Eettinen ymmärrys luo pohjan kaikelle toiminnalle, jonka tavoitteena on rakentaa yhteisön hyvinvointia. Ellei meillä ole eettistä arvopohjaa ja ellemme kohtele toista niin kuin haluamme itseämme kohdeltavan, pahoinvointia tuottavaan toimintaan on mahdotonta puuttua. Esimerkiksi jos oppilaiden eettisessä ajattelussa kostaminen on oikeutettua ja se tapahtuu vaikkapa kiusaamalla, siihen on vaikea puuttua. Ensin on rakennettava eettinen pohja. Eettisyys ohjaa oppilaiden käyttäytymistä ilman kontrollia.

Sitoutuminen on edellytys, sille että koko kouluyhteisöllä on yhteinen toimintalinja hyvinvoinnin rakentamisessa ja pahoinvointiin puuttumisessa. Sitoutumisen myötä vapaamatkustajat ja sooloilijat katoavat. Yhteisön jäsenet osallistuvat yhteisten toimintojen suunnitteluun ja toimivat niiden mukaan. Ilman sitoutumista hyvätkään menettelytavat eivät auta – ne pölyttyvät mapissa, mutta eivät näy arjessa.

Tavoitteellisuus. Toiminta ilman tavoitteita johtaa turhautumiseen. Tavoitteiden saavuttaminen antaa työn iloa. Liian alhaiset tai liian vaativat tavoitteet johtavat samaan lopputulokseen: turhautumiseen. Tavoitteita ei voi saavuttaa, ellei tiedä, mitkä tavoitteet ovat. Tavoitteet on siis tehtävä näkyväksi, keskusteltava niistä ja annettava palautetta niiden saavuttamisesta. Tavoitteita on erimittaisia, esimerkiksi oppitunnin tavoitteita ja elämän tavoitteita. Elämän tavoitteet antavat suuntaa nuoren elämälle ja ehkäisevät osaltaan syrjäytymistä. Niistä keskusteleminen on arvokasta.

Kulttuuriset arvostukset ja epäviralliset normit. Puhumme paljon suvaitsevaisuudesta. Kuitenkin tuotamme itse yhteisössämme erilaisuutta sen varaan, mitä emme arvosta (eli vastakohtana kulttuurisille arvostuksille). Epäviralliset normit voivat ”laillistaa” kielletyn toiminnan. Koulun aikuiset kehottavat oppilaita kertomaan kiusaamisesta, mutta oppilaiden keskuudessa epävirallinen normi ”kanteleminen ei ole sallittua” estää sen.Ellemme tiedosta ja keskustele näistä asioista, ne ohjaavat käyttäytymistämme tiedostamattamme.