Ti 18.8. Renessanssi ja valistus

1. Lue tai kuuntele Hamletin monologi

Taustaa: Tanskan prinssi Hamlet on palannut kotiinsa Tanskan hoviin saatuaan tiedon isänsä kuolemasta. Hän ei vielä tiedä, että isä on murhattu ja että murhaaja on hänen setänsä, uusi kuningas, joka on nainut Hamletin äidin.

Voi miksei tämä inhon tiukka liha
hajota voi ja haihtua kuin kaste?
Voi miksei Kaikkivallan laki salli
ihmisen itse päättää päiviään?
Jumala, Jumala, olen uupunut,
miten joutavalta tuntuu kaikki
ja meno maailman on turha, turha!
Mikä on maailma? Tunkio, nokkostarha
hoidoton, sakeanaan rehottaa
se silkkaa inhotusta. Tähän siis on tultu,
kuolleena kaksi kuukautta – ei edes kahta,
ihana kuningas – kuin jumala
satyyrin rinnalla – niin hellästi
hän palvoi äitiäni ettei taivaan tuulen
sallinut häneen kajota. Maa ja taivas!

Muistan, miten isässä hän riippui
kuin nälkä yltynyt ois ravinnostaan –
ja kuukausi vain – en tahdo ajatella,
en kestä!
Häilyväisyys, nimesi on nainen!
Kuukausi vain! Ei ratkenneet edes kengät
joissa puolison hän hautaan saattoi
itkien kyltymättä. Jumalani,
järjetön eläinkin surisi kauemmin
– nyt vuoteessa jo puolison veljen,
joka isääni ei muistuta
enempää kuin minä Herkulesta.
Kuukausi vain, kuun outo kierto!
Näyteltyjen kyynelien suola
kun vielä punaa uskotonta silmää,
jo miehen ottaa, niin on kiire juosta
rutsaiseen vuoteeseen veriveljen kanssa!
Huono juttu, ei hyvä siitä seuraa.
Vaan murru sydän; lukittu on kieli.

Hamletin monologi

Taustaa: Hamlet on saanut tietää, että hänen isänsä murhaaja on isän veli. Kuningatar eli Hamletin äiti on siis mennyt naimisiin miehensä murhaajan kanssa. Tämä tieto saa Hamletin miettimään elämän merkitystä.

Onko kunniakkaampaa kärsiä sisimmässään
julman kohtalon linkoamat kivet ja nuolet
kuin käydä sotaan vaikeuksia vastaan
ja vastarinnan voimalla selättää ongelma?
Kuolla, nukkua,
ei sen kummempaa,
ja unessa todeta
että kaikki murheet ja surut ovat poissa.
Ja samalla synnyttää ongelma.
Sillä sellaisessa kuoleman unessa,
jossa voisimme tuollaisia haaveilla,
olemme jo hylänneet maallisen ruumiimme
jo koko sekavan olemassaolomme.
Ja se herättää meissä epäilyksemme.
Meidän on pakko pohtia tätä kysymystä:
Miksi saamme kärsiä pitkän elämän,
miksi siedämme ajan sivallukset ja pilkat,
miksi kuuntelemme pää painuksissa korkeammassa asemassa olevien
julkeat
loukkaukset ja häväistykset,
miksi kärsimme väheksyvän rakkauden pistokset ja lain edellyttämät
viivästykset,
miksi viranomaisten röyhkeyden ja haukut,
jotka kunnon ihminen joutuu kuuntelemaan kanssaihmistensä suusta
kun voisimme tehdä tilit selviksi
pelkän kotelostaan vedetyn tikarin avulla?
Kuka haluaisi kantaa
tuollaista taakkaa
kiroilla, valittaa
elämän painon alla,
jos ei tahtoamme askarruttaisi
pelko siitä mitä meille tapahtuu
kuolemamme jälkeen,
tuo meille tuntematon maa,
jonka rajoilta ei kukaan palaa?
Kuolla, nukkua, ehkä uneksia.
Olla vai ei olla?
 

4. Tutki Robinson Crusoeta.

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

Taustaa: Robinson Crusoe haaksirikkoutuu autiolle saarelle ja joutuu selviytymään siellä vuosikausia. Romaanissa seurataan Robinsonin koettelemuksia: hän joutuu esimerkiksi rakentamaan asumuksen ja hankkimaan ruokaa. Robinson myös pelastaa ihmissyöjien kynsistä alkuasukkaan, jonka nimeää Perjantaiksi. Hän alkaa opettaa Perjantaille englantia ja käännyttää tämän kristityksi.

Robinson Crusoe

Tilanteeni oli todellakin surkuteltava, sillä rajumyrsky oli paiskannut minut kauas pois aiotusta suunnastamme ja niin suunnattoman etäälle kaikista kauppareiteistä, että oletin täydellä syyllä joutuvani taivaan tahdosta viettämään loput elin­päiväni yksin tällä yksinäisellä saarella. Sitä miettiessäni itkin katkerasti ja kyselin, miten sallimus saattoikin ajaa oman luomuk­sensa niin täydelliseen tuhoon ja kurjuuteen, hylätä ja musertaa ihmisen niin perin juurin, ettei ollut mitään mieltä olla moisesta elämästä edes kiitollinen.

Mutta jokin sisälläni nousi kuitenkin aina näitä ajatuksia hillit­semään. Kerrankin kun kävelin rannalla ase kädessä ja murehdin otsa kurtussa tilaani ja tilannettani, oli kuin järjen ääni olisi keskeyttänyt mietteeni, kääntänyt asian toisin päin ja sanonut minulle: ”Pitää tietysti paikkansa, että tilanteesi on epätoivoinen, mutta mietipä missä ovat nyt kaikki muut? Eikö veneessänne ollutkin yksitoista miestä? Missä ovat loput kymmenen? Miksi he hukkuivat ja sinä pelastuit eikä päinvastoin? Miksi juuri sinut valittiin? Olisitko mieluummin siellä missä hekin?” Osoitin merta sormellani. Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin, ja aina voisivat asiat olla hullumminkin. [– –]

Oltuani saarella vajaat kaksi viikkoa päähäni pälkähti, että ilman muistikirjoja, kyniä ja mustetta kadottaisin kohta ajantajuni enkä osaisi edes pyhittää lepopäiviä. Sen estääkseni pystytin rantaan lähelle alkuperäistä rantautumispaikkaani suuren puisen ristin ja kaiversin sen poikkipuuhun seuraavan tekstin: ”Tässä nousin maihin 30. päivänä syyskuuta 1659.” Kulmikkaan pystyhirren kylkeen uursin joka päivä puukolla kolon. Joka seitsemännestä kolosta tein muita puolet pitemmän ja kunkin kuukauden ensimmäisestä päivästä vielä sitäkin puolet pitemmän, ja tällä tavoin pystyin pysymään viikkojen, kuukausien ja vuosien tasalla vain kalenteriani katsomalla.

Daniel Defoe, Robinson Crusoe. 1719.
(Suom. Juhani Lindholm.)

Miten valistusajan konteksti näkyy Robinson Crusoe -romaanissa?

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen