1600-luvulla omenan viljelyä edisti Suomessa kaksi tunnettua tahoa: Pietari Brahe ja Juho Kurki. Juho Kurki menestyi omenanviljelyssä niin erinomaisesti, että toimi vuosia Ruotsin kuninkaan hovihankkijana. Vuosisataa varjostivat kuitenkin monet katovuodet, joiden aikana kaikki ravinnontuotanto oli vaikeaa. Lyhyt kasvukausi ja kylmät ja märät kesät homehduttivat viljaa, estivät kasviksia ja marjoja kypsymästä ja aiheuttivat nälänhätää. Katovuosien aikana omenapuiden viljely ei levinnyt Suomen alueella. Vuosisadan loppupuolella, vuosina 1695–1697, väestön kuolleisuusprosentti oli suuren nälänhädän vuoksi jopa 25–30%.