Siementen kansainvälinen varmuusvarasto Huippuvuorilla

Siementen säilymistä varmistetaan Norjan Huippuvuorille perustetussa varmuusvarastossa, Svalbard Global Seed Vault, SGSV. Siemennäytteitä oli vuoden 2014 heinäkuussa talletettu yli 824 000 kappaletta, 4740 lajista ja 232 maasta. Myös lähestulkoon kaikki suomalaista alkuperää olevat siemennäytteet ovat Svalbardissa.

Huippuvuorten varmuusvarastosta tekee ainutlaatuisen sen sijainti. Varasto on perustettu vanhaan hiilikaivokseen. Näytteitä suojaavat paksut hiekkakivikerrostumat ja ikirouta. Vaikka koneellinen lämpötilan säätö (-18 celsiusastetta) rikkoutuisi, tila pysyisi silti pakkasella. Sijainti on kaukainen ja suojainen, mutta silti saavutettavissa lentoyhteydellä.

Huippuvuorten siementen varmuusvaraston avulla pystytään parhaimmillaan pelastamaan viljelykasvien geenivarojen häviäminen katastrofeissa, kuten sodissa ja ennustamattomissa luonnonilmiöissä. Esimerkiksi Syyrian pitkään jatkuneet levottomuudet ovat vakavasti vaikeuttaneet ICARDA:n kansainvälisen tutkimuslaitoksen kuiviin olosuhteisiin sopeutuneiden viljojen geenipankin toimintaa. Onneksi lähes kaikki geenipankin kasvikannat ovat nyt saatu talletettua Huippuvuorten varmuusvarastoon. Siemenpankin omistaa Norjan valtio, The Global Diversity Trust rahoittaa toimintaa, ja NordGen vastaa toiminnasta.

Lisämateriaalia

Linkistä voit tutustua Huippuvuorten varmuusvaraston toimintaan. Huippuvuorten siemenvaraston siemenvalikoimaan voit tutustua käyttämällä linkistä avautuvaa tietokantaa.

Video Huippuvuorilla sijaitsevasta siementen varmuusvarastosta. Vaatii englanninkielentaitoa.

Videota katsoessa voi miettiä
  • Miksi tämä vanhaan hiilikaivokseen tehty holvi on turvallinen säilytyspaikka?
  • Minkälaiset tekijät voivat uhata maailman geenipankkeja?
  • Minkälaisissa tilanteissa siemeniä ehkä täytyisi palauttaa siemenvarastosta viljelyyn?