OneNote

Harjoitus 1

Kokeile puhelimen OneNote-sovelluksen puhe-toimintoa esimerkiksi lukemalla alla oleva teksti ääneen.

Tietokone

tietokone on laite, joka käsittelee numeeris-loogista tietoa ohjelmointinsa mukaisesti. arkikielessä tietokoneella tarkoitetaan yleensä yleiskäyttöistä laitetta joka on tarkoitettu suorittamaan monenlaisia tietojenkäsittelytehtäviä. myös esimerkiksi pelikonsolit,matkapuhelimet ja taskulaskimet ovat perusluonteeltaan tietokoneita,vaikka erikoistuneiden käyttötarkoitustensa takia niitä ei sellaisiksi yleenä kutsuta. myös sulautetuissa järjestelmissä on laitteen sisällä tietokone,vaikka käyttäjä ei aina ole siitä tietoinen. tietokoneiden edeltäjinä voidaan pitää yhtäältä reikäkorttien käsittelyyn tarkoitettuja reikokorttikoneita ja toisaalta esimerkiksi mekaanisia laskimia. ensimmäiset varsinaiset ohjelmoitavat tietokoneet rakennettiin 1940luvulla ja niitä käytettiin muun muassa toisen maailmansodan aikaan salakirjoitutusten murtamiseen, ohjusten ratojen laskentaan ja lentokonesuunnittelun lujuuslaskentoihin. 2000luvulla tietokoneita käytetään työssä ja kotona päivittäin, kannettavat tietokoneet riittävät vaativiinkiin työtehtäviin ja tietokoneen rikkoutuminen estää työnteon konttoritöissä.