Haapajärvi

Haapajärven perusopetuksessa oppilaiden osallisuus taataan oppilaskunnan hallituksien avulla. Jokaisessa koulussa valitaan oppilaista hallitus, jonka välityksellä oppilaat voivat vaikuttaa yhteisiin asioihin. Oppilaskunnan hallituksessa harjoitellaan demokratiataitoja käytännössä. Kouluilla on myös esimerkiksi tukioppilas- ja kummioppilastoimintaa. Lisäksi koulujen oppilaat vaikuttavat lastenparlamentin ja nuorisovaltuuston kautta lapsia ja nuoria koskeviin asioihin. Edellä mainittujen lisäksi oppilaat saavat osallistua erilaisten kyselyjen ja hankkeiden kautta koulujen toiminnan suunnittelemiseen, toteuttamiseen ja arviointiin.