Tutkiva oppiminen kuvataiteessa

Tutkimusmatkalla kotitalousluokassa, jossa leivottiin ruisleipää ja esineiden evoluutio

Kotitalousluokassa

Yhteistyö toisen aineen kanssa voi olla vaikean tuntuista, koska suunnittelu vie paljon aikaa ja toteuttamisen aikatauluttaminen kouluarjessa on haastavaa. Ryhmät ovat erilaiset ja aineita opiskellaan eri aikoina. Yhteistyö vaatii myös toisten aineidenopetussuunnitelmiin tutustumista.

Yhteistyöprojekteihin kannattaa mahdollisuuksien mukaan käyttää erityispäiviä, teemaviikkoja, projekteille varattua aikaa sekä esim. työelämään tutustumisjaksoja, jolloin osa koululaisista on pois koululta oppimassa työelämän asioita. Leipä-video on toteutettu TET-viikolla, jolloin kotitaloudessa ja kuvataiteessa oli puolikkaat ryhmät yhdeksäsluokkalaisia samanaikaisilla tunneilla.

Kuvataiteen oppilaita ohjeistettiin menemään video- ja valokuvakameroiden kanssa kotitalousluokkaan ulkoavaruudesta pudonneina (tutkiva lähestymistapa) henkilöinä kyselemään, mitä siellä tehdään. Opettaja oli käsikirjoittanut videota sen verran, että oppilaille kerrottiin leivän leipomisen vaiheet; taikinan valmistus, taikinan kohottaminen, leivän leipominen ja uunissa paistaminen. Työvaiheille valittiin etukäteen kuvaus- ja haastattelijaryhmät ja työtavat. Taikinan kohottamisen ja uunissa paistamisen vaiheet kuvattiin stopmotion-tekniikalla ja muut osat videona. Tutkimus leivän leipomisesta kuvattiin kahden tunnin aikana, tosin paistaminen kesti niin kauan, että stopmotion-kuvaajat rekrytoitiin yhdeksäsluokkalaisten tuntien päätyttyä toisesta ryhmästä. Videon editointi tehtiin seuraavilla kuvataiteen tunneilla, ja ryhmät tekivät materiaaleista monta eri versiota.

Yhden kolmeminuuttisen version voit katsoa tästä linkistä.





Esineiden evoluutio

Kuvataiteessa voi harjoitella tutkimuksellista lähestymistapaa ilmiöön. Tässä tehtävässä ryhmälle annettiin viisi esinettä. Esineet piti asettaa ikäjärjestykseen ja perustella valinta suullisesti. Kuvallisesti havainnollistettiin esineiden kehittyminen jossakin ajanjaksossa, niiden väliset suhteet tai sai piirtää vaikkapa yhteiskuvan esineistä niiden sukujuhlassa.








9. luokka