännitettä ja Saariahon sävellyksissä usein onkin salaperäinen tunnelma. 


Tikanmäki: Aamu lakeuksilla
Anssi Tikanmäki on elokuva- ja näytelmämusiikin säveltämiseen erikoistunut säveltäjä ja muusikko. Hänen yksi tunnetuimmista teoksistaan on orkesterisarjan Maisemakuvia Suomesta vuodelta 1981, jossa bändisoittimet ja orkesterisoittimet kohtaavat klassisen ja popmusiikin välimaastossa.