1. - 2.11.2018 Säveliä Saimaalta ohjaukseen – Itä-Suomen ohjauksen koulutuspäivät Savonlinnassa

Juttuja mediassa

Itä-Savon verkkolehdessä 14.11.2018 juttu Älä kysy nuorelta mikä hänestä tulee isona — hänen tulevaa ammattiaan ei ehkä ole vielä olemassakaan: https://bit.ly/2DqncCM

Vuoden 2018 ohjukseksi Tiina Vellonen SAMIedusta!

Säveliä Saimaalta ohjaukseen Slinnassa () valitsi Vuoden ohjukseksi Tiina Vellosen SAMIedusta!

Palkinto on myönnetty seuraavin perustein Savonlinnassa 2. päivänä marraskuuta 2018: Tiina Vellonen on ansioitunut, innostunut ja huippu opo, Itä-Suomessa työskentelevä ohjausalan ammattilainen.

Lisäperustelut: Tiina Vellonen on tehnyt pitkään ansiokasta työtä ohjauksen ja erityisesti oppilaitosten välisen yhteistyön edistämiseksi Savonlinnassa. Hän on ollut merkittävä linkki Savonlinnan alueen ohjaajille ja hän on myös järjestänyt lukuisia oppilaitos- ja työelämävierailuja alueen opoille. Hän on ollut mukana hankkeissa kehittämässä ohjausta sekä eri oppilaitosten opintojen yhdistämistä. Hänellä on vahva osaaminen verkostoista ja monelta ohjauksen alueelta. Lisäksi hän jaksaa uudistua ja innostaa työtovereitaan.

Jaettavat materiaalit 1. - 2.11.2018

Mediakutsu 30.10.2018 (lähettäjä Etelä-Savon ELY)

KUTSU
Tervetuloa tekemään juttua ja osallistumaan Itä-Suomen ohjauksen koulutuspäiville Säveliä Saimaalta ohjaukseen 1.-2.11.2018 SAMIedun Paviljonkiin Savonlinnaan!

Päivien teemana työssä innostuminen ja työhyvinvointi. Tavoitteena on saada ohjausalan ammattilaisille, työyhteisölle ja monialaiselle verkostolle konkreettisia työhyvinvointia kohentavia menetelmiä arkikäyttöön. Toinen tavoite on ottaa käyttöön uusia ja luovia työkaluja ohjaukseen.

Säveliä Saimaalta ohjaukseen -päiville  on ilmoittautunut 150 ohjausalan ammattilaista. Etelä-Savon ELY-keskus, eteläsavolaiset ohjaajat ja Itä-Suomen AVI kumppaneineen järjestävät päivät yhteistyössä.

Luvassa on monipuolista ohjelmaa. Torstaina Suomen hauskin tavis -finalisti ja freestyle-rap-artisti Sami Makkonen kertoo oman uratarinansa. Perjantaina näyttelijä Jani Toivola rajaa vapaa-aikaa ja työtä.

Linkit
Päivien ohjelma
Tiedote 30.10.2018

Meihin voi ottaa yhteyttä myös etukäteen, tässä yhteystietomme:

Johtava asiantuntija Tuija Toivakainen, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 029 502 4220, tuija.toivakainen@ely-keskus.fi
Ohjaaja Sara Jakonen, Savonlinnan lyseon lukio, p. 044 417 4502,  sara.jakonen@savonlinna.fi

Linkki tiedotteeseen: https://bit.ly/2Qb6bAo

*****************
Erillinen Savonlinnan kaupungin lähettämä tiedote 31.10.2018 on liitteenä!

*****************
Erillinen SAMIedun mediakutsu 31.10.2018 alla!

Säveliä Saimaalta ohjaukseen – Itä-Suomen ohjauksen koulutuspäivät järjestetään Savonlinnassa 1.-2.11.2018 Opetusravintola Paviljongilla. Koulutuspäiville odotetaan noin 150 osallistujaa. Tapahtuman järjestävät Etelä-Savon ELY-keskus ja Itä-Suomen aluehallintovirasto yhteistyössä Savonlinnan seudun opinto-ohjaajien kanssa.

Koulutuspäiville osallistuu peruskoulujen, lukioiden, ammatillisten oppilaitosten ja ammattikorkeakoulujen opinto-ohjaajia sekä muita ohjausalalla toimivia henkilöitä esimerkiksi TE-toimistoista.

Päivien teemana ovat sävelet Saimaalta ohjaukseen. Avaussanat ohjauksen koulutuspäiville esittää koulutuskuntayhtymän johtaja, rehtori Jukka Mustonen Ammattiopisto SAMIedusta.

Ensimmäisenä päivänä keskitytään työssä innostumiseen ja työhyvinvointiin. Tanhuvaaran Urheiluopiston hyvinvointipäällikkö Sami Piisilä antaa vinkkejä työhyvinvointiin, liikunnan ja ravitsemuksen näkökulmasta. Kulttuurintuottaja Pia Koponen puolestaan tarjoaa apetta mielelle ja keholle, tavoitteena stressin purku ja voimavarojen aktivointi. Työssä innostumisen laatua ja tuottavuutta työelämään tuovat työyhteisövalmentajat ja työnohjaajat Raija Kallioinen sekä Tarja Kyllönen. Ensimmäinen päivä päättyy vierailuihin luovan tekemisen työpajoilla, liikettä keholle ja mielelle liikkuen sekä ohjaustietämystä kasvattaen.

Torstaina iltaohjelmaa on tarjolla Savonlinnan Kulttuurikellarissa, jossa esiintyy mm. nuori ja energinen Bilebändi Illansuu.

Toisena päivänä teemana ovat konkreettiset työkalut tulevaisuuden ohjaukseen. Päivä alkaa ohjatulla aamulenkillä Olavinlinnan maisemissa. Päivän aikana kuullaan mm. Jani Toivolan esitys ”Työajan- ja vapaa-ajan rajaaminen vaativassa asiantuntijatyössä” sekä uraohjaaja Sara Peltolan inspiroiva puheenvuoro uraohjauksesta netissä. Tulevaisuussignaaleja ohjaukseen antaa ennakointiasiantuntija Merja Toijonen Etelä-Savon ELY-keskukselta. ELO-, Työelämä 2020 ja Tyhy –verkostot maakunnissa ohjaajan tukena –puheenvuoron pitävät Tuija Toivakainen ja Tarja Kyllönen. Päivä päättyy futuristi, tulevaisuuskonsultti ja yrittäjä Niko Herlinin esitykseen aiheesta ”Muutoskuntoisuus ja inhimillinen lisäarvo tulevaisuuden työelämässä”. Niko innostuu päästessään ravistelemaan ja kyseenalaistamaankin organisaatioiden ajattelua ja tekemistä.

Tauko-ohjelmasta ja virkistäytymisestä päivien aikana vastaavat Tanhuvaaran urheiluopiston, Ammattiopisto SAMIedun, Savonlinnan Taidelukion, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun ja Savonlinnan lyseon lukion opiskelijat.

Itä-Suomen ohjauksen koulutuspäivät jatkaa vuonna 2015 Mikkelissä aloitettua Vuoden Ohjus –palkinnon jakamista. Palkinnon saaja on ansioitunut, innostunut tai muuten huippu Itä-Suomessa työskentelevä ohjausalan ammattilainen. Palkinto jaetaan päätöspäivänä noin klo 13.30.

Tiina Mehtonen
Markkinointi- ja viestintäpäällikkö
Marketing and Communications Manager
Ammattiopisto SAMIedu, SAMIedu Vocational College
Itä-Savon Koulutuskuntayhtymä, East Savo Educational Federation
Pohjolankatu 4-6, PL 12, 57201 Savonlinna
tiina.mehtonen@samiedu.fi
+358 44 550 6500
www.samiedu.fi

Liitteet:

Savonlinnan kaupungin tiedote 31.10.2018

Kutsu ja ohjelma 1. - 2.11.2018

HUOM! Ohjelmaa päivitetään ja tarkennetaan ja yllä liitteenä oleva ladattava versio on uusin! Tämän alla on julkistettu kutsu 25.5.2018, joka siis sisältää jo hiukan vanhaa tietoa sisällöstä:

Säveliä Saimaalta ohjaukseen – Itä-Suomen ohjauksen koulutuspäivät Savonlinnassa 1. – 2.11.2018

Tervetuloa Itä-Suomen ohjauksen koulutuspäiviin!

Päivien teemana ovat sävelet Saimaalta ohjaukseen. Ensimmäisenä päivänä keskitymme työssä innostumiseen ja työhyvinvointiin. Toisena päivänä teemana ovat konkreettiset työkalut tulevaisuuden ohjaukseen.

Aika
Torstaina ja perjantaina 1. – 2.11.2018 alkaen to klo 9:30 ja päättyen pe klo 15

Paikka

Opetusravintola Paviljonki (Rajalahdenkatu 4, 57200 Savonlinna, http://www.ravintolapaviljonki.fi/) ja iltajuhla Savonlinnan kulttuurikellarissa (Olavinkatu 34, 57130 Savonlinna, https://www.facebook.com/Uusi-kulttuuritila-Savonlinnaan-580815658945084/)

Ilmoittaudu verkossa

Tilaisuuteen ilmoittaudutaan 5.6. - 15.10.2018 verkkosivulta www.ely-keskus.fi/etela-savo -> Tapahtumat ja koulutukset (Aluevalinta: Etelä-Savo) -> Valitse otsikon mukainen tapahtuma.

 Osallistujat huolehtivat omista matka-, majoitus- ja muista kuluistaan. Koulutuksessa ei ole osallistumismaksua.

 Tavoitteet

 Tavoitteena on saada itselle ja työyhteisölle sekä monialaiselle verkostolle konkreettisia työhyvinvointia kohentavia menetelmiä arkikäyttöön. Toinen tavoite on ottaa uusia ja luovia konkreettisia työkaluja ohjaukseen, joka vaatii jatkuvaa uudistumista.

Ohjelma Ohjelman tarkempaan aikatauluun voi tulla muutoksia, ks. yllä liitteestä päivitettyä ohjelmaa!

Tauko-ohjelmasta ja virkistäytymisestä vastaavat Tanhuvaaran urheiluopiston, Ammattiopisto SAMIedun, Savonlinnan Taidelukion, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun ja Savonlinnan lyseon lukion opiskelijat.

Päivistä vastaavat

Opinto-ohjaaja Tiina Vellonen, Ammattiopisto SAMIedu

Opinto-ohjaaja Sara Jakonen, Savonlinnan lyseon lukio

Opinto-ohjaaja Sari Härkönen, Savonlinnan Taidelukio

Opinto-ohjaaja Sari Kekki, Mertalan yhtenäiskoulu

Opinto-ohjaaja Maiju Matikainen, Savonlinnan kristillinen opisto

Koulutuspäällikkö Niina Uronen, Tanhuvaaran urheiluopisto

Lehtori Elina Päykkönen, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

Johtava asiantuntija Tuija Toivakainen, Etelä-Savon ELY

Järjestävien oppilaitosten opiskelijoita

Ohjelma päivitetty ylhäällä liitteessä!


Tervetuloa koulutuspäiville!

 

Yhteydenotot

 

Tuija Toivakainen, Etelä-Savon ELY

Puh. +358 29 502 4220, vaihde +358 29 502 4000

Sähköp. tuija.toivakainen@ely-keskus.fi  

Johtava asiantuntija

Twitterissä @toivakainen

 

 

Savonlinnan alueen opinto-ohjaajat

Sähköp. sln.ohjaus@gmail.com

 

Sara Jakonen

Puh. +358 44 417 4502

Sähköp. sara.jakonen@savonlinna.fi

Opinto-ohjaaja, Savonlinnan lyseon lukio

 

Ruokailut, hinnat, maksut ja niihin osallistumisen ilmoittautuminen

Lounasruokailut sekä aamu- ja iltapäiväkahvit tarjoillaan molempina päivinä Opetusravintola Paviljongissa (http://www.ravintolapaviljonki.fi/). Opetusravintola Paviljongin välittömässä läheisyydessä ei ole muita ruokapaikkoja. Haluamme hemmotella ja virkistää koulutukseen osallistuvia myös ruokailujen muodossa. Päivien aikana tarjoiltavan ruoan valmistavat Ammattiopisto SAMIedun opiskelijat ja se tarjoillaan upeissa Saimaan maisemissa.

  • Torstaina aamu- ja iltapäiväkahvi sekä lounas yhteensä 25 €
  • Perjantaina lounas ja iltapäiväkahvi yhteensä 22 €
  • Molemmat päivät yhteensä 47 €
  • Ohjelmaan kuuluvat hyvinvointitarjoilut sisältyvät hintaan.
  • Päiväohjelmaan kuuluvat ruokaliput ostetaan paikan päältä ilmoittautumisen yhteydessä Opetusravintola Paviljongista to 1.11. Erikoisruokavaliot ilmoitetaan sähköisen ilmoittautumisen yhteydessä, samoin illanviettoon osallistuminen to 1.11.
  • Lounaiden ja illallisen sisältö on esitetty kutsun lopussa.
  • Illanvieton hinta Savonlinnan Kulttuurikellarissa tarkentuu myöhemmin. Hinta sisältää tarjoilun.

 

Majoittumisvaihtoehdot, hinnat ja maksut

Majoittumisen maksuineen osallistujat hoitavat itse.

Original Sokos Hotel Seurahuone Savonlinna, Kauppatori 4-6

84  € / vrk / Standard-luokan huone yhdelle, 94  € / vrk / Standard-luokan huone kahdelle. mainitsemalla tunnus BITÄ181101. Varaukset ja tiedustelut puh. 029-123 9602 (0,0835€/min + 0,1669€/puhelu) tai email:  seurahuone.savonlinna@sokoshotels.fi Varaukset tästä kiintiöstä tulee tehdä 8.10.2018 mennessä.

Spahotel Casino, Kylpylaitoksentie 7. Standard 1hh 76 €/vrk ja 2 hh 86 €/vrk ja Superior 1hh 86 €/vrk ja 2 hh 96 €/vrk. Varaukset voi tehdä puhelimitse 015 73950 tai myynti@spahotelcasino.fi . Varauksen
yhteydessä on mainittava Itä-Suomen Ohjaushenkilöstö - varausviite. Kiintiö on voimassa 15.10.2018 asti.

 

Muita majoituspaikkoja Savonlinnassa

Perhehotelli Hospiz http://hospitz.com/

Hotelli Pietari Kylliäinen https://pietarikylliainen.fi/

Hotelli Punkaharju http://hotellipunkaharju.fi/

Savonlinnan kristillinen opisto http://www.sko.fi/ (varaukset bookingin kautta)

Lossiranta Lodge Savonlinna www.lossiranta.net

 

Välineet mukaan

Tilaisuudessa on mahdollista paitsi keskustella läsnä niin myös tietokoneen, tabletin tai älypuhelimen avulla osallistua keskusteluun. Työpajoissa kokeillaan sähköisiä ohjauksen työkaluja, joten ota mukaasi oma laite.

Tilaisuuden materiaalit

Tilaisuuden materiaalit löytyvät verkosta osin jo etukäteen:  
https://peda.net/hankkeet/eejn/km/2km2/12ssoioks  

Seuraavissa Twitterin ja Facebookin osoitteissa voi myös osallistua päiviin.
Nuorisotakuu Etelä-Savo Facebookissa
https://www.facebook.com/nuorisotakuues?ref=hl

Etelä-Savon ELY-keskus Twitterissä
https://twitter.com/etelasavonely

 

Näytteilleasettajina ainakin seuraavat

Ammattiopisto SAMIedu
XAMK, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu
Savonlinnan Taidelukio
Savonlinnan lyseon lukio
Tanhuvaaran Urheiluopisto
Savonlinnan kristillinen opisto
Savonia AMK
Itä-Suomen yliopisto
Itä-Suomen yliopisto, avoin yliopisto
Savon koulutuskuntayhtymä
Karelia AMK
Ingmanedu
DIAK Pieksämäki
Edita
Valtakunnallinen YES ry
Saimaan ammattikorkeakoulu
Jatkoväylä-hanke
Esedu
Itä-Karjalan kansanopisto

Yhteistyökumppanit

Etelä-Savon ohjausväki, Itä-Suomen AVI, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, Savonlinnan kaupunki, Ammattiopisto SAMIedu, Savonlinnan Taidelukio, Savonlinnan lyseon lukio, Kristillinen opisto, Tanhuvaaran urheiluopisto, Etelä-Savon Työelämä 2020 -verkosto sekä Tyhy-verkosto ja ELO-verkosto

Liitteet:

Kutsu ja ohjelma 25.5.2018