Matkustuspäivä 17.11

Tekijä: Sanni Jokela

Lähtö oli tänään meidän koululta kello 10 aamulla. Bussimatka meni hyvin yhden pysähdyksen taktiikalla Pirkkalan ABC:llä. Jatkoimme matkaa siitä suoraan Helsinki-Vantaa lentokenttää. Lentokentällä teimme ensimmäisenä turvatarkastuksen, jossa jouduin jättämään yhden nestemäisen matkatavaran pois. ” Ei se onneksi ollut mikään kallis tavara, eikä siksi ole niin vakavaa”. Muuten kaikki sujui hyvin ja pääsimme lopulta syömään Burger Kingiin, jonka jälkeen nousimme lentokoneeseen.

Purkkaa oli tärkeää olla mukana, ettei korvat mene lukkoon. ”Voitte vaan arvata mitä mulle kävi”... Noh, ne korvathan meni sitten lopulta lukkoon, mutta sain ne kuitenkin auki😅. Täytyy sanoa, että mua jännitti ja ehkä vähän pelottikin tosi paljon, mutta onneksi Neela istui mun vieressä ja piti mua kädestä kiinni😁😳. (Tämä matka oli siis mun elämäni ensimmäinen lentokone matka ikinä). Lento kesti noin kolme ja puoli tuntia, jonka jälkeen meillä oli edessä vielä noin 3-4 tunnin bussimatka. 

Bussi matka sujui hyvin, vaikka kyyti olikin aika vauhdikasta. Selvittiin hotellille vaikka oltiinkin myöhässä, mutta ei se meitä haitannut. Yöllä en nukkunut paljoa, ehkä jonkun 3-4 tuntia.

Ps. Alhaalla kuva Helsinki-Vantaan lentokentästä!

-Sanni

Kommentit

Hyvää matkaa! :) (tiesikalla kirjoittaessa ei näköjään saa emojia laitettua)

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin