Sikoja on Suomessa noin 1 200 000. Sika on luonnostaan seurallinen, touhukas ja siisti eläin (se ei yleensä tee ulosteitaan ruokapaikalle, jos ei ole pakko). Elonkierron possuilla on mahdollisuus ryömiä savivellissä ja ne tekevät sitä mielellään. Savi suojaa niiden ihoa auringolta ja hyttysiltä. Kärsä on sian herkin kohta: hajuaistin avulla se tunnistaa ruokansa ja ystävänsä. Emakko porsii keskimäärin 2–2,5 kertaa vuodessa, 10–14 porsasta kerrallaan, joskus jopa yli 20.

Elonkierron porsaat ovat syntyneet maaliskuun lopulla ja ovat puistoon tullessaan noin kahden kuukauden ikäisiä. Ne ovat useamman rodun risteytyksiä. Kasvun ollessa nopeimmillaan sika kasvaa vuorokaudessa noin yhden kilon, jopa vähän enemmän. Teurasiän sika saavuttaa keskimäärin 4,5 kuukauden ikäisenä. Yksi suomalainen syö sianlihaa keskimäärin 35 kg vuodessa (ravintotase 2014 ennakkotiedot).

Villisiasta maatiaisroduksi
Sikaa on pidetty kotieläimenä jo kivikaudella, ja luulöytöjä on olemassa jo rautakaudelta. Siihen aikaan siat kulkivat vapaana etsien oman ruokansa. Siat ovat kaikkiruokaisia ja syövät juuria, marjoja, kasvien osia ja jopa raatoja. Sikoja ruokittiin sen verran, että ne pysyivät jotenkin kesyinä ja ihmisten luona. Kesysiat polveutuvat villisioista ja siksi entisaikojen siat olivat melko erinäköisiä kun nyt. Koska siat olivat paljon ulkona, niillä oli tiheä karvoitus ja pitkät jouhet kuten nykyisillä villisioilla.

Nykyinen suomalainen maatiaissika on syntynyt risteyttämällä suomalaiseen maatiaissikaan muita pohjoismaisia rotuja. Vielä 1900-luvun alussa maatiaissiat olivat hyvin erinäköisiä. Suomessa oli tuolloin kolme maatiaissikakantaa: länsisuomalainen luppakorva, pohjoissuomalainen sika sekä Savossa ja Karjalassa pidetty pirtasika. Etenkin pirtasika oli ulkonaisesti melko lailla villisian näköinen. Se oli korkeajalkainen, lyhytvartaloinen ja turkki huipentui selässä törröttäviin karheisiin harjaksiin. (Lähde: Sikatieto.fi -sivusto)

Maailmassa on useita kymmeniä erilaisia sikarotuja, jotka eroavat toisistaan muun muassa koon ja värin suhteen. Suomalaisessa sianlihantuotannossa porsaiden tuotantoon käytettävistä emakoista noin kolmannes on suomalaisia maatiaissikoja, noin kolmannes yorkshire-sikoja ja loput risteytyksiä. Porsaiden isinä käytetään usein hampshire-rotua. Lihaksi kasvatettavat porsaat ovat yleensä vähintään kahden rodun risteytyksiä. (Lähde: Sikatieto.fi -sivusto)

Opastuksen aikana
Sen jälkeen, kun oppilaat ovat saaneet tutustua porsaisiin, arvuutellaan niiden ikää. Koululaiset arvioivat yleensä iäksi useita vuosia ja ovat hämmästyneitä kuullessaan porsaiden todellisen iän. Oppilaiden kanssa käydään myös läpi nimitykset emakko, karju ja porsas. Elonkierrossa on helppo myös nähdä, kuinka innokkaasti siat käyttävät kärsäänsä.