ENA4
Text 9 käännös ryhmissä
9 Come in, come in!
9. Käy peremmälle!
1. This is an extract from the novel What Is the What by Dave Eggers. It is a fictional autobiography of Valentino Achak Deng. Because of political violence, he was forced at age seven to leave his village in Sudan with thousands of other children, also known as Lost Boys. When he is a young adult, Valentino ends up in the United States. In this excerpt, he goes to the home of Phil, his American sponsor.
We parked the car on the street and walked up the footpath. The house was enormous. It was the size of a home reserved for the most exalted dignitaries of Sudan – ministers and ambassadors. The lawn was lush and green, the hedges trimmed into cubes and orbs.
We rang the bell. The door opened and I saw the shock on their faces. It was Phil and Stacey, each holding one of the twins.
Tämä on ote Dave Eggersin romaanista ”What Is the What”. Se on kuvitteellinen omaelämäkerta Valentino Achak Dengista. Poliittisen väkivallan vuoksi hänet pakotettiin lähtemään kylästään Sudanista tuhansien muiden lasten, tunnetaan paremmin nimellä Lost Boys (kadonneet pojat), kanssa. Hänen ollessaan nuori aikuinen, Valentino päätyy Yhdysvaltoihin. Tässä otteessaan hän menee Philin kotiin, amerikkalaisen sponsorinsa luokse. ME pysäköimme auton kadun varteen ja kävelimme jalkakäytävää pitkin. Talo oli valtava. Se oli sen kokoinen talo, kuin se olisi varattu ylhäisille ja arvovaltaisille Sudanilaisille – ministereille ja suurlähettiläille. Nurmikko oli vehmas ja vihreä, pensasaitaat olivat siistitty kuution ja pallon muotoisiksi. Soitimme kelloa. Ovi aukesi ja näin järkytyksen heidän kasvoillaan. Siinä seisoivat Phil ja Stacey, molemmat pidellen yhtä kaksosista.
2. “Heeeey,” Stacey said. She was petite and blond, her voice clear but uncertain. She looked to Phil, as if he had neglected to tell her there would be four Sudanese for dinner, not one.
“Come in, come in!” Phil said.
And we did. They closed the door behind us.
“I hope barbecue is okay with you guys,” Stacey said.
I turned to Achor Achor, to give him a look that would urge him to leave, but he was too busy marvelling at the house. It was obvious that Achor Achor and Piol and Dau had already forgotten about whatever meeting they had planned. They were staying for dinner.
”Heeeei”, Stacey sanoi. Hän oli siro ja vaalea, äänensä selkeä, mutta epävarma. Hän katsoi Philiin, ikään kuin hän olisi laiminlyönyt kertoa hänelle, että päivälliselle tulee neljä sudanialaista, ei yksi.
"Tule sisään, tule sisään!" Phil sanoi.
Ja niin me teimme. He sulkivat oven takana.
"Toivon, että pidätte grillaamisesta", Stacey sanoi.
Käännyin Achor Achorin puoleen antaakseni hänelle katseen joka kehottaisi häntä lähtemään, mutta hän oli liian kiireinen ihmettelemään taloa. Oli selvää, että Achor Achor sekä Piol ja Dau olivat jo unohtaneet suunnitellunsa tapaamisen. He jäivät illalliselle.
3. Inside, the house was more impressive than from the exterior. The ceilings seemed thirty feet high. There was a light-filled living room, and a staircase that wound to the right and to the upstairs rooms, with a balcony overlooking the living room. The bookshelves looked high up the walls, and there was a gigantic television in the corner, imbedded into the shelving. Everything was white and yellow – it was a bright and happy place, full of air. On a peninsula of marble extending from the kitchen, there was a silver bowl, shimmering and full of fresh fruit.
We walked to the back porch, where Phil inspected the grill, on which six hamburgers were laid, darkening. I tried to smile at the babies, but they were not immediately smitten with me. They looked at me with my eggplant skin, my oddly shaped teeth, and they wailed.
Talon sisäpuoli oli paljon vaikuttavampi kuin ulkopuoli. Katto vaikuttaa kolmekymmentä jalkaa korkealta. Sielä oli kirkas olohuono, portaikko kaartuu oikealle ja yläkerran huoneisiin ja ylätasanteelta on näköala olohuoneeseen. Kirjahylly näytti korkealta seinää vasten, ja täällä on jättimäinen televisio nurkassa, upotettuna hyllystöön. Kaikki on valkoista ja keltaista - se oli valoisa ja iloinen paikka täynnä ilmaa. Saareke marmorista ulottuu keittiöön, jossa oli hopea kulho, joka kiilteli ja oli täynnä tuoreita hedelmiä. Kävelimme taka kuistille, jossa Phill tutkiskeli grilliä, jossa oli kuusi hampurilaista paistumassa. Yritin hymyillä vauvoille, mutta he heivät olleet lumoutuneet minuun. He katsoivat minua ja minun munakoiso ihoani ja omituisia hampaitani ja itkivät.
4. “It’s okay,” Phil said. “They cry around everyone they meet.”
“You’ve had hamburgers before?” Phil asked us all.
Achor Achor and I had eaten at restaurants before, and had had hamburgers in our time in Atlanta.
“Yes, yes,” I answered.
“And you know what’s inside a hamburger?”
“Yes, of course,” Achor Achor said. “Ham.”
It sounds like an easy joke, as do so many of our mistakes, the many holes in our understanding, and they were often funny to Americans.
Se on okei. Phil sanoi, He itkevät kaikkien tapaaviensa ihmisten lähellä.
Oletko syönyt hampurilaisia ennen, Phil kysyi meiltä.
kwazzawazzakkwaquikkwalaquaz snort noise zzabolazza ja minä olimme syönet ravintoloissa, olimm syöneet hampurilaisia kun olemme olleet Atlantassa
Kyllä kyllä minä vastasin
JA tiedät mitä on hampurilaisen sisällä?
kyllä tietenkin. Achor Achor Achor sanoi: Kinkkua
Se kuullostaa helpolta vitsiltä, kuten monet meidän tekemämme virheet, monet reiät ymmäryksessämme ja ne ovat usein hauskoja Amerikkalaisille.
5. We did not know how the air-conditioning worked when we first moved into our apartment; we didn’t know we could turn it off. For a week we slept with all of our clothes on, covered in blankets and towels, every linen we owned.
We told this story to Phil and Stacey, and they liked it very much. Then Achor Achor told him the story of the tampon box. There was a different pair of Lost Boys, who had recently been taken shopping for the first time, at an enormous grocery store. They had fifty dollars to spend, and had no idea where to start. Along the way, they had picked out a very special box and put it in their cart. The sponsor, a woman in her fifties, smiled and tried to explain what was in the box, which was in fact tampons. “For women,” she said, not knowing what they knew about women’s anatomy and cycles. (They knew nothing.) She thought she had accomplished her task, only to find that the men wanted the package anyway. “It is beautiful,“ they said, and they bought it, took it home, and displayed it on their coffee table for months.
Me emme tienneet miten ilmastointi toimi, kun ensin muutimme asuntoomme; emme tienneet miten voisimme laittaa se pois päältä. Viikon ajan nukuimme kaikkien vaatteidemme kanssa, peitettynä peittoihin ja pyyhkeisiin, kaikkiin liinavaatteisiin, jotka omistimme. Kerroimme tämän tarinan Philille ja Staceylle, ja he pitivät siitä erittäin paljon. Sitten Achor Achor kertoi hänelle tamppoonilaatikon tarinan. Siellä oli eri pari kadonneita poikia, jotka oli viety vähän aikaa sitten ensimmäistä kertaa ostoksille, valtavaan ruokakauppaan. Heillä oli 50 dollaria käytettävisään ja ei mitään ideaa mistä aloittaa. Matkan aikana, he olivat valinneet erittäin erikoisen laatikon, jonka laittoivat ostoskärryynsä. Rahoittaja , nainen viisissä kymmenissään, hymyili ja yritti selittää mitä laatikossa oli, joka oli itse asiassa tampooneja. "Naisille" hän sanoi, tietämättään mitä he tiesivät naisen anatomiasta ja kierroista. (He eivät tienneet mitään.) Hän luuli suorittaneensa tehtävänsä, vain huomatakseen, että miehet halusivat pakkauksen joka tapauksessa. "Se on kaunis" he sanoivat ja he ostivat se, veivät sen kotiin ja asettivat sen esille kuukausien ajaksi kahvipöydälleen.
6. We tried to be polite about our eating, but there were many new foods on the Mays’s table, and we could not know what was a danger and what was not. The salad seemed different than the salad we had eaten before, and Achor Achor would not touch his. The vegetables looked familiar, but had not been cooked, and Achor Achor and I preferred ours cooked. All fresh vegetables and fruits were problematic for us; we had not been fed such things in our ten years in Kakuma. I drank the milk placed before me. It was my first-ever glass of Western-style milk, and it caused a good deal of problems for me in the ensuing hours. I did not know then that I had become lactose intolerant. I was at war with my stomach for my first year in America.
Me yritimme olla kohteliaita syömisessämme, mutta Mayan pödällä oli paljon uusia ruokia ja me emme voineet tietää mikä oli uhka ja mikä oli mahdollisuus. Salaatti vaikutti erilaiselta kuin salaatti mitä me olemme tottuneet syömään ja Achor Achor ja minä pidimme salaateistamme enemmän keitettyinä. Kaikki tuoreet kasvikset ja hedelmät olivat ongelmallisia meille; meille ei ole aikaisemmin syötetty tämän kaltaisia asioita kymmenessä vuodessa Kakumassa. Minä join maidon joka oli asetettu eteenti . Se oli minun ensimmäinen länsimaalaistyylinenmaito, ja se aiheutti minulle paljon ongelmia seuraavissa tunneissa. En tiennyt että minusta on tullut laktoosiintorelantti. MInä olin sodassa vatsani kanssa ensimmäisenä vuotena Amerikassa.
9. Käy peremmälle!
1. This is an extract from the novel What Is the What by Dave Eggers. It is a fictional autobiography of Valentino Achak Deng. Because of political violence, he was forced at age seven to leave his village in Sudan with thousands of other children, also known as Lost Boys. When he is a young adult, Valentino ends up in the United States. In this excerpt, he goes to the home of Phil, his American sponsor.
We parked the car on the street and walked up the footpath. The house was enormous. It was the size of a home reserved for the most exalted dignitaries of Sudan – ministers and ambassadors. The lawn was lush and green, the hedges trimmed into cubes and orbs.
We rang the bell. The door opened and I saw the shock on their faces. It was Phil and Stacey, each holding one of the twins.
Tämä on ote Dave Eggersin romaanista ”What Is the What”. Se on kuvitteellinen omaelämäkerta Valentino Achak Dengista. Poliittisen väkivallan vuoksi hänet pakotettiin lähtemään kylästään Sudanista tuhansien muiden lasten, tunnetaan paremmin nimellä Lost Boys (kadonneet pojat), kanssa. Hänen ollessaan nuori aikuinen, Valentino päätyy Yhdysvaltoihin. Tässä otteessaan hän menee Philin kotiin, amerikkalaisen sponsorinsa luokse. ME pysäköimme auton kadun varteen ja kävelimme jalkakäytävää pitkin. Talo oli valtava. Se oli sen kokoinen talo, kuin se olisi varattu ylhäisille ja arvovaltaisille Sudanilaisille – ministereille ja suurlähettiläille. Nurmikko oli vehmas ja vihreä, pensasaitaat olivat siistitty kuution ja pallon muotoisiksi. Soitimme kelloa. Ovi aukesi ja näin järkytyksen heidän kasvoillaan. Siinä seisoivat Phil ja Stacey, molemmat pidellen yhtä kaksosista.
2. “Heeeey,” Stacey said. She was petite and blond, her voice clear but uncertain. She looked to Phil, as if he had neglected to tell her there would be four Sudanese for dinner, not one.
“Come in, come in!” Phil said.
And we did. They closed the door behind us.
“I hope barbecue is okay with you guys,” Stacey said.
I turned to Achor Achor, to give him a look that would urge him to leave, but he was too busy marvelling at the house. It was obvious that Achor Achor and Piol and Dau had already forgotten about whatever meeting they had planned. They were staying for dinner.
”Heeeei”, Stacey sanoi. Hän oli siro ja vaalea, äänensä selkeä, mutta epävarma. Hän katsoi Philiin, ikään kuin hän olisi laiminlyönyt kertoa hänelle, että päivälliselle tulee neljä sudanialaista, ei yksi.
"Tule sisään, tule sisään!" Phil sanoi.
Ja niin me teimme. He sulkivat oven takana.
"Toivon, että pidätte grillaamisesta", Stacey sanoi.
Käännyin Achor Achorin puoleen antaakseni hänelle katseen joka kehottaisi häntä lähtemään, mutta hän oli liian kiireinen ihmettelemään taloa. Oli selvää, että Achor Achor sekä Piol ja Dau olivat jo unohtaneet suunnitellunsa tapaamisen. He jäivät illalliselle.
3. Inside, the house was more impressive than from the exterior. The ceilings seemed thirty feet high. There was a light-filled living room, and a staircase that wound to the right and to the upstairs rooms, with a balcony overlooking the living room. The bookshelves looked high up the walls, and there was a gigantic television in the corner, imbedded into the shelving. Everything was white and yellow – it was a bright and happy place, full of air. On a peninsula of marble extending from the kitchen, there was a silver bowl, shimmering and full of fresh fruit.
We walked to the back porch, where Phil inspected the grill, on which six hamburgers were laid, darkening. I tried to smile at the babies, but they were not immediately smitten with me. They looked at me with my eggplant skin, my oddly shaped teeth, and they wailed.
Talon sisäpuoli oli paljon vaikuttavampi kuin ulkopuoli. Katto vaikuttaa kolmekymmentä jalkaa korkealta. Sielä oli kirkas olohuono, portaikko kaartuu oikealle ja yläkerran huoneisiin ja ylätasanteelta on näköala olohuoneeseen. Kirjahylly näytti korkealta seinää vasten, ja täällä on jättimäinen televisio nurkassa, upotettuna hyllystöön. Kaikki on valkoista ja keltaista - se oli valoisa ja iloinen paikka täynnä ilmaa. Saareke marmorista ulottuu keittiöön, jossa oli hopea kulho, joka kiilteli ja oli täynnä tuoreita hedelmiä. Kävelimme taka kuistille, jossa Phill tutkiskeli grilliä, jossa oli kuusi hampurilaista paistumassa. Yritin hymyillä vauvoille, mutta he heivät olleet lumoutuneet minuun. He katsoivat minua ja minun munakoiso ihoani ja omituisia hampaitani ja itkivät.
4. “It’s okay,” Phil said. “They cry around everyone they meet.”
“You’ve had hamburgers before?” Phil asked us all.
Achor Achor and I had eaten at restaurants before, and had had hamburgers in our time in Atlanta.
“Yes, yes,” I answered.
“And you know what’s inside a hamburger?”
“Yes, of course,” Achor Achor said. “Ham.”
It sounds like an easy joke, as do so many of our mistakes, the many holes in our understanding, and they were often funny to Americans.
Se on okei. Phil sanoi, He itkevät kaikkien tapaaviensa ihmisten lähellä.
Oletko syönyt hampurilaisia ennen, Phil kysyi meiltä.
kwazzawazzakkwaquikkwalaquaz snort noise zzabolazza ja minä olimme syönet ravintoloissa, olimm syöneet hampurilaisia kun olemme olleet Atlantassa
Kyllä kyllä minä vastasin
JA tiedät mitä on hampurilaisen sisällä?
kyllä tietenkin. Achor Achor Achor sanoi: Kinkkua
Se kuullostaa helpolta vitsiltä, kuten monet meidän tekemämme virheet, monet reiät ymmäryksessämme ja ne ovat usein hauskoja Amerikkalaisille.
5. We did not know how the air-conditioning worked when we first moved into our apartment; we didn’t know we could turn it off. For a week we slept with all of our clothes on, covered in blankets and towels, every linen we owned.
We told this story to Phil and Stacey, and they liked it very much. Then Achor Achor told him the story of the tampon box. There was a different pair of Lost Boys, who had recently been taken shopping for the first time, at an enormous grocery store. They had fifty dollars to spend, and had no idea where to start. Along the way, they had picked out a very special box and put it in their cart. The sponsor, a woman in her fifties, smiled and tried to explain what was in the box, which was in fact tampons. “For women,” she said, not knowing what they knew about women’s anatomy and cycles. (They knew nothing.) She thought she had accomplished her task, only to find that the men wanted the package anyway. “It is beautiful,“ they said, and they bought it, took it home, and displayed it on their coffee table for months.
Me emme tienneet miten ilmastointi toimi, kun ensin muutimme asuntoomme; emme tienneet miten voisimme laittaa se pois päältä. Viikon ajan nukuimme kaikkien vaatteidemme kanssa, peitettynä peittoihin ja pyyhkeisiin, kaikkiin liinavaatteisiin, jotka omistimme. Kerroimme tämän tarinan Philille ja Staceylle, ja he pitivät siitä erittäin paljon. Sitten Achor Achor kertoi hänelle tamppoonilaatikon tarinan. Siellä oli eri pari kadonneita poikia, jotka oli viety vähän aikaa sitten ensimmäistä kertaa ostoksille, valtavaan ruokakauppaan. Heillä oli 50 dollaria käytettävisään ja ei mitään ideaa mistä aloittaa. Matkan aikana, he olivat valinneet erittäin erikoisen laatikon, jonka laittoivat ostoskärryynsä. Rahoittaja , nainen viisissä kymmenissään, hymyili ja yritti selittää mitä laatikossa oli, joka oli itse asiassa tampooneja. "Naisille" hän sanoi, tietämättään mitä he tiesivät naisen anatomiasta ja kierroista. (He eivät tienneet mitään.) Hän luuli suorittaneensa tehtävänsä, vain huomatakseen, että miehet halusivat pakkauksen joka tapauksessa. "Se on kaunis" he sanoivat ja he ostivat se, veivät sen kotiin ja asettivat sen esille kuukausien ajaksi kahvipöydälleen.
6. We tried to be polite about our eating, but there were many new foods on the Mays’s table, and we could not know what was a danger and what was not. The salad seemed different than the salad we had eaten before, and Achor Achor would not touch his. The vegetables looked familiar, but had not been cooked, and Achor Achor and I preferred ours cooked. All fresh vegetables and fruits were problematic for us; we had not been fed such things in our ten years in Kakuma. I drank the milk placed before me. It was my first-ever glass of Western-style milk, and it caused a good deal of problems for me in the ensuing hours. I did not know then that I had become lactose intolerant. I was at war with my stomach for my first year in America.
Me yritimme olla kohteliaita syömisessämme, mutta Mayan pödällä oli paljon uusia ruokia ja me emme voineet tietää mikä oli uhka ja mikä oli mahdollisuus. Salaatti vaikutti erilaiselta kuin salaatti mitä me olemme tottuneet syömään ja Achor Achor ja minä pidimme salaateistamme enemmän keitettyinä. Kaikki tuoreet kasvikset ja hedelmät olivat ongelmallisia meille; meille ei ole aikaisemmin syötetty tämän kaltaisia asioita kymmenessä vuodessa Kakumassa. Minä join maidon joka oli asetettu eteenti . Se oli minun ensimmäinen länsimaalaistyylinenmaito, ja se aiheutti minulle paljon ongelmia seuraavissa tunneissa. En tiennyt että minusta on tullut laktoosiintorelantti. MInä olin sodassa vatsani kanssa ensimmäisenä vuotena Amerikassa.
Kotiaineen palautuskansio
Palauta kirjoitelmasi s.134 valitsemastasi aiheesta. Kirjoitelman pituus 700-1300 merkkiä. Huomioi tehtävänannon kirjoitelmatyyppi (esim. a letter to the editor, speech etc.). Kirjoitelman palautus viimeistään 3.11.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.
Text 4 käännös
4 Does the punishment fit the crime?
1. Barely a month goes by without a graffiti artist being sent to jail. While GCSE art students and Italian tourists pay £20 a pop for a Shoreditch street art tour, writers are receiving heavier punishments than ever before. The maximum penalty for 12 to 17-year-olds is 24 months of detention, while adults can be sentenced to up to ten years in prison.
“Malicious mischief,” as vandalism is legally termed, might be a non-violent, victimless crime, but, for whatever reason, Britain has decided to make itself one of the only countries in Western Europe where artists can be punished with hefty custodial sentences. Whether or not you’re a fan of graffiti, surely it’s easy to recognise that it’s an offence best punished with a fine or community service, not a prison sentence – a penalty that costs the taxpayer and inflicts far more suffering on the artist than is really deserved.
1. Tuskin menee yhtäkään kuukautta ilman että joku graffitiartisti ei joutuisi vankilaan. Sillä aikaa kun GCSE taideoppilaat ja italialaiset turistit maksavat 20 puntaa per henkilö Shoreditchin katutaidekierroksesta, kun taiteilijat saavat raskaampia tuomioita kuin koskaan ennen. Suurin tuomio 12-17 vuotiaille on 24kuukauden pidätys, kun taas aikuiset voidaan lähettää vankilaan jopa 10 vuodeksi. Vahingonteko tai ilkivalta, vandalismina on laillisesti selitetty, saattaa olla epäväkivaltainen, uhriton rikos, oli syy mikä hyvänsä, Britannia on päättänyt tehdä itsestään yhden ainoan maan länsi-euroopassa jossa artisteja voidaan rangaista painavilla vankeusrangaistuksilla. Olit sitten graffititaiteen fani tai et, on helppoa huomata että sakko tai yhdyskuntapalvelu on parempi vaihtoehto rikokselle kuin vankilatuomio – rangaistus, joka maksaa veronmaksajalle ja tuottaa taiteilijalle suurempaa kärsimystä mitä on ansaittu.
2. Mike Robson* has firsthand experience; after serving two years on bail, he was finally sentenced to two years in prison. “None of the other inmates believed our sentences when we went inside. They thought I was talking shit when I said I’d got two years for graffiti,” he told me.
Initially charged with criminal damage, Robson’s charge was later changed to conspiracy. “The conspiracy charge is a way of ramping up the seriousness of the case,” he explained. “Graffiti might be putting paint on the surface of a train or a wall, but, in their eyes, it was organised crime and a conspiracy to commit these ‘attacks’, as they called them. My flat was raided and they took my computer, phone, books and CDs. I wasn’t allowed to stay anywhere but my own address. I wasn’t allowed to talk to friends that were involved in the case, or leave the country, or carry pens or paint on me.”
2. Mike Robson ensikäden kokemus; oltuaan kaksi vuotta vapaana takuita vastaan, hänet vihdoin tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan. "Yksikään muista vangeista ei uskonut tuomioitamme kun menimme sisälle. He luulivat että puhuin paskaa kun sanoin, että saimme kaksi vuotta graffiteista," hän kertoi minulle.
Alkujaan syytetty rikollisesta vahingonteosta, Robsonin syyte vaihdettiin myöhemmin salaliitoksi. "Salaliitto syyte on tapa kasvattaa tapauksen vakavuutta," hän kertoi. "Graffiti saattaa olla tapa laittaa maalia junan tai seinän pinnalle, mutta heidän silmissään se oli järjestäytynyttä rikollisuutta ja salaliitto tehdä nämä 'hyökkäykset', kuten he niitä kutsuivat. Minun kerrostalooni tehtiin ratsia ja he ottivat tietokoneeni, puhelimeni, kirjani ja CD:ni. Minun ei annettu pysyä missään muualla kuin omassa osoitteessani. Minun ei annettu puhua ystävilleni, jotka olivat mukana tapauksessa, tai lähteä maasta, tai kantaa kyniä tai maalia mukanani."
3. As if these bail conditions weren’t enough, it wasn’t just Robson who got a visit from the police. “My mum’s house was raided, even though I didn’t live there. Detectives in suits turned up to my work saying, ‘Don’t move. We’re confiscating this computer.’ Nobody thought this was just for graff. People definitely thought it had to be some sort of drugs or money laundering [offence], or fraud,” recounted Robson. “They did DNA testing on our clothing, matching particles to paint on trains, facial mapping from CCTV to mug shots. Suddenly this big spider web started coming together.”
In Robson’s opinion, “All of this stuff is meant to mentally break you. They want you to lose your job; your relationship with your girlfriend; possibly be cut off by your parents, depending on how they take it, all while facing the possibility of going to prison and getting your name dragged through the media. You’re just painting with your pals [one minute], and all of a sudden you’re an organised crime syndicate.”
3. Ihan kuin nämä takuuehdot eivät olisi olleet tarpeeksi, se ei ollut vain Robson jonka luona poliisi vieraili. Äitini kotiini tehtin ratsia, vaikka en edes asu siellä. Rikostutkijat puvuissaan ilmestyivät töihin sanoen, "Älä liiku, me takavarikoimme tämän tietokoneen." Kukaan ei ajatellut, että tämä olisi vain graffiti. Ihmiset ehdottomasti ajattelivat, että sen pitää olla jonkin sortin huume tai rahanpesu tai petos, kertoo Robson. He tekivät DNA-testin meidän vaatteista, jossa he vertailivat hiukkasia junissa oleviin maalauksiin sekä kasvojentunnistusohjelmaan valvontakamerajärjestelmään poliisin tunnistuskuvia. YHtäkkiä tämä suuri hämähäkinseitti alkoi selkeytyä. Robsonin mielestä: "Kaiken tämän on tarkoitus henkisesti murtaa sinut. He haluavat, että sinä menetät työsi; sinun parisuhteesi; mahdollisesti katkaiset välit vanhempiisi, riippuen miten he ottavat sen, kaikki tämä kun joudut vankilaan ja nimeäsi raahataan mediassa. Maalaat vain kavereidesi kanssa ja yhtäkkiä kuulut järjestäytyneeseen rikollisjärjestöön.
4. Even though Robson had no previous convictions, he served a year inside, followed by a year on probation. “Prison is a cold environment, and you have to mould into survival mode,” he told me. “There’s no normal conversation in prison; it’s all about crime. Even if you don’t want it, you get a big schooling in everything.”
As such, Robson believes the whole ordeal criminalised him. “You’re unwittingly dragged into this other world,” he said. “You end up with a lot of criminal contacts. Also, it really broke my work ethic. I used to be in full-time employment, so being banged up, lying on a bed for 23 hours, talking to a crackhead about armed robbery for weeks at a time threw me off. Going through that whole process – the bail, the courts, the police, prison and probation – is really what makes you a criminal.”
4. Vaikka Robsonilla ei ollut edellisiä tuomioita, hän oli vuoden vankilassa sen jälkeen vuoden koeajalla. Vankila on kylmä ympäristö ja sinun täytyy muovata itsesi selviytymistilaan, hän kertoi minulle. "vankilassa ei ole normaalia keskustelua, kaikki koskee rikoksia. Vaikka et edes halua sitä saat silti suuren koulutuksen. Sen takia Robson ajattelee, että tämä koettelemus kriminalisoi hänet. Sinut vedetään haluamattasi tähän toiseen maailmaan" hän sanoi. Loppujen lopuksi saat paljon suhteita rikollisiin. Se todella myös rikkoi minun työmoraalini. Olin tottunut olemaan täyspäiväisessä työssä, joten telkien taakse joutuminen, makaaminen 23 tuntia, puhuminen kokaininkäyttäjille aseellisista ryöstöistä saaattoi minut tolaltaan.
Koko tuon prosessin läpikäyminen - Takuut, tuomioistuin, poliisi, vankila ja koetusaika- ovat todellakin niitä asioita, jotka tekevät sinusta rikollisen.
5. On top of this, Robson says the rehabilitation he received was non-existent. “I was even asked to paint a graffiti mural in the prison, the same thing I would’ve done on a train. There’s no other crime that they’d make you do inside,” he pointed out, adding that he believes these double standards are deeply engrained in societal attitudes towards graffiti: “For example, around the time we were sentenced, the Tate Modern flew in writers from around the world for a graffiti exhibition. These artists made their name doing the same thing we did – illegal graffiti.”
Once he was released from prison, Robson struggled to adapt to life on the outside. “When you get out, it takes a long time to adjust, to get back into the world and out of the system, and to feel relaxed and to make amends in your personal life,” he said. “Plus, when people know you’ve done time, they do treat you differently; people are wary of you.”
5. Sen lisäksi Robson sanoo, että kuntoutus, jonka hän sai oli olematonta. "Minua pyydettiin jopa maalaamaan graffiti-seinämaalaus vankilaan, sama asia jonka olisin tehnyt junassakin."Ei ole muuta rikosta, jota he pyytäsivät sinua tekemään siellä," hän huomautti, lisäten, että hän uskoo tämän kaksinaismoralismin syöpyneen syvälle yhteiskunnallisiin asenteisiin graffiteja kohtaan: "Esimerkiksi, samaan aikaan kun meidät tuomittiin,Tate Modern lennätti kirjailijoita ympäri maailman graffiti näyttelyyn. Nämä taitelijat tekivät nimensä tekemällä samaa asiaa kuin me- laittomia graffiteja." Kun hänet vapautettiin vankilasta, Robson kamppaili mukautuakseen elämään ulkopuolella. "Kun pääset ulos, se vie pitkän aikaa mukautua, päästä takaisin maailmaan ja ulos systeemistä, ja tuntea rentoutuneelta ja hyvittää teot yksityisessä elämässäsi," hän sanoi. "Plus kun olet istunut vankilassa, he kohtelevat sinua eri tavalla; ihmiset varovat sinua."
6. Robson argues that there were many other ways he could have been punished: “It’d make more sense to give a community order or a fine, or put someone on tag, or all of the above, rather than to lock someone up. It’s a shame that these kind of sentences are now the norm for what is a relatively harmless, non-violent crime.”
Unfortunately, the disproportionate sentencing that Robson and many other writers receive has glamourised prison for younger generations. “They think it’s a badge of honour,” said Robson. “They think to be a prolific graff writer you have to have done time. But you’re supposed to be known for being prolific at what you do, not because the police have made you prolific.”
* Name has been changed to protect Robson’s identity.
6. Robson väitää, että oli monia muita tapoja jolla häntä olisi voitu rangaista: " Se olisi ollut järkevämpää määrätä yhdyskuntapalvelua tai sakko, tai valvottua koevapautta, tai kaikki edellämainitut. Ennemmin kuin vangita joku. On harmi, että tämän kaltaiset rangaistukset ovat nykyinen normi, jostain joka on suhteellisen harmiton, ei väkivaltainen rikos .
Valitettavasti, suhteeton tuomitseminen jonka Robson ja monet muut kirjailijat vastaanottaa on ihannoinut vankilaa nuoremmille sukupolville. "He ajattelevat, että se on kunniamerkki," sanoi Robson. "He ajattelevat ollakseensensa tuotteliaita graffijn kirjoittajia, täytyy olla suoritettuna vankeusrangaistus. Mutta sinun pitäisi olla tunnetta siitä, että olet ollut tuottelias, siinä mitä sinä teet, ei siksi että poliisi teki sinusta tuotteliaan.
Nimi on muutettu suojellakseen Robsonin henkilöllisyyttä
1. Barely a month goes by without a graffiti artist being sent to jail. While GCSE art students and Italian tourists pay £20 a pop for a Shoreditch street art tour, writers are receiving heavier punishments than ever before. The maximum penalty for 12 to 17-year-olds is 24 months of detention, while adults can be sentenced to up to ten years in prison.
“Malicious mischief,” as vandalism is legally termed, might be a non-violent, victimless crime, but, for whatever reason, Britain has decided to make itself one of the only countries in Western Europe where artists can be punished with hefty custodial sentences. Whether or not you’re a fan of graffiti, surely it’s easy to recognise that it’s an offence best punished with a fine or community service, not a prison sentence – a penalty that costs the taxpayer and inflicts far more suffering on the artist than is really deserved.
1. Tuskin menee yhtäkään kuukautta ilman että joku graffitiartisti ei joutuisi vankilaan. Sillä aikaa kun GCSE taideoppilaat ja italialaiset turistit maksavat 20 puntaa per henkilö Shoreditchin katutaidekierroksesta, kun taiteilijat saavat raskaampia tuomioita kuin koskaan ennen. Suurin tuomio 12-17 vuotiaille on 24kuukauden pidätys, kun taas aikuiset voidaan lähettää vankilaan jopa 10 vuodeksi. Vahingonteko tai ilkivalta, vandalismina on laillisesti selitetty, saattaa olla epäväkivaltainen, uhriton rikos, oli syy mikä hyvänsä, Britannia on päättänyt tehdä itsestään yhden ainoan maan länsi-euroopassa jossa artisteja voidaan rangaista painavilla vankeusrangaistuksilla. Olit sitten graffititaiteen fani tai et, on helppoa huomata että sakko tai yhdyskuntapalvelu on parempi vaihtoehto rikokselle kuin vankilatuomio – rangaistus, joka maksaa veronmaksajalle ja tuottaa taiteilijalle suurempaa kärsimystä mitä on ansaittu.
2. Mike Robson* has firsthand experience; after serving two years on bail, he was finally sentenced to two years in prison. “None of the other inmates believed our sentences when we went inside. They thought I was talking shit when I said I’d got two years for graffiti,” he told me.
Initially charged with criminal damage, Robson’s charge was later changed to conspiracy. “The conspiracy charge is a way of ramping up the seriousness of the case,” he explained. “Graffiti might be putting paint on the surface of a train or a wall, but, in their eyes, it was organised crime and a conspiracy to commit these ‘attacks’, as they called them. My flat was raided and they took my computer, phone, books and CDs. I wasn’t allowed to stay anywhere but my own address. I wasn’t allowed to talk to friends that were involved in the case, or leave the country, or carry pens or paint on me.”
2. Mike Robson ensikäden kokemus; oltuaan kaksi vuotta vapaana takuita vastaan, hänet vihdoin tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan. "Yksikään muista vangeista ei uskonut tuomioitamme kun menimme sisälle. He luulivat että puhuin paskaa kun sanoin, että saimme kaksi vuotta graffiteista," hän kertoi minulle.
Alkujaan syytetty rikollisesta vahingonteosta, Robsonin syyte vaihdettiin myöhemmin salaliitoksi. "Salaliitto syyte on tapa kasvattaa tapauksen vakavuutta," hän kertoi. "Graffiti saattaa olla tapa laittaa maalia junan tai seinän pinnalle, mutta heidän silmissään se oli järjestäytynyttä rikollisuutta ja salaliitto tehdä nämä 'hyökkäykset', kuten he niitä kutsuivat. Minun kerrostalooni tehtiin ratsia ja he ottivat tietokoneeni, puhelimeni, kirjani ja CD:ni. Minun ei annettu pysyä missään muualla kuin omassa osoitteessani. Minun ei annettu puhua ystävilleni, jotka olivat mukana tapauksessa, tai lähteä maasta, tai kantaa kyniä tai maalia mukanani."
3. As if these bail conditions weren’t enough, it wasn’t just Robson who got a visit from the police. “My mum’s house was raided, even though I didn’t live there. Detectives in suits turned up to my work saying, ‘Don’t move. We’re confiscating this computer.’ Nobody thought this was just for graff. People definitely thought it had to be some sort of drugs or money laundering [offence], or fraud,” recounted Robson. “They did DNA testing on our clothing, matching particles to paint on trains, facial mapping from CCTV to mug shots. Suddenly this big spider web started coming together.”
In Robson’s opinion, “All of this stuff is meant to mentally break you. They want you to lose your job; your relationship with your girlfriend; possibly be cut off by your parents, depending on how they take it, all while facing the possibility of going to prison and getting your name dragged through the media. You’re just painting with your pals [one minute], and all of a sudden you’re an organised crime syndicate.”
3. Ihan kuin nämä takuuehdot eivät olisi olleet tarpeeksi, se ei ollut vain Robson jonka luona poliisi vieraili. Äitini kotiini tehtin ratsia, vaikka en edes asu siellä. Rikostutkijat puvuissaan ilmestyivät töihin sanoen, "Älä liiku, me takavarikoimme tämän tietokoneen." Kukaan ei ajatellut, että tämä olisi vain graffiti. Ihmiset ehdottomasti ajattelivat, että sen pitää olla jonkin sortin huume tai rahanpesu tai petos, kertoo Robson. He tekivät DNA-testin meidän vaatteista, jossa he vertailivat hiukkasia junissa oleviin maalauksiin sekä kasvojentunnistusohjelmaan valvontakamerajärjestelmään poliisin tunnistuskuvia. YHtäkkiä tämä suuri hämähäkinseitti alkoi selkeytyä. Robsonin mielestä: "Kaiken tämän on tarkoitus henkisesti murtaa sinut. He haluavat, että sinä menetät työsi; sinun parisuhteesi; mahdollisesti katkaiset välit vanhempiisi, riippuen miten he ottavat sen, kaikki tämä kun joudut vankilaan ja nimeäsi raahataan mediassa. Maalaat vain kavereidesi kanssa ja yhtäkkiä kuulut järjestäytyneeseen rikollisjärjestöön.
4. Even though Robson had no previous convictions, he served a year inside, followed by a year on probation. “Prison is a cold environment, and you have to mould into survival mode,” he told me. “There’s no normal conversation in prison; it’s all about crime. Even if you don’t want it, you get a big schooling in everything.”
As such, Robson believes the whole ordeal criminalised him. “You’re unwittingly dragged into this other world,” he said. “You end up with a lot of criminal contacts. Also, it really broke my work ethic. I used to be in full-time employment, so being banged up, lying on a bed for 23 hours, talking to a crackhead about armed robbery for weeks at a time threw me off. Going through that whole process – the bail, the courts, the police, prison and probation – is really what makes you a criminal.”
4. Vaikka Robsonilla ei ollut edellisiä tuomioita, hän oli vuoden vankilassa sen jälkeen vuoden koeajalla. Vankila on kylmä ympäristö ja sinun täytyy muovata itsesi selviytymistilaan, hän kertoi minulle. "vankilassa ei ole normaalia keskustelua, kaikki koskee rikoksia. Vaikka et edes halua sitä saat silti suuren koulutuksen. Sen takia Robson ajattelee, että tämä koettelemus kriminalisoi hänet. Sinut vedetään haluamattasi tähän toiseen maailmaan" hän sanoi. Loppujen lopuksi saat paljon suhteita rikollisiin. Se todella myös rikkoi minun työmoraalini. Olin tottunut olemaan täyspäiväisessä työssä, joten telkien taakse joutuminen, makaaminen 23 tuntia, puhuminen kokaininkäyttäjille aseellisista ryöstöistä saaattoi minut tolaltaan.
Koko tuon prosessin läpikäyminen - Takuut, tuomioistuin, poliisi, vankila ja koetusaika- ovat todellakin niitä asioita, jotka tekevät sinusta rikollisen.
5. On top of this, Robson says the rehabilitation he received was non-existent. “I was even asked to paint a graffiti mural in the prison, the same thing I would’ve done on a train. There’s no other crime that they’d make you do inside,” he pointed out, adding that he believes these double standards are deeply engrained in societal attitudes towards graffiti: “For example, around the time we were sentenced, the Tate Modern flew in writers from around the world for a graffiti exhibition. These artists made their name doing the same thing we did – illegal graffiti.”
Once he was released from prison, Robson struggled to adapt to life on the outside. “When you get out, it takes a long time to adjust, to get back into the world and out of the system, and to feel relaxed and to make amends in your personal life,” he said. “Plus, when people know you’ve done time, they do treat you differently; people are wary of you.”
5. Sen lisäksi Robson sanoo, että kuntoutus, jonka hän sai oli olematonta. "Minua pyydettiin jopa maalaamaan graffiti-seinämaalaus vankilaan, sama asia jonka olisin tehnyt junassakin."Ei ole muuta rikosta, jota he pyytäsivät sinua tekemään siellä," hän huomautti, lisäten, että hän uskoo tämän kaksinaismoralismin syöpyneen syvälle yhteiskunnallisiin asenteisiin graffiteja kohtaan: "Esimerkiksi, samaan aikaan kun meidät tuomittiin,Tate Modern lennätti kirjailijoita ympäri maailman graffiti näyttelyyn. Nämä taitelijat tekivät nimensä tekemällä samaa asiaa kuin me- laittomia graffiteja." Kun hänet vapautettiin vankilasta, Robson kamppaili mukautuakseen elämään ulkopuolella. "Kun pääset ulos, se vie pitkän aikaa mukautua, päästä takaisin maailmaan ja ulos systeemistä, ja tuntea rentoutuneelta ja hyvittää teot yksityisessä elämässäsi," hän sanoi. "Plus kun olet istunut vankilassa, he kohtelevat sinua eri tavalla; ihmiset varovat sinua."
6. Robson argues that there were many other ways he could have been punished: “It’d make more sense to give a community order or a fine, or put someone on tag, or all of the above, rather than to lock someone up. It’s a shame that these kind of sentences are now the norm for what is a relatively harmless, non-violent crime.”
Unfortunately, the disproportionate sentencing that Robson and many other writers receive has glamourised prison for younger generations. “They think it’s a badge of honour,” said Robson. “They think to be a prolific graff writer you have to have done time. But you’re supposed to be known for being prolific at what you do, not because the police have made you prolific.”
* Name has been changed to protect Robson’s identity.
6. Robson väitää, että oli monia muita tapoja jolla häntä olisi voitu rangaista: " Se olisi ollut järkevämpää määrätä yhdyskuntapalvelua tai sakko, tai valvottua koevapautta, tai kaikki edellämainitut. Ennemmin kuin vangita joku. On harmi, että tämän kaltaiset rangaistukset ovat nykyinen normi, jostain joka on suhteellisen harmiton, ei väkivaltainen rikos .
Valitettavasti, suhteeton tuomitseminen jonka Robson ja monet muut kirjailijat vastaanottaa on ihannoinut vankilaa nuoremmille sukupolville. "He ajattelevat, että se on kunniamerkki," sanoi Robson. "He ajattelevat ollakseensensa tuotteliaita graffijn kirjoittajia, täytyy olla suoritettuna vankeusrangaistus. Mutta sinun pitäisi olla tunnetta siitä, että olet ollut tuottelias, siinä mitä sinä teet, ei siksi että poliisi teki sinusta tuotteliaan.
Nimi on muutettu suojellakseen Robsonin henkilöllisyyttä
Abitti-kertaustehtävien vastaukset
IN4_4_Kansallisuussanat.pdf
IN4_3_Relatiivilauseet.pdf
IN4_2_Indefiniittipronominit.pdf
IN4_1_Apuverbit.pdf
Advertisements
Engage: find advertisements that you like/dislike. Share your choices
Create an ad:
Choose:
-a product/service/ an idea you want to promote
- a target group
-associations you want to make
-a brand name
-a slogan
-you can also use pictures etc.
Share you ad and present it to the other groups
Create an ad:
Choose:
-a product/service/ an idea you want to promote
- a target group
-associations you want to make
-a brand name
-a slogan
-you can also use pictures etc.
Share you ad and present it to the other groups
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.
Discussion:gender-based advertising
Advertising beauty products: argumentation
Imagine you were writing an essay on the topic: Advertising beauty products. Decide on a statement and opening and write an short introduction
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.
Englannin kirjoitelmaan liittyviä ohjeita.pptx
Kurssin aihepiirit ja alustava aikataulu
Yleistä:
Yhteiskunta ja ympäröivä maailma (ENA4)
Tavoitteet
-
Kehitetään kriittistä lukutaitoa
-
Harjoitellaan tiedonhankintaa ja lähteiden arviointia
-
Kehitetään aktiivisen kansalaisen valmiuksia
-
Opitaan ilmaisemaan mielipiteitä suullisesti ja kirjallisesti ja tiivistämään tekstin sisältöä
-
Vankennetaan tekstien tulkintataitoja
Aihepiirit
-
Ajankohtaiset yhteiskunnalliset ilmiöt maailmalla ja Suomessa
-
Tasa-arvoon ja ihmisoikeuksiin liittyvät haasteet
-
Kaupallisuus osana elämäämme
-
Ihminen yhteiskunnallisena vaikuttajana
Rakenteet
-
Relatiivipronominit
-
Indefiniittipronominit
-
Vaillinaiset apuverbit
-
Kansallisuussanat
Kurssin aikataulu (alustava)
Viikko 39
Theme 1 Doing Good (text 1 &2)
Glossary: Society and health care
Viikko 40
Koeviikko
Viikko 41
Grammar: Vaillinaiset apuverbit
Viikko 42
Theme 2 Right or wrong? (Text 4)
Grammar: Indefiniittipronominit
Glossary: Crime and Justice
Sanakoe 1
Viikko 43 Syysloma
Viikko 44
Theme 4: Making a better world (Text 6),
Grammar: Kansallisuussanat
Sanakoe 2
Viikko45
Theme 3: Media: workshop
Grammar: Relatiivipronominit
Sanakoe 3
Viikko 46
Glossary: Politics (text 8 workshop)
Theme 5: Social issues (text 9)
Sanakoe 4
Viikko 47
Koeviikko 2
Kurssin suorittaminen
Kurssin suorittaminen koostuu seuraavista osista (% =vaikutus arvosanaan):
1. 4 sanakoetta (joista vähintään 3 läpäistävä) (10%)
2. Kotiaine kirjan s. 134 aiheista (palautus Pedanet-kansioon) (20%)
3. Kurssikoe koeviikolla: (60%)
Kokeen osa-alueet
a. Kielioppi:
Relatiivipronominit
Indefiniittipronominit
Vaillinaiset apuverbit
Kansallisuussanat
b.Kirjan kappaleiden sanastoon iittyvät tehtävät
c. Kuullunymmärtäminen
d. Luetun ymmärtäminen
4. Tuntiaktiivisuus ja workshop-tehtävät (10%)
1. 4 sanakoetta (joista vähintään 3 läpäistävä) (10%)
2. Kotiaine kirjan s. 134 aiheista (palautus Pedanet-kansioon) (20%)
3. Kurssikoe koeviikolla: (60%)
Kokeen osa-alueet
a. Kielioppi:
Relatiivipronominit
Indefiniittipronominit
Vaillinaiset apuverbit
Kansallisuussanat
b.Kirjan kappaleiden sanastoon iittyvät tehtävät
c. Kuullunymmärtäminen
d. Luetun ymmärtäminen
4. Tuntiaktiivisuus ja workshop-tehtävät (10%)
Can-apuverbin opetuskalvot
May/might-kalvot
Must-opetuskalvot
Tuntikeskustelut
Kansallisuussanat kotitehtävä
Homework 36 p. 185
1. Italian
2. China
3. Chinese city / town
4. Chinese
5. Spanish
6. The Portuguese-American
7. Polish king
8. the Philippines
9. a Filipino soldier
10. a French man
11. Canadian dollar
12. Finnish family
13. Sweden
14. Chile
15. South-American
16. British
17. Scottish
18. a Scot
19. Australians
20. Australian
1. Italian
2. China
3. Chinese city / town
4. Chinese
5. Spanish
6. The Portuguese-American
7. Polish king
8. the Philippines
9. a Filipino soldier
10. a French man
11. Canadian dollar
12. Finnish family
13. Sweden
14. Chile
15. South-American
16. British
17. Scottish
18. a Scot
19. Australians
20. Australian