Kaskessa ja myöhemmin pellossa viljellyt kasvilajit ja niiden viljelykannat ovat kehittyneet vallinneiden viljelyolojen ja ennen kaikkea viljelijän tekemän siemenvalinnan ja valitseman viljelymenetelmän vaikutuksesta.

Viljaruis, kaskinauris ja lanttu ovat kehittyneet Suomessa. Ne ovat syntyneet vähitellen vuosisataisen viljelyn aikana. Viljelijä on valinnut sadosta parhaimmat siemenet talteen ja kylvänyt ne seuraavana vuonna. Seuraavana vuonna hän on jälleen valinnut sadosta parhaimmat siemenet talteen kylvöjä varten. Kun näin on tapahtunut usean vuosikymmenen ja viljelijäsukupolven ajan, on vähitellen muodostunut omanlaisia, toisistaan erottuvia viljelykantoja.

Viljelijän käyttämät viljelymenetelmät ovat myös vaikuttaneet viljelykantojen muotoutumiseen, esimerkkinä paloviljely. Myös viljelyolosuhteilla (maan laadulla ja ilmasto-olosuhteilla) on ollut vaikutusta. Itäsuomalaisen viljelijän sukupolvien ajan viljelemä maatiaisruis poikkeaa eteläsuomalaisesta. Ruotsi-Suomessa käytettiin muista maista poiketen lainajyvästöjä, joista viljaa lainattiin ja joihin vastaavat jyvämäärät korkoineen palautettiin. Tämä sekoitti alueella viljeltyjä viljelykantoja ja tuloksena saatiin genotyyppien seoksia.

Suomalaiset viljarukiin, kaskinauriin ja lantun maatiaiskannat levisivät muualle Eurooppaan, Aasiaan ja Pohjois-Amerikkaan.

• Tutustu lanttuun ja nauriiseen.
• Tutustu rukiiseen.
  
  

Viljelykasvit pysyvät elinvoimaisina ja etenkin niiden maatiaiskannat jatkavat sopeutumistaan viljelyssä. Viljojen maatiaislajikkeiden ja vanhojen kauppalajikkeiden viljelijöitä on enää vähän Suomessa. Viljelijät ovat sopeuttaneet vanhojen viljakantojen viljelyn sadon käytötarkoituksen mukaisesti. Kotitarvekäyttöön viljelevien viljelyalat ovat pieniä, hehtaarin tai kaksi, ja aloja viljellään joka toinen tai kolmas vuosi. Ne maanviljelijät, jotka viljelevät vanhoja lajikkeita hieman enemmän, myyvät satoa tai sadosta valmistettuja tuotteita.

• Tutustu viljelysuojeluun: Kasvigeenivarojen säilytystavat
• Tutustu Jorma-ohraan: Ohra