Viimeksi kuulimme, kuinka Pangu, suuri luoja, uhrasi itsensä sen jälkeen, kun hän oli tehnyt maasta ja taivaasta vakaan ja kauniin. Hänen valtava ruumiinsa koki ihmeellisen muodonmuutoksen, ja hän antoi itsensä sulautua luomaansa maailmaan.

Pangusta tuli kaikki, mitä maailmassa tarvittiin elämän alkamiseen. Hänen hengityksestään syntyivät tuulet, jotka liikuttivat pilviä taivaalla. Hänen voimakkaasta äänestään tuli ukkonen, joka herätti maata ja sen uumenia elämään. Hänen vasemmasta silmästään syntyi aurinko, joka valaisi päivää, ja hänen oikeasta silmästään muodostui kuu, joka toi pehmeän valon yöhön. Hänen verensä virtasi joiksi ja meriksi, jotka antoivat elämää kaikelle, mikä liikkui ja kasvoi.

Pangun vahvat raajat muuttuivat vuoriksi, jotka kohosivat majesteettisina taivasta kohti, ja hänen lihastaan tuli maan hedelmällinen pinta, jossa kasvit voivat kukoistaa. Hänen hiuksensa levisivät taivaan tähdiksi, jotka opastivat ensimmäisiä ihmisiä öisellä matkallaan. Hänen luunsa ja hampaansa muuttuivat kallioiksi ja mineraaleiksi, jotka antoivat maalle sen kestävyyden. Hänen hiestään syntyi sade ja kaste, jotka kostuttivat maata ja saivat kaiken kasvamaan.

Jopa pienet osat Pangua eivät menneet hukkaan. Hänen kirpuistaan ja pienimmistä ihonsa hiukkasista syntyivät ensimmäisten ihmisten esivanhemmat, jotka asuttivat hänen luomaansa maata. Kaikki maailmassa kantoi hänen voimaansa, ja hänen uhrauksensa näkyi jokaisessa purosta versovassa ruohonterässä ja jokaisessa tähtitaivaan loistavassa kipinässä.

Näin maailma syntyi Pangun voimasta ja uhrauksesta. Maa oli valmis, ja taivas lepäsi vakaana sen yllä. Ensimmäiset ihmiset kunnioittivat häntä muistamalla, että ilman hänen rohkeuttaan, voimaansa ja rakkauttaan maailmankaikkeutta kohtaan heitä ei olisi ollut.

Pangun perintö elää kaikessa, mitä näemme ympärillämme – taivaassa, maassa, vesissä ja tuulissa. Hän oli ensimmäinen luoja, ja hänen uhrautuvuutensa ansiosta maailma ei ollut enää kaaoksen vallassa, vaan paikka, jossa elämä saattoi kukoistaa.