To 27.8. Modernismi ja postmodernismi

1. Etsi teksteistä modernismin piirteitä.

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

Sininen vihko n:o 10

Olipa kerran punatukkainen mies, jolla ei ollut silmiä eikä korvia. Hänellä ei liioin ollut hiuksia, joten häntä sanottiin punatukkaiseksi tietyin varauksin.

Hän ei pystynyt puhumaan, koska hänellä ei ollut suuta. Edes nenää hänellä ei ollut.

Hänellä ei ollut käsiä eikä jalkojakaan. Eikä vatsaa, selkää tai selkä­rankaa eikä edes sisälmyksiä.
Hänellä ei ollut yhtään mitään! Joten on epäselvää, kenestä on kysymys.

Taitaa olla parasta, ettemme puhu hänestä enempää.

Daniil Harms, Sattumia. 1936–1939.

[– –] miehet eivät katso ja naiset rupeavat hyppimään varpaille kun näkevät millainen mies toisella on sitten kun kaikki muuttuu kalliimmaksi päivä päivältä niiden neljän vuoden aika mitä minulla on elettävänä ennen kuin tulen 35 ei minä olen mitä minä olen minä tulen 33 syyskuussa tulenko minä mitä Voi mutta katsotaan vaan vaikka rouva Galbraithia hän on paljon vanhempi kuin minä minä näin hänet kun olin ulkona viime viikolla on kauneus katoamassa hän oli viehättävä nainen suurenmoinen tukka hänellä oli vyötäisille asti [– –]

James Joyce, Odysseus. 1922.(Suom. Pentti Saarikoski.)

Mitä modernismin piirteitä löydät novellista ja tekstikatkelmasta?

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

2. Tulkitse parisi kanssa absurdia novellia Pieni tarina.

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

Pieni tarina

”Ah”, sanoi hiiri, ”maailma käy ahtaammaksi päivä päivältä. Ensin se oli niin lavea, että minä pelkäsin, jatkoin juoksuani ja olin onnellinen siitä, että näin oikealla ja vasemmalla etäisyydessä muureja, mutta nämä muurit kiirehtivät niin nopeasti toisiaan kohti, että minä olen jo viimeisessä huoneessa, ja siellä on nurkassa loukku, johon minä juoksen.” – ”Sinun pitää vain muuttaa juoksusi suuntaa”, sanoi kissa ja söi sen.

Franz Kafka. 1931. Teoksesta Kootut kertomukset.

Keskustelkaa ja perustelkaa, miten seuraavat novellin yksityiskohdat voi mielestänne ymmärtää:

hiiri
kissa
hiiren pelko maailman laveudesta
juokseminen
lähestyvät muurit
viimeinen huone
hiirenloukku
kissan neuvo
kissan teko novellin lopussa.

Tehkää käymänne keskustelun pohjalta kokonaistulkinta novellista: mitä novelli pohjimmiltaan tarkoittaa? Tiivistäkää kokonaistulkintanne 2–3 virkkeeseen.

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

3. Lue Tove Janssonin novelli Metsä.

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

Metsä

Siihen aikaan metsän halki kulki vain kinttupolkuja ja se oli niin iso että marjastajat eksyivät eivätkä löytäneet kotiin moneen päivään. Me ei uskallettu mennä kuin vähän matkaa, seisottiin hetki kuun­telemassa hiljaisuutta ja juostiin takaisin. Matti oli pahiten peloissaan, mutta hän ei ollutkaan vielä edes kuuden vanha. Kallion alla oli äkkisyvää, äiti oli puhunut siitä kalliosta paljon ennen kuin hyvästelimme.

Äiti kävi kaupungissa töissä jotta me voitaisiin viettää kesää mökissä, jonka hän oli vuokrannut ilmoituksen perusteella. Annakin oli vuokrattu laittamaan meille ruokaa. Hän halusi enimmäkseen vain olla rauhassa. Menkää ulos leikkimään, hän sanoi.

Matti kulki perässä minne ikinä minä meninkin ja sanoi odota vähän ja mitä me leikitään, mutta hän oli liian pieni kaveriksi, mitä nyt pikkuveljen kanssa voi tehdä? Päivät olivat kamalan pitkiä.
Ja sitten, eräänä hyvin tärkeänä päivänä, äiti oli lähet­tänyt paketin ja paketissa oli kirja joka muutti kaiken – kirjan nimi oli Tarzan apinoiden kuningas.

Matti ei osannut lukea mutta minä luin hänelle joskus vähän ääneen. Mutta useimmiten otin Tarzanin mukaani puuhun. Matti seisoi puun juurella ja jankutti koko ajan: Miten siinä käy? Selviääkö se?
Ja äiti lähetti meille Tarzanin pedot ja Tarzanin pojan.

Anna sanoi: Teillä vasta on kiltti äiti. Oli se vaan sääli että te menetitte teidän isäparan.
On meillä isä, Matti sanoi. Hän on iso ja vahva ja uskaltaa mitä vaan niin että älä sinä sano yhtään mitään! Vähän päästä Matti ilmoitti että hän oli Tarzanin poika.

Mikä kertojatyyppi novellissa on?


Mitä saadaan selville kertojan iästä ja perhetilanteesta?



Kesä muuttui täysin, ja tärkein muutos oli että me menimme metsään. Me huomasimme että se oli viidakko jota kukaan muu ei ollut nähnyt ja uskaltauduimme yhä syvemmälle, sinne missä puut kasvoivat tiheässä ja missä oli aina hämärää. Piti oppia astumaan ääneti ihan kuin Tarzan, pienintäkään oksaa taittamatta, ja silloin oppi kuuntelemaan uudella tavalla. Minä ilmoitin ettei tois­taiseksi voitu käyttää kinttupolkuja; niitä pitkin villi­eläimet kulkivat vesikuopille. Meidän piti olla hiukan varovaisia noiden petojen, minun villien ystävieni kanssa, siis vain toistaiseksi.
Kyllä, Tarzan, Matti sanoi.

Opetin hänet suunnistamaan auringon mukaan niin että osaisimme takaisin, ei saanut lähteä pilvisellä ilmalla. Minun pojastani tuli yhä rohkeampi ja taitavampi, mutta koskaan hän ei oikein päässyt tappaja­muurahaisten pelostaan.

Joskus mentiin selällemme sammalikkoon, johonkin turvalliseen paikkaan, ja katseltiin ylös mahtavaan vih­reyteen, harvoin näkyi taivaasta vilahdustakaan, vaikka metsä kantoi taivasta katollaan. Oli aivan hiljaista, mutta kuulimme tuulen suhisevan puiden latvoissa. Mikään ei ollut vaarallista, viidakko kätki meidät suojiinsa.

Kerran tulimme purolle. Tarzanin poika tiesi että puro oli täynnä piranjoita, mutta silti hän kahlasi puron poikki – aika vikkelästi. Olin ylpeä hänestä. Ja ehkä eniten silloin kun hän uskalsi uida vähän matkaa äkki­syvässä vedessä, ihan yksin. Minä seisoin kiven takana pelastusköysi valmiina, mutta sitä hän ei tiennyt.

Tein meille jousipyssyt, mutta me ammuimme vain muutamia hyeenoita, jotka luultavasti eivät kuuluneet villipetoihin, ja kerran boakäärmeen, se sai osuman kes­kelle kitaa ja kuoli silmänräpäyksessä.

Kun tulimme kotiin syömään, Anna kysyi mitä olimme leikkineet, ja minun poikani sanoi hänelle että me ollaan ihan liian vanhoja leikkimään, me tutkitaan viidakkoa.

Se on hyvä se, Anna sanoi, jatkakaa vain. Mutta yrit­täkää pitää ruoka­-ajasta vähän tarkempi vaari.
Olimme aivan uudella tavalla itsenäisiä ja noudatimme vain Viidakon Lakia, joka on vastaanpanematon, ankara ja oikeudenmukainen. Ja viidakko avautui ja otti meidät vastaan. Joka päivä meillä oli päihdyttävä tunne että uskalsimme, että pinnistimme voimamme äärimmilleen ja olimme vahvempia kuin olimme aavistaneetkaan. Mutta emme tappaneet mitään mikä oli pienempi meitä.

Miksi kertoja alkaa kutsua Mattia pojakseen?


Miten kertoja suhtautuu Mattiin?


Miten tulkitset novellin kohdan "Me ollaan ihan liian vanhoja leikkimään, me tutkitaan viidakkoa"?


Elokuu saapui pimeine öineen. Kun auringonlasku loi punaista valoa runkojen väliin, juoksimme kotiin sillä emme halunneet nähdä pimeän tuloa.

Kun Anna oli sammuttanut lampun ja sulkenut keittiönoven, me makasimme kuunnellen, jokin ulvahti kaukana, ja nyt kuului huhuilua ihan mökin läheltä.

Tarzan? Matti kuiskasi. Kuulitko?

Nuku, minä sanoin. Mikään ei pääse sisään, sen voit uskoa, poikani.

Mutta tiesin äkkiä kauhean selvästi, etteivät minun villit ystäväni enää olleetkaan ystäviä. Tunsin villi­eläinten kirpeän hajun, nyt ne hankasivat karvaansa mökinseinään... Minä olin manannut ne esiin ja vain minä saatoin lähettää ne tiehensä ennen kuin oli liian myöhäistä.

Isä! Matti huusi. Ne tulevat sisään!

Älä ole hölmö, minä sanoin. Muutama vanha pöllö ja kettu siellä vain mekastaa, ja nyt sinun pitää nukkua. Se viidakko oli vain keksittyä, ei sitä oikeasti ollut.

Sanoin sen oikein kovalla äänellä niin että ne kuulisivat sen ulkonakin.

Ja taatusti se on oikeasti! huusi Matti. Sinä narraat, kaikki on ihan oikeasti! Hän oli ihan suunniltaan.

Seuraavana kesänä Matti tahtoi että mentäisiin taas viidakkoon. Mutta se nyt olisi tosiaan ollut narraamista.

Tove Jansson. Kokoelmasta Kevyt kantamus ja muita kertomuksia.
1987. (Suom. Oili Suominen.)

Miten kertoja suhtautuu viidakkoleikkiin?


Mitä modernistista novellissa on? Mainitse kaksi asiaa.


Mitä novelli kertoo lapsuudesta?

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

4. Mitä postmoderneja piirteitä romaanikatkelmassa esiintyy?

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

Ritari joka ei ollut olemassa

– Ja te? – Kuningas oli pysähtynyt ritarin eteen jonka haarniska oli vitivalkoinen; vain saumoja pitkin juoksi musta nauha; muuten se oli val­koinen, hyvin hoidettu, ei ainoatakaan naar­mua, joka nurkka loisti, ja kypärän töyhdössä oli ties minkä itämaisen kukon höyheniä, ne hehkuivat sateenkaaren väreissä. [– –]

– Minä olen, ääni kaikui metallisena suljetun kypärän sisältä, ikään kuin ei suu olisikaan puhunut vaan koko haarniska olisi värissyt kumeasti kaikuen, – Agilulf Emo Bertrandin Guildivernes ja Corbentraz ja Sura, Selimpia Citeriorin ja Fezin ritari!

– Jaaha, sanoi Kaarle Suuri, ja eteenpäin työnnetyltä alahuulelta pääsi pieni pärähdys, ikään kuin hän olisi halunnut sanoa: ”Olisipa se jos minun pitäisi muistaa teidän kaikkien nimet!” Mutta äkkiä hän rypisti kulmiaan.

– Mutta miksi te ette nosta silmikkoa ja näytä kasvojanne?

Ääni kuului selvänä poskisuojusten takaa.

– Koska minä en ole olemassa, sire.

– Mitä! – huudahti kuningas. – Onko meidän armeijassamme nyt sellainenkin ritari jota ei ole olemassa! Antakaa kun minä katson.

Agilulf näytti epäröivän vielä hetken, sitten hän nosti silmikkoa varmalla kädellä mutta hitaasti. Kypärä oli tyhjä. Valkoisessa kypä­rässä, jota koristi sateenkaaritöyhtö, ei ollut ketään.

– Mutta! Kaikkea sitä näkee! sanoi Kaarle Suuri. – Kuinka te voitte palvella jos teitä ei ole?

– Tahdonvoimalla, sanoi Agilulf, – ja uskosta meidän pyhään asiaamme!

– Sillä lailla, sillä lailla, hyvin sanottu, juuri niin on velvollisuus täytettävä. No, te olette melko etevä kun ottaa huomioon ettei teitä ole!

Italo Calvino, Ritari joka ei ollut olemassa. 1959.

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

5. Analysoi ja tulkitse Rosa Liksomin nimetöntä, postmodernia novellia.

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

Se syntyi kevätruuhkassa vartin yli yksi, ikkunattomassa huoneessa oli kirkas neonvalo. Kolmi­vuotiaana se lopetti yökastelun ja työnsi kätensä kiehuvaan veteen. Sen täti toi sille Tukholmasta kauko­-ohjattavan avaruusaluksen, samanlaisen joita sai ostos­keskuksen valintatalosta. Viisivuotiaana se katsoi ikkunasta ulos ja näki asvalttia ja öljyisen rapalätäkön. Sen äiti osti sille valkoisen taskuhiiren. Kaksi kuukautta myöhemmin se tiputti sen hiiren kiehuvaan veteen ja hiiri kuoli. Se onki sen kattilanpohjasta ruokalusikalla ja huuhteli kaurapuuron mukana vessanpöntöstä alas. Seitsemänvuotiaana se kieltäytyi menemästä kouluun ensimmäisen koulupäivän jälkeen. Se makasi sängyssä pää tyynyn alla ja tekeytyi kuuroksi. Sitten tuli talvi ja se laittoi sukset jalkaan ja hiihti rautatiesillan yli. Se katseli surumielisenä valkoisia kerrostaloja, jotka olivat rykel­mänä pellonreunassa. Kahdeksanvuotiaana se käänsi sujuvasti suklaata ja muita tyhjänpäiväisyyksiä keskus­tan supermarketeista eikä jäänyt kiinni. Yhdeksän­vuotiaana se niiskutti bensaa ja tunsi kuinka jännittynyt vartalo rentoutui. Kymmenvuotiaana se tuikkasi koulun tuleen. Siihen tarvittiin bensaa ja tulitikku. Viikon kuluttua se vietiin taksilla lastenpsykiatriselle osastolle. Siellä se rakenteli Hitlerin armeijan pommikoneita ja vaikeni. Lauantai­-iltaisin se sai katsoa televisiota yhteentoista. Tuli kevät ja se istui kalliolla liimapussi nenän alla ja tuijotti kesän saapumista. Se näki maisemassa nauravia naamoja ja monenkirjavia väri­pilkkuja. Sitten tulivat häät. Sen äiti meni uusiin naimisiin. Yksitoistavuotiaana se lopetti bensan niis­kutuksen ja siirtyi stendareihin. Niiden teho oli moninkertainen ja käyttö vaivattomampaa. Kaksitoista­vuotiaana se varasti auton ja ajoi kehä kolmoselta ulos. Kukaan ei kuollut, ei edes loukkaantunut. Sitten tuli kesä ja se lähetettiin maalle. Siellä haisi paskalta ja yöllä oli niin hiljaista, ettei se osannut nukkua. Kolmetoista­vuotiaana se lopetti kemikaalit, siirtyi halvimpaan valkoviiniin ja vihreään norttiin. Se osti stiletin tupakka­kaupasta ja heitti sitä huoneensa oveen kaksi tuntia seitsemänä päivänä viikossa. Tuli syksy ja lenkkarit kastuivat. Se siirtyi valkoviinistä kirkkaaseen ja tyhjensi ostarin hampurilaiskioskin. Neljätoistavuotiaana se veti venäläisen kirkkaan eikä edes humaltunut. Se istui bus­sin takapenkillä Maunulan ja stadin välillä ja toivoi ettei koskaan täyttäisi viittätoista. Kuusitoistavuotiaana se teki onnistuneen kulmakauppakeikan. Röökit eivät lop­puneet kuukausiin eikä kämpän lattiaa näkynyt suklaa­patukoiden alta. Tuli talvi ja se lopetti kirkkaat ja siirtyi bisseen. Se kävi yhä harvemmin keskustassa ja istui enemmän himassa nojatuolissa ja rakenteli erimittaisia jonoja tyhjistä olutpulloista. Seitsemäntoistavuotiaana se kieltäytyi neulasta, jonka se olisi voinut pujottaa vasemman käden valtimoon. Se korkkasi yhdeksännen olutpullon eikä virnuillut. Tuli talvi ja se lopetti ruokai­lun ja television katselemisen. Se yski kuin keuhko­tautinen aamuisin, päivisin ja iltaisin. Yhdeksäntoista­vuotiaana se istui naama valkeana syvällä nojatuolissa ja antoi mahan kasvaa. Se odotti, että ruumiinavauksen aika koittaisi ja lääkäri voisi todeta sen sisäelimet tuhoutuneiksi.

Rosa Liksom. Kokoelmasta Yhden yön pysäkki. 1985.

A. Tapahtumat ja juoni (Mitä novellissa tapahtuu? Millaisia käännekohtia novellissa on? Mikä on novellin loppuratkaisu?) Vinkki: Kiinnitä huomiota toistoon.


B. Kertoja ja kerronta (Mikä kertojatyyppi novellissa on? Minkä asioiden kuvaamiseen kertoja keskittyy? Millaisen kuvan kertoja antaa päähenkilöstä?) Vinkki: Kiinnitä huomiota se-pronominin käyttöön.


C. Motiivit ja teemat (Mitkä asiat, esineet tai tapahtumat novellissa toistuvat? Millaisen kuvan novelli antaa 1980-luvun nuoren elämästä? Mitä postmodernismille tyypillistä novellin teemoissa on?) Vinkki: Kiinnitä huomiota päähenkilön toimintaan ja arvoihin.


D. Päähenkilö ja miljöö (Mikä on päähenkilölle tärkeää? Miten arvelette päähenkilön suhtautuvan muihin ihmisiin? Miten novellin miljöötä voisi kuvailla?) Vinkki: Kiinnitä huomiota siihen, millainen suhde lukijalla syntyy päähenkilöön.

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen