Text 4 käännös
4 Does the punishment fit the crime?
1. Barely a month goes by without a graffiti artist being sent to jail. While GCSE art students and Italian tourists pay £20 a pop for a Shoreditch street art tour, writers are receiving heavier punishments than ever before. The maximum penalty for 12 to 17-year-olds is 24 months of detention, while adults can be sentenced to up to ten years in prison.
“Malicious mischief,” as vandalism is legally termed, might be a non-violent, victimless crime, but, for whatever reason, Britain has decided to make itself one of the only countries in Western Europe where artists can be punished with hefty custodial sentences. Whether or not you’re a fan of graffiti, surely it’s easy to recognise that it’s an offence best punished with a fine or community service, not a prison sentence – a penalty that costs the taxpayer and inflicts far more suffering on the artist than is really deserved.
1. Tuskin menee yhtäkään kuukautta ilman että joku graffitiartisti ei joutuisi vankilaan. Sillä aikaa kun GCSE taideoppilaat ja italialaiset turistit maksavat 20 puntaa per henkilö Shoreditchin katutaidekierroksesta, kun taiteilijat saavat raskaampia tuomioita kuin koskaan ennen. Suurin tuomio 12-17 vuotiaille on 24kuukauden pidätys, kun taas aikuiset voidaan lähettää vankilaan jopa 10 vuodeksi. Vahingonteko tai ilkivalta, vandalismina on laillisesti selitetty, saattaa olla epäväkivaltainen, uhriton rikos, oli syy mikä hyvänsä, Britannia on päättänyt tehdä itsestään yhden ainoan maan länsi-euroopassa jossa artisteja voidaan rangaista painavilla vankeusrangaistuksilla. Olit sitten graffititaiteen fani tai et, on helppoa huomata että sakko tai yhdyskuntapalvelu on parempi vaihtoehto rikokselle kuin vankilatuomio – rangaistus, joka maksaa veronmaksajalle ja tuottaa taiteilijalle suurempaa kärsimystä mitä on ansaittu.
2. Mike Robson* has firsthand experience; after serving two years on bail, he was finally sentenced to two years in prison. “None of the other inmates believed our sentences when we went inside. They thought I was talking shit when I said I’d got two years for graffiti,” he told me.
Initially charged with criminal damage, Robson’s charge was later changed to conspiracy. “The conspiracy charge is a way of ramping up the seriousness of the case,” he explained. “Graffiti might be putting paint on the surface of a train or a wall, but, in their eyes, it was organised crime and a conspiracy to commit these ‘attacks’, as they called them. My flat was raided and they took my computer, phone, books and CDs. I wasn’t allowed to stay anywhere but my own address. I wasn’t allowed to talk to friends that were involved in the case, or leave the country, or carry pens or paint on me.”
2. Mike Robson ensikäden kokemus; oltuaan kaksi vuotta vapaana takuita vastaan, hänet vihdoin tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan. "Yksikään muista vangeista ei uskonut tuomioitamme kun menimme sisälle. He luulivat että puhuin paskaa kun sanoin, että saimme kaksi vuotta graffiteista," hän kertoi minulle.
Alkujaan syytetty rikollisesta vahingonteosta, Robsonin syyte vaihdettiin myöhemmin salaliitoksi. "Salaliitto syyte on tapa kasvattaa tapauksen vakavuutta," hän kertoi. "Graffiti saattaa olla tapa laittaa maalia junan tai seinän pinnalle, mutta heidän silmissään se oli järjestäytynyttä rikollisuutta ja salaliitto tehdä nämä 'hyökkäykset', kuten he niitä kutsuivat. Minun kerrostalooni tehtiin ratsia ja he ottivat tietokoneeni, puhelimeni, kirjani ja CD:ni. Minun ei annettu pysyä missään muualla kuin omassa osoitteessani. Minun ei annettu puhua ystävilleni, jotka olivat mukana tapauksessa, tai lähteä maasta, tai kantaa kyniä tai maalia mukanani."
3. As if these bail conditions weren’t enough, it wasn’t just Robson who got a visit from the police. “My mum’s house was raided, even though I didn’t live there. Detectives in suits turned up to my work saying, ‘Don’t move. We’re confiscating this computer.’ Nobody thought this was just for graff. People definitely thought it had to be some sort of drugs or money laundering [offence], or fraud,” recounted Robson. “They did DNA testing on our clothing, matching particles to paint on trains, facial mapping from CCTV to mug shots. Suddenly this big spider web started coming together.”
In Robson’s opinion, “All of this stuff is meant to mentally break you. They want you to lose your job; your relationship with your girlfriend; possibly be cut off by your parents, depending on how they take it, all while facing the possibility of going to prison and getting your name dragged through the media. You’re just painting with your pals [one minute], and all of a sudden you’re an organised crime syndicate.”
3. Ihan kuin nämä takuuehdot eivät olisi olleet tarpeeksi, se ei ollut vain Robson jonka luona poliisi vieraili. Äitini kotiini tehtin ratsia, vaikka en edes asu siellä. Rikostutkijat puvuissaan ilmestyivät töihin sanoen, "Älä liiku, me takavarikoimme tämän tietokoneen." Kukaan ei ajatellut, että tämä olisi vain graffiti. Ihmiset ehdottomasti ajattelivat, että sen pitää olla jonkin sortin huume tai rahanpesu tai petos, kertoo Robson. He tekivät DNA-testin meidän vaatteista, jossa he vertailivat hiukkasia junissa oleviin maalauksiin sekä kasvojentunnistusohjelmaan valvontakamerajärjestelmään poliisin tunnistuskuvia. YHtäkkiä tämä suuri hämähäkinseitti alkoi selkeytyä. Robsonin mielestä: "Kaiken tämän on tarkoitus henkisesti murtaa sinut. He haluavat, että sinä menetät työsi; sinun parisuhteesi; mahdollisesti katkaiset välit vanhempiisi, riippuen miten he ottavat sen, kaikki tämä kun joudut vankilaan ja nimeäsi raahataan mediassa. Maalaat vain kavereidesi kanssa ja yhtäkkiä kuulut järjestäytyneeseen rikollisjärjestöön.
4. Even though Robson had no previous convictions, he served a year inside, followed by a year on probation. “Prison is a cold environment, and you have to mould into survival mode,” he told me. “There’s no normal conversation in prison; it’s all about crime. Even if you don’t want it, you get a big schooling in everything.”
As such, Robson believes the whole ordeal criminalised him. “You’re unwittingly dragged into this other world,” he said. “You end up with a lot of criminal contacts. Also, it really broke my work ethic. I used to be in full-time employment, so being banged up, lying on a bed for 23 hours, talking to a crackhead about armed robbery for weeks at a time threw me off. Going through that whole process – the bail, the courts, the police, prison and probation – is really what makes you a criminal.”
4. Vaikka Robsonilla ei ollut edellisiä tuomioita, hän oli vuoden vankilassa sen jälkeen vuoden koeajalla. Vankila on kylmä ympäristö ja sinun täytyy muovata itsesi selviytymistilaan, hän kertoi minulle. "vankilassa ei ole normaalia keskustelua, kaikki koskee rikoksia. Vaikka et edes halua sitä saat silti suuren koulutuksen. Sen takia Robson ajattelee, että tämä koettelemus kriminalisoi hänet. Sinut vedetään haluamattasi tähän toiseen maailmaan" hän sanoi. Loppujen lopuksi saat paljon suhteita rikollisiin. Se todella myös rikkoi minun työmoraalini. Olin tottunut olemaan täyspäiväisessä työssä, joten telkien taakse joutuminen, makaaminen 23 tuntia, puhuminen kokaininkäyttäjille aseellisista ryöstöistä saaattoi minut tolaltaan.
Koko tuon prosessin läpikäyminen - Takuut, tuomioistuin, poliisi, vankila ja koetusaika- ovat todellakin niitä asioita, jotka tekevät sinusta rikollisen.
5. On top of this, Robson says the rehabilitation he received was non-existent. “I was even asked to paint a graffiti mural in the prison, the same thing I would’ve done on a train. There’s no other crime that they’d make you do inside,” he pointed out, adding that he believes these double standards are deeply engrained in societal attitudes towards graffiti: “For example, around the time we were sentenced, the Tate Modern flew in writers from around the world for a graffiti exhibition. These artists made their name doing the same thing we did – illegal graffiti.”
Once he was released from prison, Robson struggled to adapt to life on the outside. “When you get out, it takes a long time to adjust, to get back into the world and out of the system, and to feel relaxed and to make amends in your personal life,” he said. “Plus, when people know you’ve done time, they do treat you differently; people are wary of you.”
5. Sen lisäksi Robson sanoo, että kuntoutus, jonka hän sai oli olematonta. "Minua pyydettiin jopa maalaamaan graffiti-seinämaalaus vankilaan, sama asia jonka olisin tehnyt junassakin."Ei ole muuta rikosta, jota he pyytäsivät sinua tekemään siellä," hän huomautti, lisäten, että hän uskoo tämän kaksinaismoralismin syöpyneen syvälle yhteiskunnallisiin asenteisiin graffiteja kohtaan: "Esimerkiksi, samaan aikaan kun meidät tuomittiin,Tate Modern lennätti kirjailijoita ympäri maailman graffiti näyttelyyn. Nämä taitelijat tekivät nimensä tekemällä samaa asiaa kuin me- laittomia graffiteja." Kun hänet vapautettiin vankilasta, Robson kamppaili mukautuakseen elämään ulkopuolella. "Kun pääset ulos, se vie pitkän aikaa mukautua, päästä takaisin maailmaan ja ulos systeemistä, ja tuntea rentoutuneelta ja hyvittää teot yksityisessä elämässäsi," hän sanoi. "Plus kun olet istunut vankilassa, he kohtelevat sinua eri tavalla; ihmiset varovat sinua."
6. Robson argues that there were many other ways he could have been punished: “It’d make more sense to give a community order or a fine, or put someone on tag, or all of the above, rather than to lock someone up. It’s a shame that these kind of sentences are now the norm for what is a relatively harmless, non-violent crime.”
Unfortunately, the disproportionate sentencing that Robson and many other writers receive has glamourised prison for younger generations. “They think it’s a badge of honour,” said Robson. “They think to be a prolific graff writer you have to have done time. But you’re supposed to be known for being prolific at what you do, not because the police have made you prolific.”
* Name has been changed to protect Robson’s identity.
6. Robson väitää, että oli monia muita tapoja jolla häntä olisi voitu rangaista: " Se olisi ollut järkevämpää määrätä yhdyskuntapalvelua tai sakko, tai valvottua koevapautta, tai kaikki edellämainitut. Ennemmin kuin vangita joku. On harmi, että tämän kaltaiset rangaistukset ovat nykyinen normi, jostain joka on suhteellisen harmiton, ei väkivaltainen rikos .
Valitettavasti, suhteeton tuomitseminen jonka Robson ja monet muut kirjailijat vastaanottaa on ihannoinut vankilaa nuoremmille sukupolville. "He ajattelevat, että se on kunniamerkki," sanoi Robson. "He ajattelevat ollakseensensa tuotteliaita graffijn kirjoittajia, täytyy olla suoritettuna vankeusrangaistus. Mutta sinun pitäisi olla tunnetta siitä, että olet ollut tuottelias, siinä mitä sinä teet, ei siksi että poliisi teki sinusta tuotteliaan.
Nimi on muutettu suojellakseen Robsonin henkilöllisyyttä
1. Barely a month goes by without a graffiti artist being sent to jail. While GCSE art students and Italian tourists pay £20 a pop for a Shoreditch street art tour, writers are receiving heavier punishments than ever before. The maximum penalty for 12 to 17-year-olds is 24 months of detention, while adults can be sentenced to up to ten years in prison.
“Malicious mischief,” as vandalism is legally termed, might be a non-violent, victimless crime, but, for whatever reason, Britain has decided to make itself one of the only countries in Western Europe where artists can be punished with hefty custodial sentences. Whether or not you’re a fan of graffiti, surely it’s easy to recognise that it’s an offence best punished with a fine or community service, not a prison sentence – a penalty that costs the taxpayer and inflicts far more suffering on the artist than is really deserved.
1. Tuskin menee yhtäkään kuukautta ilman että joku graffitiartisti ei joutuisi vankilaan. Sillä aikaa kun GCSE taideoppilaat ja italialaiset turistit maksavat 20 puntaa per henkilö Shoreditchin katutaidekierroksesta, kun taiteilijat saavat raskaampia tuomioita kuin koskaan ennen. Suurin tuomio 12-17 vuotiaille on 24kuukauden pidätys, kun taas aikuiset voidaan lähettää vankilaan jopa 10 vuodeksi. Vahingonteko tai ilkivalta, vandalismina on laillisesti selitetty, saattaa olla epäväkivaltainen, uhriton rikos, oli syy mikä hyvänsä, Britannia on päättänyt tehdä itsestään yhden ainoan maan länsi-euroopassa jossa artisteja voidaan rangaista painavilla vankeusrangaistuksilla. Olit sitten graffititaiteen fani tai et, on helppoa huomata että sakko tai yhdyskuntapalvelu on parempi vaihtoehto rikokselle kuin vankilatuomio – rangaistus, joka maksaa veronmaksajalle ja tuottaa taiteilijalle suurempaa kärsimystä mitä on ansaittu.
2. Mike Robson* has firsthand experience; after serving two years on bail, he was finally sentenced to two years in prison. “None of the other inmates believed our sentences when we went inside. They thought I was talking shit when I said I’d got two years for graffiti,” he told me.
Initially charged with criminal damage, Robson’s charge was later changed to conspiracy. “The conspiracy charge is a way of ramping up the seriousness of the case,” he explained. “Graffiti might be putting paint on the surface of a train or a wall, but, in their eyes, it was organised crime and a conspiracy to commit these ‘attacks’, as they called them. My flat was raided and they took my computer, phone, books and CDs. I wasn’t allowed to stay anywhere but my own address. I wasn’t allowed to talk to friends that were involved in the case, or leave the country, or carry pens or paint on me.”
2. Mike Robson ensikäden kokemus; oltuaan kaksi vuotta vapaana takuita vastaan, hänet vihdoin tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan. "Yksikään muista vangeista ei uskonut tuomioitamme kun menimme sisälle. He luulivat että puhuin paskaa kun sanoin, että saimme kaksi vuotta graffiteista," hän kertoi minulle.
Alkujaan syytetty rikollisesta vahingonteosta, Robsonin syyte vaihdettiin myöhemmin salaliitoksi. "Salaliitto syyte on tapa kasvattaa tapauksen vakavuutta," hän kertoi. "Graffiti saattaa olla tapa laittaa maalia junan tai seinän pinnalle, mutta heidän silmissään se oli järjestäytynyttä rikollisuutta ja salaliitto tehdä nämä 'hyökkäykset', kuten he niitä kutsuivat. Minun kerrostalooni tehtiin ratsia ja he ottivat tietokoneeni, puhelimeni, kirjani ja CD:ni. Minun ei annettu pysyä missään muualla kuin omassa osoitteessani. Minun ei annettu puhua ystävilleni, jotka olivat mukana tapauksessa, tai lähteä maasta, tai kantaa kyniä tai maalia mukanani."
3. As if these bail conditions weren’t enough, it wasn’t just Robson who got a visit from the police. “My mum’s house was raided, even though I didn’t live there. Detectives in suits turned up to my work saying, ‘Don’t move. We’re confiscating this computer.’ Nobody thought this was just for graff. People definitely thought it had to be some sort of drugs or money laundering [offence], or fraud,” recounted Robson. “They did DNA testing on our clothing, matching particles to paint on trains, facial mapping from CCTV to mug shots. Suddenly this big spider web started coming together.”
In Robson’s opinion, “All of this stuff is meant to mentally break you. They want you to lose your job; your relationship with your girlfriend; possibly be cut off by your parents, depending on how they take it, all while facing the possibility of going to prison and getting your name dragged through the media. You’re just painting with your pals [one minute], and all of a sudden you’re an organised crime syndicate.”
3. Ihan kuin nämä takuuehdot eivät olisi olleet tarpeeksi, se ei ollut vain Robson jonka luona poliisi vieraili. Äitini kotiini tehtin ratsia, vaikka en edes asu siellä. Rikostutkijat puvuissaan ilmestyivät töihin sanoen, "Älä liiku, me takavarikoimme tämän tietokoneen." Kukaan ei ajatellut, että tämä olisi vain graffiti. Ihmiset ehdottomasti ajattelivat, että sen pitää olla jonkin sortin huume tai rahanpesu tai petos, kertoo Robson. He tekivät DNA-testin meidän vaatteista, jossa he vertailivat hiukkasia junissa oleviin maalauksiin sekä kasvojentunnistusohjelmaan valvontakamerajärjestelmään poliisin tunnistuskuvia. YHtäkkiä tämä suuri hämähäkinseitti alkoi selkeytyä. Robsonin mielestä: "Kaiken tämän on tarkoitus henkisesti murtaa sinut. He haluavat, että sinä menetät työsi; sinun parisuhteesi; mahdollisesti katkaiset välit vanhempiisi, riippuen miten he ottavat sen, kaikki tämä kun joudut vankilaan ja nimeäsi raahataan mediassa. Maalaat vain kavereidesi kanssa ja yhtäkkiä kuulut järjestäytyneeseen rikollisjärjestöön.
4. Even though Robson had no previous convictions, he served a year inside, followed by a year on probation. “Prison is a cold environment, and you have to mould into survival mode,” he told me. “There’s no normal conversation in prison; it’s all about crime. Even if you don’t want it, you get a big schooling in everything.”
As such, Robson believes the whole ordeal criminalised him. “You’re unwittingly dragged into this other world,” he said. “You end up with a lot of criminal contacts. Also, it really broke my work ethic. I used to be in full-time employment, so being banged up, lying on a bed for 23 hours, talking to a crackhead about armed robbery for weeks at a time threw me off. Going through that whole process – the bail, the courts, the police, prison and probation – is really what makes you a criminal.”
4. Vaikka Robsonilla ei ollut edellisiä tuomioita, hän oli vuoden vankilassa sen jälkeen vuoden koeajalla. Vankila on kylmä ympäristö ja sinun täytyy muovata itsesi selviytymistilaan, hän kertoi minulle. "vankilassa ei ole normaalia keskustelua, kaikki koskee rikoksia. Vaikka et edes halua sitä saat silti suuren koulutuksen. Sen takia Robson ajattelee, että tämä koettelemus kriminalisoi hänet. Sinut vedetään haluamattasi tähän toiseen maailmaan" hän sanoi. Loppujen lopuksi saat paljon suhteita rikollisiin. Se todella myös rikkoi minun työmoraalini. Olin tottunut olemaan täyspäiväisessä työssä, joten telkien taakse joutuminen, makaaminen 23 tuntia, puhuminen kokaininkäyttäjille aseellisista ryöstöistä saaattoi minut tolaltaan.
Koko tuon prosessin läpikäyminen - Takuut, tuomioistuin, poliisi, vankila ja koetusaika- ovat todellakin niitä asioita, jotka tekevät sinusta rikollisen.
5. On top of this, Robson says the rehabilitation he received was non-existent. “I was even asked to paint a graffiti mural in the prison, the same thing I would’ve done on a train. There’s no other crime that they’d make you do inside,” he pointed out, adding that he believes these double standards are deeply engrained in societal attitudes towards graffiti: “For example, around the time we were sentenced, the Tate Modern flew in writers from around the world for a graffiti exhibition. These artists made their name doing the same thing we did – illegal graffiti.”
Once he was released from prison, Robson struggled to adapt to life on the outside. “When you get out, it takes a long time to adjust, to get back into the world and out of the system, and to feel relaxed and to make amends in your personal life,” he said. “Plus, when people know you’ve done time, they do treat you differently; people are wary of you.”
5. Sen lisäksi Robson sanoo, että kuntoutus, jonka hän sai oli olematonta. "Minua pyydettiin jopa maalaamaan graffiti-seinämaalaus vankilaan, sama asia jonka olisin tehnyt junassakin."Ei ole muuta rikosta, jota he pyytäsivät sinua tekemään siellä," hän huomautti, lisäten, että hän uskoo tämän kaksinaismoralismin syöpyneen syvälle yhteiskunnallisiin asenteisiin graffiteja kohtaan: "Esimerkiksi, samaan aikaan kun meidät tuomittiin,Tate Modern lennätti kirjailijoita ympäri maailman graffiti näyttelyyn. Nämä taitelijat tekivät nimensä tekemällä samaa asiaa kuin me- laittomia graffiteja." Kun hänet vapautettiin vankilasta, Robson kamppaili mukautuakseen elämään ulkopuolella. "Kun pääset ulos, se vie pitkän aikaa mukautua, päästä takaisin maailmaan ja ulos systeemistä, ja tuntea rentoutuneelta ja hyvittää teot yksityisessä elämässäsi," hän sanoi. "Plus kun olet istunut vankilassa, he kohtelevat sinua eri tavalla; ihmiset varovat sinua."
6. Robson argues that there were many other ways he could have been punished: “It’d make more sense to give a community order or a fine, or put someone on tag, or all of the above, rather than to lock someone up. It’s a shame that these kind of sentences are now the norm for what is a relatively harmless, non-violent crime.”
Unfortunately, the disproportionate sentencing that Robson and many other writers receive has glamourised prison for younger generations. “They think it’s a badge of honour,” said Robson. “They think to be a prolific graff writer you have to have done time. But you’re supposed to be known for being prolific at what you do, not because the police have made you prolific.”
* Name has been changed to protect Robson’s identity.
6. Robson väitää, että oli monia muita tapoja jolla häntä olisi voitu rangaista: " Se olisi ollut järkevämpää määrätä yhdyskuntapalvelua tai sakko, tai valvottua koevapautta, tai kaikki edellämainitut. Ennemmin kuin vangita joku. On harmi, että tämän kaltaiset rangaistukset ovat nykyinen normi, jostain joka on suhteellisen harmiton, ei väkivaltainen rikos .
Valitettavasti, suhteeton tuomitseminen jonka Robson ja monet muut kirjailijat vastaanottaa on ihannoinut vankilaa nuoremmille sukupolville. "He ajattelevat, että se on kunniamerkki," sanoi Robson. "He ajattelevat ollakseensensa tuotteliaita graffijn kirjoittajia, täytyy olla suoritettuna vankeusrangaistus. Mutta sinun pitäisi olla tunnetta siitä, että olet ollut tuottelias, siinä mitä sinä teet, ei siksi että poliisi teki sinusta tuotteliaan.
Nimi on muutettu suojellakseen Robsonin henkilöllisyyttä