Geenivarapuutarhoja ja -kasveja matkailukohteina

Monet perinnetilat, kaupunkien puistot, näytepuutarhat ja kesäisin avoinna olevat yksityispuutarhat kutsuvat kävijöitä tutustumaan paikallisiin perinnekasveihin ja myös muihin geenivaroihin eri puolilla Suomea.

Puutarhat kiinnostavat sekä kotimaisia että ulkomaisia vierailijoita. Erityisesti venäläiset matkailijat haluaisivat kuulla entistä enemmän maamme kulttuurista ja kulttuuriympäristöistä. Geenivaroista kertovat puutarhat ovat kävijöiden kannalta yksi mielenkiintoisimmista matkailukohteista, koska niiden yhteydessä konkreettisesti näkee ja saa tietoa siitä, mistä perinnekasveissa on kysymys. Ne ovat usein myös ikkuna paikalliskulttuuriin.

Lähteet

HARTIKAINEN, MERJA, JUHANOJA, SIRKKA, UUSITALO, MARJA. 2014. Geenivarat puutarhamatkailussa. Teoksessa: Viljelykasvien geenivarat talteen ja käyttöön : Suomen kansallisen kasvigeenivaraohjelman 10-vuotisjuhlaseminaarin (29.8.2013) satoa / Elina Kiviharju (toim.). MTT Raportti 139: p. 44-49

HARTIKAINEN, MERJA, HEINONEN, MAARIT, ROHT, URMAS. 2013. Selvitys historiallisten puutarhojen inventoinneista Suomessa ja Virossa. MTT Raportti 88: 90 s.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä