Geneettisen monimuotoisuuden tutkimisessa käytetään DNA-merkkejä ja tutkimuksen tuloksena voidaan usein piirtää kasvilajin sukupuu, josta nähdään kuinka samanlaisia tutkitut kasvit eli esimerkiksi eri puutarhoista kerätyt raparperit ovat.

Puutarhoista ja pelloilta kasvikokoelmaan kerätyt kasvit ovat sitä arvokkaampia, mitä enemmän tietoa niiden lajikeaitoudesta ja käyttöominaisuuksista on saatavissa. Yhtä lailla yksityinen puutarhanomistaja toivoo omistavansa juuri sen omenalajikkeen, jona omenapuu on hänelle myyty.

Puutarha- ja peltokasvilajikkeita on suuri määrä ja niiden tunnistaminen ulkoisten piirteiden avulla ammattitaitoa vaativaa. Ei siis ole ihme, jos joskus myytävänä onkin väärällä lajikenimellä olevia kasveja. Usein on myös havaittu, että monia erilaisia lajikkeita onkin kutsuttu samalla nimellä, ja tutkimuksen avulla on voitu todeta keskenään erilaiset kasvikannat ja nimetä ne oikein. Useimmissa tapauksissa lajike tunnistetaan morfologisten ominaisuuksien sekä DNA-tutkimuksen perusteella.

Viljelykasvin käyttöominaisuudet ratkaisevat, kuinka todennäköisesti jotakin kasvia viljellään. Kasvin maku, sen viljelyvarmuus tai muut ominaisuudet edistävät viljelijöiden halukkuutta ottaa kasvilajike viljeltäväksi. Monet geenivarakasvit sopivat parhaiten pienialaiseen lähiruoan tuotantoon, mutta osa voi sopii myös laaja-alaisempaan tuotantoon. Tästä paras esimerkki on 'Puikula'-peruna.