Kasvigeenivarojen säilytystavat

Viljelyllä suojelu

Kansainvälisessä biodiversiteettisopimuksessa (CBD 1992) todetaan, että suojelu in situ -olosuhteissa on perusvaatimus geenivarojen suojelulle. In situ -olosuhteissa suojelu tarkoittaa esimerkiksi viljelykasvien viljelyä niiden luontaisessa ympäristössä. Se tarkoittaa viljelykasvien, etenkin maatiaiskasvien, viljelyä pelloilla ja puutarhoissa ja niillä maantieteellisillä alueilla, joissa ne ovat kehittäneet erityisominaisuutensa.

Viljelysuojelu eroaa siemenenä tai kokoelmana säilyttämisestä etenkin siinä, että aktiiviviljely mahdollistaa kasvilajikkeen tai -kannan kehittymisen eli viljelyyn sopeutumisen jatkumisen. Se edesauttaa myös viljelystä riippuvaisten luonnonvaraisten lajien säilymistä, kuten ruiskaunokin tai ruiskattaran esiintymistä rukiin seuralaislajina. Lisäksi viljelysuojelussa harvinaiset kasvilajikkeet ovat eri tavalla yhteiskunnan eri toimijoiden tavoitettavissa ja käytettävissä kuin geenipankkisäilytyksessä. Viljeltynä maatiaiskasvit ja harvinaistuneet kasvilajikkeet ovat paikallisesti esillä ja sitä kautta jokaisen halukkaan käytettävissä.

Myös sinä voit suojella geenivaroja viljelemällä niitä!

Jokainen harrastajaviljelijä ja kotipuutarhuri voi harjoittaa viljelysuojelua suosimalla suomalaisia maatiaiskasveja ja vanhoja kasvilajikkeita puutarhassa, pelloilla ja viljelypalstoilla. Viljelysuojelua voi yhtä hyvin harjoittaa myös julkisissa kohteissa, kuten kartanomuseoiden, kotiseutumuseoiden ja erilaisten oppilaitosten pihoissa ja puutarhoissa. Mitä useampi viljelee maatiaiskasveja, sitä varmemmin ne säilyvät.

Jotta viljelysuojelu ei olisi pelkästään kansalaisten harrastaneisuuden varassa, on kehitetty taloudellisia tukitoimia edistämään tiettyjen maatalouden ja puutarhojen maatiaiskasvien ja vanhojen lajikkeiden viljelyä. Suomessa tätä tukea kutsutaan alkuperäiskasvitueksi.

Lähde: HEINONEN, MAARIT (TOIM.). 2009. Maatiaiskasvien ylläpitoviljely Suomessa. Maa- ja elintarviketalous 144: 102 s.