Vastaus edelliseen indeksitehtävään

a) Mitä kuvio kertoo Suomen talouden kehityksestä? 
- Indeksi kertoo Suomen talouden osatekijöiden (indikaattorien) rakenteessa ja määrässä tapahtuneen suhteellisen muutoksen.
- Kuvion kertomana ajanjaksona Suomen talouden kehitys on ollut hyvin vaihtelevaa. Siinä on niin nousuja kuin laskuja.
- 2000-luvun alkupuoli oli nopean talouskasvun aikaa: talous kasvoi etenkin viennin ja investointien ansiosta.
- Finanssikriisin (2008) jälkeen vienti ja investoinnit laskivat rajusti. Yksityinen ja julkinen kulutus eli kotimainen kulutus sen sijaan ei juurikaan laskenut.
- 2010-luvulla etenkin investointeja on ollut vähän. Se ja viennin vähyys ovat pitäneet talouskasvun heikkona. 
- 2010-luvun loppupuolella talouden jokaisella osa-alueella on ollut myönteinen kehityssuunta. Etenkin vienti ja investoinnit lähtivät taas voimakkaaseen kasvuun.
- Vuonna 2023 Suomen bkt oli suurempi kuin vuonna 2005.
- Koronan vaikutus näkyi 2020-luvun alussa, erityisesti viennin, mutta myös yksityisen kulutuksen osuus laski.
- Korona ei vähentänyt julkista kulutusta niin kuin muita kysynnän päätekijöitä, vaan se lisääntyi entisestään. Syynä olivat esimerkiksi kasvaneet työttömyysmenot, yritysten koronatuet ja terveydenhoitomenot, kuten panostukset rokotuksiin.
- Vuosina 2022-23 talouskasvua hidasti voimakas inflaatio. Ukrainan sodan seurauksena energian hinta nousi voimakkaasti. Inflaation hillitsemiseksi Euroopan keskuspankki nosti korkoja. Se ja yleinen epävarmuus vähensivät investointeja. Julkinen kulutus kasvoi, mikä johtui mm. työttömyyden ja sote-menojen kasvusta.

b) Pohdi, mikä merkitys investoinneilla on talouden kannalta. 
- Investoinnit ovat sijoituksia tuotannon lisäämiseksi tai tehostamiseksi.
- Investointeja ovat esimerkiksi uusi tehdas, koneet ja infrastruktuurin rakentaminen tai ylläpitäminen.
- Nousukausina investoinnit yleensä lisääntyvät, ja laskukausina ne vähenevät.
- Investointien nousu kertoo luottamuksesta talouteen, niiden lasku taas kertoo epäluottamuksesta talouteen. 
- Ilman investointeja talous ei voi kasvaa tulevaisuudessa. Siksi olisi tärkeää, että investointeja tehdään myös laskukauden aikana.
- Investoinnit tuovat työpaikkoja ja ovat merkki siitä, että maassa kannattaa valmistaa jatkossakin hyödykkeitä. Investointien avulla luodaan uskoa talouden tulevaisuuteen. 
- Laskukaudella yritykset saattavat esim. velkaantua myynnin vähentymisen vuoksi. Yritysten on myös vaikea saada rahoitusta yleisen epävarmuuden aikana, joten ne eivät uskalla investoida. Liian vähäinen panostus investointeihin pitkittää talouden nousukauteen pääsyä.
- Investoinnit ovat sidoksissa tuottavuuden kehitykseen. Koska tuottavuuden kasvu on hidastunut, pitäisi nykyistä enemmän panostaa investointeihin teknologian kehittämiseen. 
- Tutkimus- ja tuotekehitystyö vie kauan, ja kestää aikansa, ennen kuin uudet teknologiset ratkaisut siirtyvät taloudelliseen hyötykäyttöön. Kaikista yrityksistä ei löydy tämän vaativaa kärsivällisyyttä. 
- Mitä teknistyneempi talous ja yhteiskunta ovat, sitä tärkeämpiä oikeanlaiset investoinnit ovat.