Lähdimme aamulla klo 9 bussikuljetuksella Citta di Castellosta määränpäänä Monte Santa Maria Tiberinan kylä ylhäällä vuorella. Tie ylös oli todella jyrkkä ja mutkat tiukkoja, kuski painoi aina auton äänimerkkiä kun lähestyimme mutkaa että mutkan takaa mahdollisesti vastaan tuleva auto osaisi varautua väistämään.

 

Matkalla pysähdyimme Villa Montescassa, joka on alunperin 1900-luvun alussa vaikuttaneiden paroni ja paronitar Leopoldo ja Alice Franchettin upea kartano. Heillä oli aikanaan poikkeuksellinen näkemys siitä, että köyhimpienkin perheiden lasten piti päästä kouluun ja että todellinen kulttuurillinen muutos lähti perheiden ja lasten sosiaalisen aseman parantamisesta. He perustivat alueelle useita maksuttomia maaseutukouluja ja ovat yhä hyvin tunnettuja koulutuksen uranuurtajia kautta Italian.

 

Vuonna 1909 Franchettit tapasivat matkoillaan nuoren Maria Montessorin joka siihen aikaan työskenteli roomalaisessa koulussa. Montessorin menetelmät, joissa hän korosti lapsilähtöistä ajattelutapaa ja liiallisten rajoitteiden poistamista, tekivät suuren vaikutuksen Franchetteihin ja he pyysivät Montessorin tulemaan kouluttamaan heidän koulujensa opettajia. Vierailunsa aikana Villa Montescassa Montessori viimeisteli kuuluisan kasvatusmetodinsa ja omisti julkaisunsa Franchetteille.

 

Villa Montescasta jatkoimme matkaa vielä pidemmälle ylös kohti Monte Santa Maria Tiberinan koulua. Oppilaat siellä olivat kaksivuotiaista ylöspäin, yhteensä oppilaita oli noin 30. Meidän oppilaamme tekivät siellä omia projektejaan ja me opettajat kiertelimme koulun ympäristössä sekä vierailimme luokissa. Illemmalla kävimme vielä kunnantalolla (joka oli siis vanhan linnan sisällä joten nimitys kunnantalo on harhaanjohtava) tapaamassa kunnan johtohenkilöitä. Ilta päättyi oppilaiden vanhempien valmistamaan maittavaan illalliseen, jonka päätteeksi kaikki maat lauloivat jotain omalla kielellään. Me hoilotimme komeasti Porsaita äidin olomme kaikki. Takaisin CItta di Castellossa olimme iltakymmenen jälkeen eikä unta tarvinnut ainakaan meidän odotella...

 

-Piia ja Niina