Tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet

Tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet

Kuorossa musiikillisten tietojen ja taitojen oppiminen tapahtuu pääsääntöisesti laulaen, mutta myös soittaen, kuunnellen, liikkuen, improvisoiden ja säveltäen sekä taiteidenvälistä työskentelyä ja teknologiaa hyödyntäen. Sisällöt valitaan siten, että oppilas tutustuu erilaisiin musiikkikulttuureihin ja -tyyleihin. Sisällöt tukevat tavoitteiden saavuttamista ja hyödyntävät paikallisia mahdollisuuksia ja oppilaiden toiveita.

S1 Miten musiikissa toimitaan. Opetuksessa on keskeistä musiikillisten ilmaisutaitojen kehittäminen sekä omien ideoiden ja ratkaisujen tuottaminen. Opetuksessa syvennetään oppilaiden tietämystä äänenkäytöstä ja laulutaidosta, harjoitellaan laulun tulkintaa sekä rohkaistaan moniääniseen kuorolauluun ja laulusooloihin. Opetuksessa hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan myös erilaisia keho-, rytmi-, melodia- ja sointusoittimia osana kuorotoimintaa.

S2 Mistä musiikki muodostuu. Musisoinnissa käytetään aiemmin opittuja musiikkikäsitteitä ja musiikin perusmerkintätapoja. Taitojen kehittyessä käsitteellistä osaamista syvennetään ja sovelletaan musisoinnin eri tilanteissa. Opetuksessa huomioidaan myös tulkinnan merkitys musiikillisessa ilmaisussa.

S3 Musiikki omassa elämässä, yhteisössä ja yhteiskunnassa. Musiikillisten taitojen ja tietojen ohella opetuksessa käsitellään oppilaiden esille tuomia aihepiirejä sekä heidän musiikkiin liittyviä kokemuksiaan ja havaintojaan. Opetuksessa rakennetaan mahdollisuuksien mukaan yhteyksiä musiikin ja muiden oppiaineiden välille. Samalla pohditaan ja arvioidaan kriittisesti musiikin merkityksiä elämän eri tilanteissa eri aikoina ja aikakausina.

S4 Ohjelmisto. Ohjelmistoon valitaan monipuolisesti eri kulttuurien ja aikakausien musiikkia kansanmusiikista taidemusiikkiin ajankohtaiset musiikilliset ilmiöt huomioiden. Äänenkäyttöä ja laulutaitoa harjoitetaan yksi- ja moniäänisten yhteislaulujen tai soololaulujen, äänikokeilujen ja erilaisten ääniharjoitteiden avulla. Ohjelmiston valinnassa otetaan huomioon kulttuuriperinnön vaaliminen, oppilaita innostavat teokset ja tehtävät sekä ohjelmiston käyttökelpoisuus musiikillisten taitojen oppimisessa. Ohjelmistoon sisältyvät myös oppilaiden omat luovat tuotokset ja sävellykset.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä